Treenit ja puuhat 16.11.2016.

Keskiviikko 16.11.2016 klo 17:59

Alan pitää pienimuotoista treenipäivistä täällä. Tässä ensimmäinen osa.

Tilanne: Mursik on ollut meillä nyt neljättä viikkoa. Se osaa odotella yksin kotona, max.2 tuntia on ollut tähän mennessä. Kerttu on tavannut Mursikia vaan ulkona. Kerttu on ollut muutaman viikon saikkarilla (enemmän lepoa), kipulääkkeillä ja Cartrophenilla. 

Mursik. 

Kynsien leikkuu. Harjoitus meni oikeastaan rentoutumisharjoituksena, sillä Mursik oli niin väsynyt, että menin vaan silittelemään sitä ja oleilemaan sen kanssa ja näpsin kynnet lyhyiksi ikäänkuin ohimennen.

Käsikosketus. Tätä on harjoiteltu pari kertaa viikossa ja seuraavaksi käytöksen voisi nimetä.

Luopuminen. Makupala kädessä ja palkitaan samalla makupalalla, kuin mistä luopuminen tehdään. Eli harjoituksen teema on luvan kysyminen ja luvan saaminen. Kriteerinä odottaminen ja kontakti. Muurikki tarjoaa usein istumista, kun haluaa jotain ja se on ihan ok monissa tilanteissa. Sushin kanssa oli sama homma, että hihnakäytöksen aikana tarjottu istuminen on hankalaa ja haluaisin erityisesti ulkona päästä harjoittelemaan kontaktia myös käytännön asioita vahvisteena käyttäen.

Ulkona ohitettiin tosi hienosti jo tien toisella puolella olevia ihmisiä ja isoja autoja. Mukana oli molemmat pojat ja palkitsin tiheästi Mursikia oikealle, penkan puolelle. Sushia vähemmän vasemmalle, tien puolelle. Sushi oli talutusvyössä ja Mursikilla kaksipistekiinnityshihna. 

Luoksetuloja tuli harjoiteltua.

Kerttu.

Rauhallisesti katsominen-Mursik portin takana. Kerttu tuntui tarjoavan jotain maahanmenon ja peruutuksen välimuotoa välillä, mutta myös rauhallisesti katsominen onnistui.

Kovinkaan rentoa se ei kumminkaan ollut, mutta tämä olikin ensimmäinen treeni sisällä tätä. Ulkona on kyllä kävelyillä katseltu rauhallisesti lenkkikaveria.

Kerttu söi myös vähän aikaa luuta ja etsi nameja (kuivaruokaa) metsässä.

Nose Work-etsintä x2 ulkona.

Sushi.

Kynsien leikkuu. Sushi sai palkkion heti jokaisen kynnen leikkaamisen jälkeen.

Luoksetulotreeni. Mursikia kutsuttaessa paikalle tulee yleensä Sushi, ainakin ensin.

Harjoiteltiin poikien kanssa myös sitä, että ensin sanotaan sen koiran nimi, joka saa namin. Erityisesti Mursikille on hiukan epäselvää, ettei Sushin kuonoa kohti menevät namit ole myöskin hänen.

Nose Work-etsintä x2 ulkona.

Sushi söi luuta aamupalaksi ja etsi nameja pihalla.

Kommentoi kirjoitusta.

Koirat. Viihdyke vai elämäntapa?

Keskiviikko 16.11.2016 klo 17:42

Näin kolmen koiran omistajana voin sanoa, että aivan optimaalinen koiranhoito olisi ihan kokopäivätyötä. Tänään olen käyttänyt lähes koko vapaapäiväni koirien viihdyttämiseen, vaikka tokihan se on myös itselleni "virikkeistävää" ja saan lisäksi liikkua ulkona raittiissa ilmassa (mitä en taatusti tekisi ilman koiria). Toki jos koirat olisivat hyvin samanlaisia ja niiden tarpeet liikunnan, harrastamisen sekä kaikkien muidenkin asioiden suhteen olisivat samat, niin sekin helpottaisi kun koirat kävisivät samoilla lenkeillä, treeneissä yms.

Noh,tällä hetkellä minulla on vanha koira Kerttu, joka kuitenkin kaipaa vielä tekemistä ja liikuntaakin. Tosin paljon vähemmän liikuntaa,kun taas seuraava "soon to be" seniorikerholainen Sushi. Mutta aivan niin paljoa ei Sushikaan jaksa liikkua enää, kuin nuorimmainen Mursik.

Kertulla on omat kremppansa ja sen harrastamiseen kuulukin olennaisena uinti ja erilaiset tukihoidot, millä sen olon saisi pysymään hyvänä nivelrikosta ja vanhasta välilevynpullistumasta huolimatta.

Sushia ei ole vielä tarkemmin tutkittu, mutta sekin vänkyräjalkoineen on varsin potentiaalinen nivelrikkokoira. Oireilua ei ole muuten näkynyt, mutta kyllä se välillä on vähän jäykän oloinen. Sushi kävi osteopaatilla ja siellä selvisi, että sen etupää on tosi jumissa. Vaikka se on nyt saanut hienoisen lihaskerroksenkin, on sen takapää hyvin hintelä edelleen. Ollaan Sushin kanssa tehtykin nyt sitten myös takapäätä vahvistavaa jumppaa.

Mursik on kasvava nuori koira ja sellaiselle sopii kokemukseni/käsitykseni mukaan mahdollisimman paljon omaehtoista liikkumista vapaana, mielellään vaihtelevilla pohjilla. Aluksi se ei ihan hirveästi jaksanut kävellä ja lenkeistä valtaosa kului muutenkin kaiken ympärillä olevan ihmettelemisessä. Nyt se lenkkeilee noin pari tuntia päivässä ja noin tunti ulkoilua tulee meidän pihalla. Ulkoilu pihalla on välillä juoksemista ja leikkimistä, välillä makoilua ja lelun pureksimista. Remmilenkit tapahtuvat vaihtelevissa maastoissa ja siellä tulee vähän tasapainoiluakin, kun metsässä seurailee eläinten jälkiä yms. Hihnalla on pituutta 3-6 metriä tilanteen mukaan, jotta saisi liikkua omaan tahtiinsa vapaammin. Muualla kuin pihalla sitä ei vapaana uskalla pitää.

Kun avomies on kotona, jeesailee hän toki koirien ulkoilutuksessa ainakin seuramiehenä lenkeillä. Meillä on kuitenkin diili, että koirat on mun ja ulkoilutusvastuukin on pääasiassa mun. Mun työpäivinä avomies on on tosin nyt Mursikin saavuttua, ulkoiluttanut sitä useita kertoja päivässä ja pitkiä metsälenkkejäkin tehden, kun Mursikia en voi vielä töihin mukaan ottaa (Kerttu ja Sushi ovat yleensä töissä mukana ja pääsevät siellä vähän puuhailemaan omia juttujaan myöskin). Tällä viikolla isäntä on reissussa ja minä tämän kolmikon kanssa nelistään.

Nyt huomaankin, että aika paljon työtä tässä porukassa tällä hetkellä on, kun tarpeet ovat hyvin erilaiset ja toistaiseksi en edes pysty lähteä pienellekään kävelylle yksin Kertun ja Mursikin kanssa (välit eivät ole vielä kovin lämpimät). Sushin ja Mursikin kanssa lenkeily kyllä onneksi sujuu ja se toisaalta sopiikin, että Kerttu pääsee omille mummolenkeilleen ja me voidaan sen kanssa siinä samalla puuhata tai leikkiä jotakin.

Toivottavasti jonakin päivänä lenkkeily kaikkien kanssa sujuu (ei se tosin Sushin ja tyttöjenkään kanssa aluksi sujunut, eli ajan kanssa...).

Sellainen tärkeä juttu on myös, että kaikkien koirieni tulisi osata olla autossa. Ne joutuvat matkustamaan paljon autossa ja myös odottelemaan siellä lyhyitä pätkiä. Mursik ei tykkää autossa olemisesta tällä hetkellä yhtään. 

Yksinolemisen se on onneksi oppinut jo niin, että ollaan jätetty se pisimmillään pariksi tunniksi yksikseen. Sekin jo helpottaa tämän rumban pyörittämistä, mutta ei sekään tullut itsestään.

Eilen olin töissä koko päivän (yrittäjän koko päivä on sellainen, että lähtö kotoota 6.30 ja paluu 23.30) ja Mursik oli hoidossa koko päivän. Se helpotti varsin paljon tätä päivää, silä kaveri on ollut aika kanttuvei riehuttuaan eilen koko päivän toisten koirien kanssa. Sushi ei jaksa/halua leikkiä kovin pitkään Mursikin kanssa. Yleensä yksi spurtti päivässä riittää. Ja siihen, että Kerttu ja Mursik mahdollisesti leikkisivät yhdessä, on -öh- varmaan jonkin verran aikaa/Kerttu on jo niin vanha Mursikiin nähden, että ehkä emme tule sitä päivää näkemään...

Tänään ollaan kotosalla leikelty koirien kynnet, Mursik harjoitteli käsikosketusta ja luopumista/luvankysymiskäytöstä (haluaisin, että se ottaa kontaktin muhun, kun haluaa jotain).

Kerttu oli metsässä etsimässä nameja. Kertun kanssa tein myös rauhallisesti katsomis-harjoituksen sisällä, kun katseli Mursikia portin takaa. Ja Sushilla ja Kertulla on tänään vielä luvassa Nose Work-etsintää.

Tänään olen tehnyt vähän töitä kotoota käsin, mutta kyllä tässä on saanut unohtaa täydellisen taloudenpidon esimerkiksi ihan kokonaan ja einespitsaahan tässä samalla nautitaan, kun tätä kirjoitan!

Kerran mulle sanottiin, että ei tavallisella ihmisellä ole aikaa huolehtia koiriensa hyvinvoinnista ja kouluttaa niitä positiivisesti vahvistamalla, koska se vie aikaa. Kyse oli itseasiassa silloin Tuire Kaimion Pennun kasvatus-kirjasta ja pennun kasvatus-ohjelmasta jonka kirja sisältää. "Että hyvähän eläintenkouluttajan on sanoa, että tarvitaan aikaa koulutukseen ja koiran kanssa olemiseen".

Täytyy sanoa, ettei eläintenkouluttajalla ole aikaa omille eläimilleen ainakaan yhtään enempää, kuin 8-16 työtä tekevällä. Eläintenkouluttajat ovat pääasiassa yksinyrittäjiä ja silloin ei työtunteja juuri lasketa. Itse kuitenkin ajattelen, että koira on muutakin kuin huvituksekseni otettu lemmikki, joka kaivetaan esiin silloin kuin huvittaa ja viedään lenkille silloin kuin huvittaa. Koira on varsin työläs lemmikkieläin ja on valitettavaa, että edelleen on yllä käsityksiä joissa koira rinnastetaan esineeseen ja niitä vieläpä suorastaan keräillään. Mutta on oikeastaan prioriteeteista kiinni, mihin aikansa käyttää.

Lemmikki on elämäntapa ja siksi tulisikin tarkkaan harkita lemmikkiä hankkiessaan minkä verran on valmis uhraamaan aikaansa lemmikin hoitoon. Koirissakin on paljon rotukohtaisia eroja esimerkiksi aktiivisuustason suhteen, joten löytyy varmasti myös rotuja jotka sopivat paremmin myös vaan sohvakainaloiseksi. Sohvaperunakin tarvitsee kuitenkin päivittäistä ulkoilua, aktivointia ja myöskin seuraa. Joten jos ei ole aikaa lemmikille ja ei voi tinkiä muusta ajastaan nipistäkseen sitä lisää, silloin ei tule hankkia omaa lemmikkiä ollenkaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Mursik

Keskiviikko 9.11.2016 klo 19:10

Surutyö Emman poismenon jälkeen on pitänyt hiljaisena. Kaikki "ylimäääräiseltä" tuntuva työ, kuten blogikirjoittelu ja facebookin päivittäminen on ollut tauolla.

Surutyö toisaalta jatkuu, mutta ei vie energiaa arjesta enää. Nyt energiaa vie perheeseemme muuttanut koiralapsi!

Koska elämä jatkuu ja työssäni tarvitsen koiria avuksi, lisäksi meiltä "vapautui" koiran paikka, päätimme hiljaisemman työkauden vallitessa ottaa kotiimme kasvamaan uuden perheenjäsenen ja toivottavasti myöhemmin myös työtehtävissäni avustavan koiran.

Matka "työkoiraksi" on kuitenkin pitkä, niin toivotaan että Kerttu ja Sushi jaksavat vielä "paiskia hommia". Koirani toimivat mm.avustajina ohitustreeneissä, esimerkkikoirina luennoilla, esiintyvät koulutusvideoilla ja tietysti kehittävät kouluttajantaitojani arjessa sekä harrastuksissa.

Koska Mursik on rescue-taustainen, kasvatetaan siitä nyt ensisijaisesti kotikoira ja katsotaan sitten mihin muuhun rahkeet riittävät. Helpompiakin kotikoiraehdokkaita löytyy kuin löytökoirat, mutta vuosien pohdinta koiran rodusta ja siitä miltä kasvattajalta/mistä yhdistelmästä saisi hyvän koiran yms., ajoi jälleen pisteeseen jossa olen ollut ennenkin.

Arvostan hyviä koirankasvattajia, jotka todella panostavat kasvattiensa laatuun terveyden ja myös psyykkisen puolen suhteen. On iso työ ensinnäkin kasvattaa/valita jalostukseen käytettävät yksilöt, teettää tarvittavat terveys-ja luonnetutkimukset, hoitaa pennut ja emokoira hyvin ja huolehtia pentujen sosiaalistamisesta ennen luovutusikää. Maksaisin mielelläni korkean hinnan pennusta tällaiselle kasvattajalle ja suosittelen muillekin, että tekevät niin. Luultavasti joskus, kun itsekin tiedän mikä rotu on minua varten yms., otan jälleen rotukoiran pennun hyvältä kasvattajalta.

Mutta koska maailman sivu on täynnä kodittomia koiria ja koska en kuitenkaan tarvitse koiraa varsinaisiin virkatehtäviin, enkä omaa korkealentoisia harrastussuunnitelmia, minulle käy aivan hyvin löytökoira. Me asumme maalla, olemme lapseton perhe ja kaiketi minua voisi luonnehtia tavallista koiranomistajaa osaavammaksi (vaikkei siltä aina tunnu). Joten en näe syytä miksi en tarjoaisi kotia kodittomalle koiralle, joka ehkä vaatii enemmän "coachausta" varttuakseen yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi.

Ja sen mikä kokemus Sushista on, ei ainakaan vähennä löytökoirien arvostusta. Se on tosi hieno koira! Voisin sanoa,ettei se kaikista omista koiristani ole ollut suinkaan vaikein. Ne olosuhteet, mistä Sushi on peräisin on sellainen seula, ettei siitä olisi muut koirani menneet läpi. Sushi on tosi hyvähermoinen ja sopeutuva. Ja se on tarvinnut vain aikaa kuoriutuakseen arasta, purevasta koirasta kaikkien kaveriksi ja iloiseksi kotikoiraksi. Ohitusavustajana Sushi on ollut omaa luokkaansa ja sitä on moni asiakaskin kehunut. Se on erittäin hyvä puhumaan koiraa ja on saanut aratkin pennut tulemaan ulos kuorestaan, kun on tarvittu pennuille sosiaalistamisapua.

Mursik on meillä nyt kolmatta viikkoa. Ensimmäinen viikko oli vaikea. Mursikin oli vaikeaa rauhoittua sisällä ja sen vatsa oli sekaisin. Yksinoloa se ei kestänyt oikein hetkeäkään. Selvästi kova stressi uuteen paikkaan muuttamisesta koiralle, joka on elänyt ties missä olosuhteissa, sitten tarhalla ja vähän aikaa toisessa kodissa suomessa kolmen veljensä ja monen muun koiran kanssa. Ensimmäisen viikon nukuin sen kanssa työhuoneen lattialla.

Toisella viikolla meno alkoi rauhoittua. Siirryin nukkumaan portin taakse olohuoneeseen ja muutenkin poistuimme välillä Mursikin näkyviltä kodin askareita touhutessamme.

Kolmannella viikolla olen siirtynyt nukkumaan takaisin omaan sänkyyni makuuhuoneeseen ja yöt sujuvat rauhallisesti. Samoin päivisin pienet yksinolot onnistuvat jo. Toisella viikolla Mursik laitettiin kontrolloidulle ruokavaliolle ja vatsa saatiin kuntoon.

Tutustuminen muihin koiriini on sujunut odotusten mukaisesti. Kerttu ja Mursik ovat käyneet yhteisillä kävelyillä. Aluksi hyvin kaukana toisistaan, nyt jo ihan samassa porukassa ja nameja on etsitty yhdessä ulkona.

Sushi ja Mursik ovat myös leikkineet yhdessä ja tänään selvisin niiden kanssa lenkillä jo ilman avustajaa. Sisätiloissa koirat ovat toistaiseksi erillään, sillä muuten en voisi pitää Mursikilla purtavaa ja puuhaleluja jatkuvasti saatavilla. Lisäksi Kerttu ei siedä lähtökohtaisesti vieraita koiria iästä tai sukupuolesta riippumatta, joten totuttaminen täytyy tehdä ajan kanssa. Mursik yritti myös ensimmäisen viikon aikana syödä kaikkea mahdollista tavaraa, huonekasveja, sähköjohtoja yms. joten sen oman turvallisuudenkin takia sillä on rajattu oleskelualue.

Seniorikoirat eivät myöskään jaksa nuorisohuligaanin riehumista, joten ulkonakin ne joutuvat sanomaan aika tiukasti Mursikille, kun se ei tahdo uskoa etteivät muut koirat halua sen jyräävän niitä tai hyppivän niiden päälle.

Mursikiin vähän tutustuttua se on paljastunut hauskaksi nuoreksi koiraksi, jolla on myös oma tahto (tosin vaikeuksia päättää mitä tahtoo milloinkin....) ja joka on tosi nopea oppimaan asioita. Muille koirille se on leikkisän riehakas, mutta ystävällinen ja ihmiset on vähän jänniä aluksi, mutta se haluaisi mennä kuitenkin kaikkia tapaamaan.

Autossa matkustamista se inhoaa, mutta muuten kaikki on kyllä mennyt hurjaa vauhtia hyvään suuntaan.

0012.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

RIP Emma.

Keskiviikko 12.10.2016 klo 19:25

Niin sitä luulee olevansa valmistautunut lemmikin poismenoon, joka on väistämättä edessä jossain vaiheessa.

Olen ollut mukana viemässä perheemme koiria viimeiselle matkalleen ja pitänyt niitä sylissä, kun elämä hiipuu niiden maallisesta tomumajasta.

Olen hyvästellyt koiran autossa ja ennen autoon laittamista, kun se lähtee viimeiselle matkalleen.

Vein kissani Pekan 20-vuotiaana lopetettavaksi ja myös sitä pitelin loppuun asti. Samoin sen siskon Maijan, joka ei jaksanut elää montaakaan viikkoa pitempään kuin veljensä.

Mutta tämä ei ollut ainakaan yhtään helpompaa.

Kävi niin, että palatessani kotiin eräästä seminaarista, olin lähdössä koirien kanssa lenkille. Päästin ne ensin pihalle käymään ja menin vaihtamaan lenkkitamineet päälle. Tullessani takaisin pihalle, huomasin heti ettei kaikki ole hyvin. Emma liikkui oudosti ja oli apua anovan näköinen. Niimpä laitoin Emman takaisin sisälle ja lähdin puristava tunne rinnassani lenkittämään muut koirat. Jo sillä lenkillä aloin itkeä, jotenkin tiesin että nyt on kyse jostain vakavammasta ja olin päättänyt jo aiemmin, että jos Emmalle vielä tulee jotain isompaa esim.selän kanssa, ei sitä lähdetä enää kiusaamaan enempää. Emma nimittäin oli jo 9-vuotias ja siltä on jo aiemmin leikattu kaksi välilevytyrää ja kuntoutettu se lähes entiselleen.

Tosiaan edellisten leikkausten jälkeen se on ollut lähes entisellään. Vanhoissa leikkauskohdissa on näkynyt röntgenissä spondyloosia ja niiden aiheuttaman kivun takia Emma oli ollut jo puoli vuotta jatkuvalla kipulääkityksellä. Sen kanssa se kuitenkin oli ihan fine ja vietti normaalia elämää liikkuen ja harrastaen.

Joitakin muutoksia sen käytöksessä kuitenkin ilmeni viimeisen vuoden sisään. Se ei enää leikkinyt Kertun kanssa ja sen resurssiaggressiivisuus pulpahti taas pintaan sisätiloissa. Jälleen saimme konkreettisen esimerkin koiran kivun vaikutuksesta käytösongelmiin.

Lenkiltä palattuani soitin eläinlääkärin päivystykseen ja lähdimme viettämään lauantai-iltaa päivystysjonoon. Emma käveli omin jaloin, mutta kun yritin sitä kävelyttää vähän enemmän, se oli haluton kävelemään ja seisoi alaselkä kyyryssä. Eläinlääkärissä se vaikutti aivan normaalilta, mutta edelleen näin ettei kaikki ole hyvin. Näin sen selän asennosta ja Emman ilmeestä. Eläinlääkäri huomasi Emman aristavan palpoitaessa selkäänsä tietystä kohtaa.

Emma sai opiaattipistoksen ja nostimme sen kipulääkeannosta. Sunnuntaina en voinut osallistua seminaarin toiseen päivään,vaan halusin olla Emman kanssa jos se tulee kipeämmäksi. Edelleen Emma vaikutti päällisin puolin täysin normaalilta. Se oli tyyni, se käveli itse. Kuitenkin tiesin edelleen ettei kaikki ole hyvin. Itkin koko sunnuntain ja mielessäni jätin Emmalle jäähyväisiä.

Sain Emmalle ajan neurologille maanantaiksi ja neurologi tutki Emmaa ja paikansi kivun tiettyyn nikamaväliin. Halusin vielä varmistaa magneettikuvin, että kyseessä on välilevytyrä, vaikka olinkin jo päättänyt ettei Emmaa aleta hoitamaan vaan samalla nukutuksella se voidaan päästää pois. Tiistaiaamuna isäntäkin tiesi, että tämä voi olla viimeinen aamu Emman kanssa ja me hyvästeltiin se aamulla.

Tiistaina otettiin magneettikuvat ja sain puhelun kesken työpäivän lääkäristä. Neurologi kertoi, että Emmalla on jo kolmas välilevytyrä ja että se on todella harvinaista. Tyrä oli isokokoinen ja ensisijainen hoito sille olisi leikkaus. Konservatiivinen hoito tulee myös kyseeseen, kunhan potilas kävelee vielä itse. Minä en halunnut enää alkaa Emmaa kiusaamaan, sillä paraskin lopputulos rankan toipumisen jälkeen olisi kipuinen koira risan selkänsä kanssa. Se oli yksi elämäni raskaimmista päätöksistä, mutta onneksi olin sen miettinyt jo valmiiksi noin puoli vuotta sitten, kun kuvautin Emman ja sen selästä löytyi vaikka mitä kivuliasta vaivaa. 

Emma ei koskaan valittanut kipuaan, eikä reagoinut mihinkään kun minä tunnustelin. Välilevytyrä on kuitenkin erittäin kivulias sillä pullistunut välilevy painaa selkäydinhermoja. Kun välilevymateriaali alkaa vuotaa, se painaa entisestään hermoja ja silloin tulee myös halvausoireita. Moni sanoi lääkärissä sinä aamuna kun Emman vein viimeiselle matkalleen, että se vaikuttaa ihan normaalilta, on reipas ja iloinen. Emma ei ole koskaan näyttänyt kipuaan ja myös se on hyvä muistutus, että ilman kunnon tutkimuksia on turha mennä väittämään koiran voivan hyvin.

Tästä on nyt joitakin viikkoja ja nyt pystyn asiasta kirjoittamaan. Itken koko ajan tätä kirjoittaessani, mutta niin sen pitääkin mennä.

Emma oli minulle rakas perheenjäsen, luotettava työkaveri sekä harrastuskaveri 9 vuotta. Se kulki mukanani töissä pienestä asti ja erossa olemme olleet muutaman lyhyen reissun verran. Koirat ovat olleet aina ne joihin voin luottaa, monikaan ihmissuhde ei ole elämässäni yltänyt samaan. Koskaan ei tule uutta Emmaa ja se tulee säilymään muistoissani aina yhtenä elämäni tärkeimmistä henkilöistä. 

Emman posimenon jälkeen huomasin, että se oli tehnyt vaikutuksen kaikkiin ketkä sen olivat tavanneet. Moni muukin jää kaipaamaan Emmaa.

Muistetaan olla hyviä ja reiluja koirillemme ja taata niille elämisen arvoinen,hyvä koiranelämä. Sen voi tehdä koiralle vain kerran. Voin itse täysin rehellisesti sanoa, että olen tyytyväinen siihen millaisen elämän Emma on saanut. Olen pitänyt sen puolia viimeiseen asti ja ollut aina sen rinnalla. Olen tarjonnut sille kaikkea sitä tekemistä, mistä se on tykännyt ja tehnyt kaiken voitavani sen eteen, että sillä olisi hyvä olla. En ole koskaan tahallani satuttanut tai pelotellut sitä. Olen myös tyytyväinen siihen, että ajattelin sen parasta myös viimeisessä, vaikeassa päätöksessä.

Hyvää matkaa rakas Emma. Nyt ei satu enää.

0282.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Sienestäjät.

Sunnuntai 28.8.2016 klo 12:07

Nyt onkin ollut hurja sienivuosi!

Koirat ovat päässeet etsimään sieniä jokaisella lenkillä mitä ollaan tehty. Ja täytyy sanoa, että nyt ne ovat todella saaneet jutun juonesta kiinni.

Aikaisemmin (syynä laiska ohjaaja) ollaan harjoiteltu sienten etsimistä niin satunaisesti, että koirat ovat kyllä tunnistaneet hajun, mutta sienten etsiminen ilman apuja on ollut vähän niin ja näin.

Nyt kuitenkin etsimisvihjeen saatuaan (ja varmaan myös ohjaajan "sienisokea hortoilu" toimii vihjeenä siitä mitä ollaan tekemässä) erityisesti Emma etsii aivan itsenäisesti sieniä ja ilmaisee tosi hyvin sekä kärsivällisesti, jos en heti huomaa.

Meidän etsimistekniikka on se, että minä annan koirille vihjeen "sieni" kun katson että ollaan sellaisessa paikassa, missä sieniä voisi olla.
Sitten koirat etsivät noin 10 metrin säteellä sieniä ja menevät maahan/istuvat ja jäävät tuijottamaan minua, kun sieniä löytyy. Kun olen palkinnut ne löydöltä, saatan kysyä "onko vielä?" ja sitten ne lähtevät etsimään lisää. Tämä eri vihje kertoo, että jo löydettyä sienipaikkaa ei kannata ilmaista uudestaan, kun siitä on jo palkittu.

Välillä on käynyt niinkin, että minun vielä poimiessa edellistä satsia, Emma on jo ilmaisemassa seuraavaa!

Tyhjän ilmaisua harjoitellaan myös, sillä kaikilla pistoilla sieniä ei löydy. Tällöin palkitsen koiran siitä, että se etsittyään hakeutuu minun lähelleni takaisin.

sienestajat.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Kerttu, Emma ja Sushi kertovat.

Lauantai 16.7.2016 klo 11:45

Taas on se aika vuodesta, kun emännältä häviää ulkona kontakti meihin ihan tyystin.

Yleensä olemme vuorovaikutussuhteessa ulkona ja on paljon helpompi pitää kontaktia ohjaajaan, joka pitää vastaavasti kontaktia meihin. Tämä nainen on aina ihan mahdoton tähän aikaan vuodesta. Lenkit venyvät tuntien mittaisiksi, kun ei vaan päästä eteenpäin,koska pitää pysähtyä poimimaan marjoja.

Ja jos eteenpäin päästäänkin, se on kuolettavan hidasta, sillä emäntä kulkee lähes nenä maassa ja bongailee sieniä. se on tietysti ihan kivaa, kun sienipaikka löytyy ja me saadaan auttaa sienten etsimisessä. Kun me näytetään missä tarkalleen sieniä on, saadaan aina palkkioita. On kyllä vähän omituista kuinka aikuinen ihminen on niin hulluna sieniin. Ei ne kovin ihmeelliseltä maistu (ollaan kyllä testattu) ja isäntäväkihän voi mennä koska vaan jääkaapille hakemaan ruokaa. Tarviiko sitä metsästä etsiä... Me sitävastoin joudutaan useinkin etsiä ruokamme milloin mistäkin.

Mustikat on meistä ihan hyviä ja syödään niitä mielellään suoraan pensaasta. Samoin vadelmia, metsämansikoita ja heinääkin tykätään syödä. Emma söi ennen vaan sinisiä marjoja, Kerttu punaisia ja Sushi maisteli viime kesänä myös myrkyllisiä marjoa, kun oikein marjastuksen makuun pääsi. Viime syksynä kuitenkin kaikki opittiin tehokkaiksi mustikan syöjiksi, ehkä eniten Sushin ansiosta. Eihän me voitu antaa tuon Espanjalaisen maahanmuuttajan viedä meidän kaikkia mustikoita ja olla vieläpä parempi marjastaja kuin me.

Mutta ei kukaan jaksa istua tuntikausia syömässä mustikoita. Me kyllä tosi kärsivällisesti odotetaan, koska eihän tuota naista uskaltaisi jättää yksin metsään. Löytäisiköhän se edes kotiin ilman meitä, kun ei katso eteensä ollenkaan...

Sikäli tietysti on kiva levätä välillä lenkillä, varsinkin kun tähän aikaan vuodesta lenkit myös venyy paljon normaalia kauemmas.

Onneksi me osataan myös kertoa ihmisille, kun joku tulee. Mennään silloin aina hakemaan niiltä namia. Ties kuka pääsisi yllättämään, jos ei me pidettäisi vahtia.

Yleensä tämä on kyllä ohimenevä vaihe ja sen takia ei nyt ryhdytä kummempiin toimenpiteisiin, kuin yritetään itse pitää paremmin silmällä noita metsässä haahuilevia ihmisiä. Jos tällainen kontaktin puute jatkuu, niin pitää varmaan alkaa karkailemaan, juoksemaan metsäneläinten perään ja pyörimään eläinten kakassa, koska sillä saa aina hyvin emännän huomion.

Kaikenlaiset ihmisten koulutusvinkit on tervetulleita!

Terveisin:

Kerttu, Emma ja Sushi.

mustikka_2.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Seniorikerho

Torstai 23.6.2016 klo 20:53

Niin se aika rientää...

Sushin saapuessa meille ajattelin saavani nuoren koiran. Noh...ikä heitti vuodella ja uudet oletetut synttäritkin tuli pian, joten herra Susi-Paavali täytti juuri 7 vuotta. Hän tosin on elänyt teini-ikäänsä vasta näin jälkikäteen, sillä edellisessä elämässään koiratarhan betonikopissa se ei ollut mahdollista. Sikäli tietysti olen saanut nauttia samoista asioista kuin pentujen ja nuorten koirienkin kanssa, sisäsiisteyskasvatus ja koulutus nollasta lähtien mukaan luettuna.

Toukokuussa oli Kertun synttärit ja 10 vuotta tuli täyteen. Kerttu kylläkin on edelleen hurjan reipas ja leikkisä. Siitä on erityisesti seniori-ikäisenä kuoriutunut oikea hulivili entisen tiukkapipon sijaan.

Emman synttärit on pian ja hän täyttää 9 vuotta. Emmassa voi nähdä suurimman muutoksen entiseen. Nuorempana Emma oli kiltti ja rento, toki virtaakin piisasi jopa toivottua enemmän. Se on kuitenkin tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä saatuaan ollut aina ns.helppo koira. Nykyään viretilojen hallinta tuottaa suuria vaikeuksia ja kotona Emmasta on tullut "hiljainen tappaja". Se ei murise tai varoita vaan käy kiinni muihin,jos katsoo muiden esim.uhkaavan sen resursseja. Tärkeäksi resurssiksi sille on muodostunut myös tila. Nämä oletettavasti johtuvat kivusta.

Elämä seniorikoirien kanssa on tuonut uusia puolia meidän koiraperheen elämään ja senkin vuoksi jatkossa kyllä pyrin pitämään selkeämmin eri sukupolvia talossa. Aiemmin ajattelin, että kahden nuoren koiran kanssa riittää haastetta, mutta kyllä myös samaan aikaan kroonisesti sairaat, ajoittain kipuiset vanhuskoirat ovat vastaavasti haastavia. Vaikka toisaalta elämä on jo löytänyt uomansa ja yhteinen sävel on ollut koko perheellä jo kauan, on vanhuuden vaivat tuoneet jälleen uutta haastetta.

Ensimmäiset kissani Pekka ja Maija tulivat minulle 10-vuotiaina ja elivät vielä 9 vuotta sen jälkeen.Tokihan ikä alkoi painaa ja uni maistua enemmän viimeisinä vuosina,mutta vielä 19-vuotiaana kissat leikkivät metsästysleikkejä, osallistuivat jotakuinkin kaikkeen mitä kotona tehtiin ja elivät kissan elämää. Toisella oli kilpparilääkitys ja toisella hampaat yksi, risti, kaksi, mutta huonoon kuntoon kissat menivät vasta ihan viime metreillä.

Olen vienyt lopetettavaksi ne ja myöskin 2 perheemme koirista silloin kun olen vielä asunut vanhempani kanssa. Se on hirveää, eikä siihen varmasti totu mitenkään. Tiedän että se tulee olemaan jälleen vaikeaa, kun tästä koiraporukasta alkaa aika jättää. Toivon että osaan päästää irti riittävän ajoissa. Ajatus siitä saa kuitenkin muistamaan, että täytyy nauttia niiden seurasta vielä kun voi ja yrittää tehdä niiden viimeisistä vuosista vielä niin hyviä kuin vaan mahdollista.

Vakituisia lääkityksiä meillä ei nyt ole muilla kuin Emmalla. Emma taitaa olla kipulääkkeellä lopun elämäänsä, sillä siltä löytyi viime lääkärintarkastuksessa kalkkeumaa, spondyloosia ja kaikkea mahdollista selkä-ja kaularangasta. Emmahan osoittaa kipunsa menemällä sata lasissa ja raivoamalla muille koirille sisällä. Ilmeisesti ahtaissa tiloissa alkaa helpommin ahdistaa. Ulkona mitään ongelmaa ei ole ja koirat saavatkin onneksi olla pihalla ja lenkeillä täysin vapaasti yhdessä. Riekkumista ja hullun lailla ryntäilyä täytyy hillitä lähinnä sen takia, että kroppa ei enää kestä. Sisällä olen pitänyt Emmaa omissa oloissaan. Olen rajannut sen tilaa porteilla tilaan, johon se muutenkin tuntui hakeutuvan oleilemaan itsekseen.

Kertulla on satunnaisia pissavaivoja, mutta niin satunnaisia etten ole aloittanut sille lääkitystä siihen, vaikka resepti on jo haettu.

Sushilla seurataan kontrolli verikokein Leishmanian vasta-aineita, sillä se on osoittautunut ns.rajatapaukseksi. Mitään oireita ei kuitenkaan ole ollut ja testituloksetkin näyttävät raja-arvoa, ei positiivista.

Aika vähällä hoidolla siis ollaan toistaiseksi selvitty. Tytöthän ovat läpikäyneet isoja leikkauksia ja kuntoutusta nuorempina, mutta seniori-iässä on selvitty aika pienillä krempoilla.

Surullista on, kun koirista vanhin Kerttu yrittää joka päivä leikittää nuorempiaan, jotka vaan möllöttävät tai eivät ainakaan innostu juoksemaan/painimaan sen kanssa. Mummeli on kuitenkin sen ikäinen, ettei sille oikein muitakaan kavereita löydy, kun se ei ole sosiaalisimmasta päästä kumminkaan.

Nyt aletaan olla siinä pisteessä, että ainakin osa lenkeistä täytyy tehdä erikseen. Tytöt eivät vaan jaksa enää kävellä kuin n.puolituntisia, parin kilometrin lenkkejä. Niille on kyllä selvästi tehnyt hyvää liikunnan siirtyminen maastoon ja upeaahan on, kun meillä on järvi ihan vieressä ja uimaan pääsee päivittäin. Tytöt tykkäävätkin uida ja kahlailla sekä touhuta vedessä. Osa liikunnasta tulee siis hoidettua tällä pehmeällä tavalla kesällä järvessä ja talvikaudella uimalassa.

Sushi taasen on ollut mukana hoitamassa asioita, töissä ja toisten koirien kanssa lenkeillä, ja sen kanssa on tullut tänäänkin käveltyä lähemmäs 10 kilometriä. Luulin että se olisi ihan väsynyt, mutta pikku-tirsojen jälkeen se riehui jo sisällä lelujensa kanssa.

Monestakin syystä täytyy mulla siis riittää aikaa kaikille kolmelle erikseen. Tyttöjen lenkkien lyhennyttyä on niille myös keksittävä muuta puuhaa,sillä aktiivisia ne ovat edelleen. Ikä asettaa ehkä fyysisiä rajoituksia, mutta niin kauan kuin koirat itse haluavat tehdä asioita ja liikkua (eli elää), niin saavat elämästään nauttia. Sitten kun elämässä ei ole enää koiran kannalta mitään nautittavaa, niin täytyy osata päästää irti.

vanhukset.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Koirakansa norsujen puolesta.

Perjantai 3.6.2016 klo 13:02

1.6. meillä oli kunnia osallistua Emman kanssa Nutrolinin järjestämään Team Rokka-hyväntekeväisyystapahtumaan.

Tapahtumassa oli erilaisia lajiesittelyitä, match show sekä klinikoita liittyen harrastuslajeihin.

Me olimme sekä esittelemässä Nose Workia lyhyelti, että pitämässä lajiklinikkaa.

Emma jaksoi alkutouhotuksen jälkeen hienosti koko kuuman päivän. Hajut löytyi etsinnöissä, odottaminen teltan varjossa kevythäkissä sujui rauhallisesti (täti otti jopa pitkät tirsat lajiklinikan aikana) ja Emma suhtautui ihmisiin ja koiriin iloisesti ja rauhallisesti.

Myös Rain Dogsin pitkäaikaiset hajutyöskentelyasiakkaat Pia ja Rölli-dalmis olivat lajiesittelyssä mukana. Kiitoksia paljon heille! Lisäksi kiittäisin vielä Anskua erilaisista avustavista tehtävistä.

Laatikot_Team_Rokka_support.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Monikoiraiset lenkit.

Torstai 12.5.2016 klo 13:19

Useamman koiran kanssa ulkoillessaan saa pohtia hieman syvällisemmin missä liikutaan, miten, ketä on mukana, mitkä varusteet, mitä muuta tarvitaan mukaan? Erityisesti jos koirat ovat eri ikäisiä ja kuntoisia kannattaa lenkkireittiä, pituutta ja kokoonpanoa miettiä.

Meillä mummelit jaksavat kyllä ulkoilla pitkiä aikoja, mutta eivät jaksa marssia pitkiä matkoja. Kotipuolessamme on mukavaa, kun voimme mennä rannalle tai metsään oleilemaan ja kaikki koirat voivat liikkua sen minkä haluavat. Lisäksi koirat virikkeistyvät, kun saavat rauhassa tutkia, haistella ja tonkia maastossa. Lähes päivittäin täytyy kuitenkin myös tehdä lenkkejä erikseen, sillä Sushilla on suurempi liikunnan tarve sekä myöskin hihnakäytöskoulutuksen tarve kuin mummeleilla.

Useamman koiran omistaessaan tulee tutuksi myös koulutusteknisten ongelmien kanssa.

Jo yhtä eläintä kouluttaessa voi olla ongelmia toimittaa palkkio oikea-aikaisesti tai oikeaan suuntaan tms.Sitten kun koulutettavia eläimiä on useampia samanaikaisesti, nämä ongelmat eivät ainakaan helpota...

Jokaista eläintä tulisikin kouluttaa ensin yksi kerrallaan. Kun toiminnoilla on jo kestoa tai muut koirat osaavat odottaa vuoroaan rauhallisesti, voidaan yhdistää isompia porukoita koulutushetkiin.

Meillä lenkkeily on aina jossain määrin myös koulutustapahtuma. Minulla on AINA palkkioita mukana ja palkitsen koiria lähellä pysymisestä, luoksetuloista ja myös reagoimattomuudesta, kun näemme ihmisiä, koiria, kulkuvälineitä tai riistaa.

Koska ympäristö pursuaa "palkkioita" koirille ja nuo vahvisteet ovat jotain mitä vastaan mun on turha kamppailla sillä kuinka hyviä vahvisteet ovat. Riistan perään lähteminen on nimittäin aika moinen vahviste, niin sanottu Jackpot. En voi tarjota koirilleni oikein mitään, mikä aikaansaisi niissä yhtä suuren tunnereaktion (paitsi päästämällä ne riistan perään), joten vaihtoehdoksi jää rakentaa vahvistehistoriaa.

Kun olen palkinnut tuhansia toistoja vähäpätöisemmällä vahvisteella, alkaa käytös olla niin selkäytimessä, että se tapahtuu vaikka tarjolla olisi vaihtoehtoisesti mitä vain.

Hihnakäytösharjoittelusta useamman koiran kanssa tulee ehdottomasti välineurheilua. Se että kaikilla on sopivasti tilaa liikkua ja lisäksi ne ovat hallittavissa, jotta koirilla ja taluttajalla on mukava olla sekä palkitseminen on mahdollista ja nopeaa, vaatii varustelua.

Taajamassa koirilla on yleensä valjaat ja monitoimitaluttimet, joiden pituutta voi tilanteesta ja ympäristöstä riippuen säätää. Metsissä, pelloilla ja meidän kotipuolessa myös kävelyteillä eli avarammilla ja rauhallisemmilla seuduilla käytän usein lenkkeilyvyötä, johon kiinnitän 2 fleksiä ja yhtä pitkää liinaa pidän kädessä. Joissakin tilanteissa osa koirista tai kaikki ovat irti.

Ohjaajalla taasen tulee olla koulutusliivi tai -vyö, johon yleensä pakataan esim. kakkapusseja, makupaloja, lelu, vaihtohihna, avaimet, puhelin... Pitemmille lenkeille tarvitaan peräti reppu, johon saa myös vesipullon ja kupin sekä enemmän makupaloja.

Jälleen kannattaa miettiä, jos useamman koiran haluaa, että se ei todellakaan tarkoita sitä että elämä olisi helpompaa. Mielenkiintoisempaa ja haastavampaa kylläkin.

038.JPG

018.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

Sushin hihnatreenit jatkuvat.

Keskiviikko 20.4.2016 klo 13:22

Kommentoi kirjoitusta.

Emman off switch-treenit jatkuvat

Keskiviikko 20.4.2016 klo 13:20

Yhdistämme alustatreeniä off switchiin.

Kommentoi kirjoitusta.

Emman off switch-treenit.

Torstai 31.3.2016 klo 13:08

Nyt ollaan saatu sen verran sujuvuutta harjoituksiin, ettei vinkumista/määkimistä juurikaan enää ole.

Kommentoi kirjoitusta.

Sushin hihnatreenit jatkuvat.

Torstai 31.3.2016 klo 13:02

Yleistämme kontaktileikkiä, harjoitellen sitä eri paikoissa.

Kommentoi kirjoitusta.

Sushin hihnatreenit.

Keskiviikko 23.3.2016 klo 16:38

Olemme hakeneet piristystä hihnakäytösharjoitteluun verkkokurssilta vielä Sushin arkitottiskurssinkin jälkeen. Molemmista kursseista on ollutkin paljon hyötyä, kun ei taas itse näe metsää puilta.

Opittuja asioita:

-kontakti on siirtynyt namikädestä silmiin luopumisharjoittelun avulla (itsehän opetan luopumista kaikilla kursseilla ja yksityisasiakkaillekin lähes kaikissa tapauksissa).

-liikkumistapojen vaihtelu pelkän eteenpäin marssimisen sijaan

-erilaiset palkitsemistavat aikaansaavat erilaisen fiiliksen koirassa

Kommentoi kirjoitusta.

Off Switch

Maanantai 14.3.2016 klo 11:32

Koirallani Emmalla (Welsh Corgi Cardigan 9 vuotta) on ollut keski-iän jälkeen niin sanottu off-kytkin kadoksissa.

Syitä tähän on luultavasti:

-kipuilu selkävaivojen ja nivelrikon takia

-treenaaminen hakien korkeaa viretilaa ja rauhoittumisen harjoittelun puute vastapainoksi

-epäsäännöllisyys ja epäselvät vihjeet siitä milloin tehdään jotain ja milloin ei tehdä mitään

-muutto maalle, jossa elämänrytmi ja esim.ulkoiluajat ovat epäsäännölliset (koira odottaa koko ajan jotain tapahtuvaksi, lisäksi ulkoileminen on kiihdyttävää)

Emma on kotona suht rauhallinen, mutta jopa siellä sillä on jatkuva odotus siitä, että jotain tehtäisiin. Tämä silloin kun minä olen kotona. Selkein vihje Emmalle rauhoittua kotona on se, että laitan koirat portin taakse "omalle puolelleen".
Se toimii myös silloin, jos treenaan kotona koira kerrallaan ja muut odottavat vuoroaan portin takana. Selkeä vihje "odota omaa vuoroasi".

Erityisesti rauhattomuus korostuu treenitilanteissa ja jos Emma on esim.demokoirana luennolla.

Odottamisharjoittelun ja rauhoittumisharjoittelun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Se on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin minkään asian tekemisen harjoittelu.

Sen lisäksi olemme alkaneet (taas!) harjoitella aktiivisemmin off switciä eli sitä, että koira tehdessään jotain kiihdyttävää oppisi rauhoittamaan itsensä toistojen välillä.

Niin sanottu default-käytös (käytös mitä koira tarjoaa ilman erillistä vihjettä ja siitä seuraa jotain sen haluamaa eli vahviste) on maahan meno ja pään laskeminen alas myöskin. Lisäksi liikettä hiotaan vielä siihen, että koira tosiaan rauhoittuu, rentoutuu, häntä pysähtyy jne.) Aluksi default-käytös on hyvinkin mekaaninen.

Emma on näissä alkutreeneissä niin kiihtynyt, että se ei oikein pysty edes tarjota defaulttia, joten autan sitä vielä vihjein (suulliset ja vartalovihjeet). Pyrimme nyt aluksi saamaan harjoitukseen sujuvuutta niin paljon, ettei turhautunutta vinkumista tule ollenkaan.

Seuraavaksi yritän keksiä leikkimistavan, joka ei rasittaisi Emman selkää (nykiminen pois)....

Kommentoi kirjoitusta.

Talvikelit ja pakkaskeskustelu.

Torstai 7.1.2016 klo 20:54

Koska pakkaset ovat olleet niissä lukemissa, että meidänkin auto lähti peräti hinattuna korjaamolle, on siitä toki kovasti keskusteltukin eri tahoilla.

Myös lemmikkien omistajat asiaa pohtivat. Tai toivottavasti jokainen pohtii oman koiransa kohdalla sen hyvinvointia myös siltä kantilta, ettei se palele tai myöskään muissa olosuhteissa ole liian kuumissaan.

http://yle.fi/uutiset/ala_tee_koiran_kanssa_pakkasovereita__15_minuutin_lenkki_riittaa/8575985

Monella taholla pohditaan, minkä verran koiraa voi lenkittää ja pitäisikö sitä pukea?

Asiaan vaikuttaa toki moni seikka. Näitä ovat mm.koiran rotu ja karvan laatu, ikä, terveydentila, aktiivisuustaso ja minkälaista lenkkeily on. Kannattaa katsoa koiraa ulkoiluttaessaan, miltä se vaikuttaa. Tassujen nostelu on merkki tassujen palelemisesta ja kyyristely sekä tärinä merkki ihan kokonaisvaltaisesta palelemisesta. Mitä verkkaisempaan edetään, niin tokihan sitä paleleekin helpommin. Tai jos joutuu peräti seisoskelemaan. Koiraa voi suojata vaattein ja tossut erityisesti helpottavat tassujen osalta. Myös tarkoitukseen suunniteltua tassurasvaa voi käyttää suojaamaan anturoita (liian ohut rasva voi olla enemmän haitaksi,moni muistaa varmaan vanhat Vitalis-keskustelut). Kimmoisat ja terveet anturat kestävät paremmin pakkasta, joten niitä voi rasvailla myös ennakoivasti ja huolehtia myös sisäisesti nautituista rasvahapoista.

Jalanpohjiin paakkuntuva lumi myös lämpimämmillä talvikeleillä tuntuu koirasta kurjalta, joten olisi hyvä leikata tassukarvat lyhyeksi ja myös vaikka rasvata tassuja. Valtavia lumipaakkuja muualla turkissa voi ennaltaehkäistä ohuella haalarilla, jos koira ei muuten tarvitse vaatetta ylleen.

Toisaalta myöskään tuntikausien riehuminen kovalla pakkasella ei ole hyväksi, joten kohtuus kaikessa. Kannattaa vaikka ajatella itsensä kannalta, minkälaista hikilenkkiä olisi valmis tekemään kovalla pakkasella tai kuoleeko siihen, että tekee reippaan 15-30min.kävelyn kunnolla pukeutuneena.

Kerttu ja Emma jo seniori-ikäiset corgit kaikkine vaivoineen tekevät ongelmitta puolen tunnin lenkkejä. Välillä saattavat hetken nostella jalkaa, jota minä yleensä vähän hieron ja kannustan etenemään. Yleensä kun mennään mahd.kovalla pinnalla suht reippaasti eteenpäin ei ongelmaa ole, ei myöskään silloin jos joku välillä pysähtyy tarpeilleen.

Jos koira koko ajan nostelisi tassujaan, tekisin lyhyempiä lenkkejä/laittaisin tossut sen mukaan tarvitseeko kyseinen koira joka päivä paljon liikuntaa/voinko tarjota sille liikuntaa sisällä. Mutta meillä on ollut nyt kovilla pakkasillakin ihan hyvä meininki. Ja myös Espanjan koira Sushi tuntuu tarkenevan hyvin. Viime talvena (jolloin muistaakseni ei ollut kuitenkaan lähemmäs -30 asteen pakkasia) pidin sillä loimea tai ohutta takkia varmuudeksi, mutta ei se tuntunut huomaavan että on lunta tai että on kylmä.

Tytöilläkin pidin loimia, kun olivat leikkauksista toipuvia, sillä kylmä selvästi otti operoituun selkään/olkapäähän. Lumessa tassuttelu kävi kuitenkin hyvästä liikunnasta toipilaille.

Tänä aamuna loimetin koirat, kun pakkanen paukkui peräti -30 astetta meilläkin. Ei siitä ainakaan haittaa ollut, vaikka tassujen suojaaminen kai meilläkin olisi ihan ykkösasia. Eivät muuten vaikuta palelevan laisinkaan. Tassuja nostellaan satunnaisesti.

Olemme lisänneet myös sisäjumppaa, mutta lenkit eivät ole juurikaan määrällisesti vähentyneet, sillä nyt lomalla ollessa voin tehdä useamman normaalia lyhyemmän lenkin. Lisäksi olemme käyneet koirauimalassa polskimassa pariinkin otteeseen.

Liikunnasta ei oikein viitsisi tinkiä, kun leikatut koirat saavat muutenkin niin vähän ruokaa, ettei viitsisi nälässäkään pitää, kun painon kanssa tasapainoillaan koko ajan muutenkin.

Huolehditaan eläinten hyvinvoinnista myös tässä asiassa ja huomioidaan eläin yksilönä omine ominaisuuksineen ja tarpeineen.

Talvi2.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Meidän koirat osa 2.

Torstai 7.1.2016 klo 12:03

"Loma" läheneekin loppuaan ja tässä samassa paikassa sohvannurkassa voi ihan konkreettisesti mitata edistymistä koirien keskinäisissä suhteissa.

Tänään kaikki nukkuvat rauhallisesti, lähekkäin samassa kasassa. Tämä lienee suurin luottamuksen osoitus, että voi rentoutua toisen lähelle nukkumaan.

Voisi sanoa, että tämä yli vuoden kestänyt totutteluprojekti alkaa lähestyä loppuaan.

0033.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

Meidän koirat.

Lauantai 2.1.2016 klo 21:42

Ollaan vähän jämähdetty siihen, etteivät koirat pyöri sisällä jaloissa samanaikaisesti vaan ovat joko portin eri puolilla (tytöt ja Sushi) tai sitten koirat portin samalla puolella ja ihmiset omallaan.

Tämä johtuu siitä, että sisätiloissa erityisesti Emma tapaa olla vähän liian tietoinen resursseistaan. Tiukkoja tilanteita tulee, kun minä olen lähellä ja lisäksi saatavilla on ruokaa tai ollaan keittiössä (jossa Emma saattaa joskus Kerttuakin alkaa tuijotella ja vaania).

Uskoisin että ongelmia ei juuri ole, jos minä en ole paikalla. Meillähän on ihan kunnolla tapeltukin, mutta aina ihan mun lähellä. Eli minä olen suurin syy siihen, jos jotain kränää tulee.

Kerttu taas kokee asiakseen paimentaa muita, jos hänen mielestään joku käyttäytyy sopimattomasti. Lisäksi kiihtyessään sillä on ns.uudelleen kohdistettua aggressiota toisia koiria kohtaan.

Ja vielä yksi olennainen tekijä epäsopuun löytyy. Hormonit. Kerttu on steriloitu, koska sillä oli erittäin vaikeat valeraskausoireet, joista aggressiivisuus ei ollut vähäisin. Kertun sterkkaamisen jälkeen huomasin, että myös Emman aggret lisääntyy kun sillä on juoksut.

No Sushi-parka on otettu tällaiseen hullujenhuoneeseen näiden kiukuttelevien eläkeläisnaisten armoille. Tästä syystä ollaan oltu alusta alkaen hurjan varovaisia koirien yhteiseloon totuttamisessa. Kerttu pidettiin aluksi kahden portin päässä Sushista ja ne totuttelivat toisiinsa vain ulkona. Jälkikäteen ajateltuna Kertusta ja Sushista on kuitenkin tullut paremmat kaverit kuin Emmasta ja Sushista. Kerttu yrittää jopa mennä lähelle Sushia nukkumaan ja on yrittänyt jotain leikin tapaistakin. Sushi on vähän epäluuloinen kaikkia lähentely-yrityksiä kohtaan ja ottaa mieluummin välimatkaa.

Resurssi-aggressiivisuus esiintyy usein monen tekijän summana. Meillä esimerkiksi yhdistämällä kolme asiaa seuraavista: ahtaat sisätilat, keittiö, jokin erityinen ruoka/ruokaan liittyvä (ei perus kuppiruoka), koirien kiihtyminen/stressi, kipu, mun kierrosten nouseminen ja mun läsnäolo, saadaan aikaan riitaa koirien välillä.

Tällaisia tilanteita on ollut vaikkapa:

-koirat juoksevat kiihtyneinä pihalle, minä seison välissä avaamassa ovea, kaksi koiraa törmää mun jaloissa oveen ja toista sattuu. Seuraa kunnon rähinä, johon minä tungen käteni väliin. Koirille ei käynyt mitään, mutta minä sain pureman käteen.

-näemme ulkona vieraan koiran, tarjoan makupaloja koirille, astun vahingossa Kertun jalan päälle (joka on jo kiihtynyt vieraan koiran näkemisestä). Kerttu on hyökkäämässä muitten koirien päälle, mutta ehdin seivata tilanteen.

-Emma ei tykkää harjaamisesta ja minä harjasin Emmaa keittiössä. Kerttu hiipi ihan mun taakse ja Emma alkoi murisemaan. Erotin koirat hetkeksi toisistaan.

-Sushi oli juuri tullut ja oli kiusannut Emmaa koko lenkin syöksymällä sen päälle joko vahingossa tai tahallaan (täällä olenkin kirjoitellut Sushin hihnakäytösasioista ja ulkoiluun liittyvistä ongelmista). Emma katseli Sushia jo vähän siihen malliin, että osuppa muhun vielä kerrankin. Kotiovella laskin repun (täynnä koirien herkkuja) mun jalkoihin kun kaivoin avaimia ja Sushi tuli nuuhkimaan reppua. Emma hyökkäsi. Tästä seurasi sellainen nimellinen rähinä (kuulostaa pahalta, mitään ei satu).

Kuulostaa varmasti vakavalta, mutta mielestäni arjessa koirat pärjäilevät keskenään hienosti, eivätkä mun silmään stressaa toisiaan. Nämä tilanteet ovat siis melko marginaalisia ja niitä on tapahtunut noin vuoden välein maksimissaan (nyt on yli vuosi kulunut ilman mitään vakavia tilanteita).

Loppu syksystä meidän "isäntä" oli reissussa ja oltiin erittäin tiiviisti koirien kanssa yhdessä. Jouduin pitämään koiria myös töissä mukana, kaikkia joka päivä ja oli paljon tilanteita kun ne pyörivät mun kanssa vapaasti koirakouluilla. Aluksi varsinkin Emma jännittyi silminnähden aina kun Sushi lähestyi mua näissä uusissa tilanteissa. Minä yritin aina silloin pysyä tosi rauhallisena ja kehua Emmaa rauhallisesti. Välillä heitin Emmalle namin kauemmas, jos tuntui että ovat vähän liian lähellä mua samaan aikaan.

Hyvin pian tilanne rentoutui töissä, joten nyt kotosalla olen alkanut harjoitella enemmän samassa tilassa oleilua myöskin. Koirat ovat myös itse alkaneet soveltaa, eivätkä pysy erillään vaan ne löytää milloin mistäkin yhdessä.

004.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

Laatikkoetsintä.

Sunnuntai 27.12.2015 klo 15:54

Laatikkoetsintää kannattaa muistaa harjoitella monenmoisilla laatikoilla tms."säiliöillä" (vaikka ylösalaisin käännetyillä kukkaruukuilla).

Monelle koiralle oli vaikea paikka, kun laatikot oli joulupaketteja houkuttelevine lahjanauhoineen! Kuten myös Kertulle videossa.

" />" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" width="350" height="280" />

" />" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" width="350" height="280" />

Kommentoi kirjoitusta.

Joulu Nose Workit .

Sunnuntai 27.12.2015 klo 15:48

" />" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" width="350" height="280" />

Täydentäessä joulun muonavarastoja, ehtii aina mainiosti hyödyntää kauppareissunkin Nose Work-treeninä!

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »