Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Mursikin harjoitukset.

Lauantai 28.1.2017 klo 14.16


Kollegat on siitä hyvä juttu, että ihan vaan kuulumisia heidän kanssaan vaihtaessa saa treeni-ideoita.

Juttelin eräässä koulutuksessa kollegan kanssa ja tulin keskustelumme pohjalta siihen tulokseen, että nyt on korkea aika alkaa esitellä Mursikille maailmaa vähän laajemminkin.

Toistaiseksi ollaan käyty kävelylenkin yhteydessä "ihmisten ilmoilla" (eli jossain missä on liikennettä ja vastaan saattaa tulla ihmisiä tai koiria) noin kerran viikossa ja suunnilleen jokatoinen päivä kävellään sellainen lenkki, missä tulee jotain ohitettavaa vastaan.

Olen ajatellut Mursikin tykkäävän kaikista ihmisistä, mutta sattumalta kaikki ketä se on tavannut ovat naisia. Meillä kävi kylässä miespuolinen henkilö ja hän sitten olikin jännittävä. Eli nyt pitäisi myös tapailla vähän enemmän erilaisia ihmisiä.

Mursik ei rähjää,koska se saa aina tilaa. Mikään tilanne ei ole ollut niin vaikea, että sen olisi tarvinnut siirtyä karkottaviin signaaleihin.

Tänään kävimme hengailemassa Hämeenlinnan keskustassa katselemassa ihmisiä, koiria, autoja ja liukukuovia. Treeniaika oli ehkä vartti ja siinäkin ajassa oli tauko, jolloin oltiin kauempana actionista ja Mursik sai haistella uusia hajuja. Minigrip-pussillinen broilerin sydämiä  ja juustonpaloja saatiin menemään kumminkin!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini