Olen Liisa Pennanen, nelikymppinen ammattitutkinnon suorittanut Eläintenkouluttaja.

Koirien koulutushommia olen tehnyt vuodesta 2009 asti, jolloin olin suorittanut Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy.n ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot. 

Aloitin sivutoimisena kouluttajana, ja nyt olen toiminut 10 vuotta päätoimisena eläinalan yrittäjänä.

Kursseja olen ohjannut keikkatyönä koirakouluissa pääkaupunkiseudulla, Hollolassa, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä.

Uusia työkaluja, sekä syvempää ymmärrystä ja osaamista koirien käytöksen muokkaamiseen, hankin kouluttautumalla jatkuvasti lisää, asiakkaita ohjaamalla ja treenaamalla omien koirien kanssa.

Tavoitteeni omien koirien kanssa arjen treenaamisessa ja harrastamisessa onkin koirien hyvinvointi, virikkeistäminen ja meidän hyvä yhteistyö, joka toivottavasti näkyy kaikilla elämän osa-alueilla. 

Olemme harrastaneet Rally-Tokoa sekä hajutyöskentelyä monessa eri muodossa. 

Hajutyöskentely on oma kiinnostuksen kohteeni ja haluan oppia siitä koko ajan lisää sekä teoriassa, että käytännössä. 

Olen harrastanut omien koirien kanssa tunnistusetsintää, ID- jälkeä (ihmis- ja eläin) ja nyt useamman vuoden aktiivisimmin noseworkia. Lisäksi kaksi koiristani ovat olleet eteviä sienikoiria.

Noseworkia olen kouluttanut niin kauan, kuin laji on Suomessa ollut (nosework-yhdistyksen alkuajoilta), ja olen ollut alkuaikoina aktiivisesti mukana lajin harrastusyhdistyksessä. 

Hajutyöskentely on omastakin mielestäni älyttömän monipuolista ja mielenkiintoista harrastamista, mutta myös kaikki koirani ovat hajulajeihin tykästyneet.

Tällä hetkellä harrastus- ja työkaverini ovat rescuetaustaiset, sekarotuiset Mursik 9v. ja Ulpu 10v. 

Seniori-ikäisten koirien kanssa en harrasta enää niin minun asettamien tavoitteiden mukaan, vaan jotta koirilla on mielekästä ja hyvinvointia tukevaa takemistä. 

Koiristani enemmän tietoa alempana.

Tällä hetkellä (2026) keskityn työssäni hajutyöskentely-kurssien ohjaamiseen, verkkokursseihin ja eläintarvikkeiden valmistamiseen.

Koirakoulu Masseterilla (Helsinki), Lahen Murrella (Hollola) ja Linnan Murrella (Hämeenlinna) ohjaan kursseja. Myös Rallitassulla (Nurmijärvi) ohjaan kuukausiryhmiä kerran kuukaudessa.

Kerttu oli ensimmäinen ikioma koirani. Se oli tomera täti. Kerttu oli yhden ihmisen koira ja hyvin "paimenkoiramainen". 

Kerttu oli aika terävä tyyppi ja kiihtyessään haukkuherkkä. Lisäksi se oli varsinainen poliisi, joka otti helposti vastuulleen esim.kissojen tai muiden koirien toiminnan kontrolloimisen. 

En osannut sosiaalistaa Kerttua oikein, koiraa lukien ja HYVIÄ kokemuksia tarjoten, joten se oppi puolustamaan itseään herkästi ja mm.räyhäämään remmissä toisille koirille.

Kokeiltuani ensin saamieni ohjeiden mukaan rankaisupainotteisia koulutusmenetelmiä ja pahennettuani käytöksiä ja reaktiivisuutta entisestään, päätin olla kuuntelematta enää yhtään nettipalsta-/koirapuistoniksiä ja lähdin hankkimaan tietoa itse.

Luettuani koirakirjallisuutta ja käytyäni Kertun kanssa koirakoulussa, alkoi minulle ja Kertulle aueta uusi elämä. Ymmärsin, että halutessaan muokata koiran käytöstä, tulee selvittää käytöksen syy ja vaikuttaa siihen, sen sijaan että epätoivottu käytös katkaistaan ja käytöksen syy jää kuitenkin taustalle. 

Meistä tulikin mainio tiimi ja aloimme myös harrastaa kaikenlaista yhdessä. 

Kerttu oli se syy miksi olen lähtenyt hakemaan tietoa koirien käyttäytymisestä, ja miksi olen päätynyt lopulta jopa opiskelemaan sitä ammatikseni.

Kertun elämää varjosti monelaiset fyysiset vaivat huonorakenteisten olkanivelten luksaatiosta välilevynpullistumaan ja nivelrikkoon. Ties miten iso rooli kivuilla onkaan ollut sen äkkiväärän käytöksen takana...

Kerttu oli mainio nenätyökoira ja sen kanssa on harrastettu tunnistusetsintää, erikoisetsintää, noseworkia sekä esine-etsintää. Myös Rally-Tokoa on Kertun kanssa harrastettu. 

Kertun kuntouttaminen on myös ollut lähestulkoon harrastus sekin, ja monet fysioterapian muodot sekä jumppaaminen on tullut sen kanssa tutuksi.

Meidän muutto kaupunkilähiöstä rauhallisempaan ympäristöön teki Kertulle tosi hyvää. 

Siitä tuli maalla yleistilaltaan paljon rennompi ja se vaikutti myös sen käytökseen kaikkialla. Toki näihin aikoihin tiedettiin myös hyvin Kertun vaivoista ja osattiin hoitaa kipua tarvittaessa. Nivelrikkoiselle liikkuminen vaihtelevilla pehmeillä pohjilla on myös parempi kuin asfaltilla kävely.

Emma oli luonteeltaan upea koira ja sen kanssa oli helppoa mennä mihin vaan. Emma oli aktiivinen harrastukoirani ja sen kanssa olemme myös esiintyneet yhdessä luennoilla ja monissa tapahtumissa. 

Emma oli sellainen koira, että sen saattoi antaa kenelle vaan koulutustreeniin, hoitoon tai talutettavaksi. 

Hyvien ominaisuuksiensa takia sen kanssa pääsimme tutustumaan ja osallistumaan myöskin mm.koirien kognition tutkimuksiin Helsingin Yliopistolle.

Muutenkin Emma oli hyvin hauska ja älykäs koira.

Emma oli rakenteeltaan vahva/isokokoinen ja nuorena se oli olevinaan varsinainen atleetti. Rakenne sillä tosin oli valitettavan huono kaikilta osin.

En sitten tiedä olisiko sen menoa pitänyt jopa jarrutella, mutta se rakasti juoksemista, hyppäämistä ja uimista. 

Emman ennätyksellisiä saavutuksia on mm.linnun nappaaminen kiinni ilmasta ja 120cm. korkean aidan yli hyppääminen ilman vauhtia. Moottoria Emmassa riitti, sitä oli helppo motivoida ja siksi se olikin hyvä harrastuskoira. 

Nuorempana se osasi tosi hyvin myös rauhoittua, mutta vanhemmiten sillä oli viretilan hallinnan ongelmia (syynä varmasti myös terveysongelmat). 

Vireenhallinta-asiat oli minulle uusi teema, ja sen kanssa tuli siis tutustuttua vireenhallintaharjoittelun maailmaan.

Sushi tuli meille kotihoitoon rescuejärjestöltä, jonka kaikki koirat ovat ensin yhdistyksen tarkasti valitsemissa kotihoitoperheissä.

Kerttu ja Emma tosin eivät olleet sellaisia koiria, joille olisi jotenkin helppoa hyväksyä kotiinsa vieraita koiria, joten en ajatellut siis varsinaisesti alkaa koirien kotihoitajaksi. Alusta alkaen itsekkäänä taka-ajatuksena oli, että jos vaan saadaan koirat elämään sopuisasti keskenään, Sushi on meidän koira.

Sushi oli aivan täydellinen valinta meidän perheeseen. Se oli saapuessaan n.5 vuotias, erittäin diplomaattinen aikuinen, leikattu uros. 

Sushin alkutaival oli toisaalta tosi helppo kotona sisällä, missä sen mutkaton luonne näkyi, mutta ulkomaailma taajamassa oli sille melkoinen shokki, sillä se oli elänyt siihenastisen elämänsä koiratarhan betonikopissa. 

Ulkona se oli maaninen, kiihtynyt ja ikäänkuin tunnelissa, jossa siihen ei saanut mitään kontaktia. Stressitasot oli ulkona korkeat ja siksi kaikenlaista ylireagointia tapahtui. 

Esimerkkinä mainittakoon, että nähtyään (ehka ensimmäistä kertaa) oravan puussa, se sekosi aivan täysin. 

Ja sen jälkeen 2 viikkoa se sekosi nähdessään puun (koska siellä voisi olla orava) ja jäi vaan tuijottamaan kaikkia puita.

Sushin ulkoilut oli aluksi lähinnä lähipuistossa istuskelua ja hengailua, koska käveleminen oli niin vaikeaa. Sushilla oli pitkä liina, ja pidimme pitkän etäisyyden kaikkiin ärsykkeisiin.

Sushi opetti mulle eniten sitä, kuinka tärkeää on antaa aikaa ja olla yrittämättä liikaa. 

Parin kuukauden meillä asumisen jälkeen uskalsin sanoa, että koirat tulevat riittävästi toimeen ja Sushi jää meille.

Sushi muuttikin sitten meidän kanssa maalle.

Pari vuotta siihen meni, että Sushin ulkoilussa alkoi olla jotain järkeä. Se ei ollut kiihtynyt ja stressaantunut, eikä seonnut aistiessaan riistaa. 

Riistasta innostuminen oli sille kaiketi yksi tapa purkaa stressiä. Kun ulkoilun stressitasot laskivat, riista ei enää juurikaan kiinnostanut sitä.

Nämä maanisuudet ja epävarmuudet ulkona, ihmisiin ja käsittelyyn jäivät kuitenkin pois pitkälti alkuaikojen stressin poistumisen ja koiraa ymmärtävän koulutuksen myötä.

Sushin tuoneen yhdistyksen edustajan mukaan "Sushi sai tulla omaksi itsekseen". Se oli hienosti sanottu, koska juuri niin siinä kävi! 

Sushi oli hauska tyyppi ja koiristamme sosiaalisin sekä ihmisiä, että toisia koiria kohtaan.

Sushi oli loistava koirien kanssa ja se onkin auttanut mua paljon työssäni. Se oli loistava ohituskoira, koska ei provosoinut/provosoitunut mitenkään. Myös monen aran pennun Sushi on saanut rohkaistumaan, kun ollaan käyty yhteiskävelyillä. Ja riehakkaat pennut rauhoittumaan rauhallisella ja välinpitämättömällä olemuksellaan.

Sushista tuli leppoisa kotikoira, ja vaikka sen kanssa harrastettiin myös vähän rally-tokoa ja hajutyöskentelyä, se oli mielestäni aivan tyytyväinen kotikoirana. 

Toki meidän arkeen kuuluu liikunnan lisäksi aktivointia ja virikkeitä ihan kotioloissakin, ja Sushi vaikutti onnelliselta, kun sai olla perheensä kanssa kotona.

Sushi alkoi oireilla niveliään vanhemmiten, ja sen kanssa päätin etten odota samanlaista romahdusta, kuin corgien terveydentilan kanssa. 

Sushikin oli pitkäselkäinen ja jalat oli "lyhytkasvuiset", Sillä oli kaikissa jaloissa huonot nivelet, ja viime aikoinaan se alkoi olla haluton lähtemään kävelylenkeille.

Sushi eli 14-vuotiaaksi ja se ajatus lämmittää edelleen, että pystyimme tarjota sille surkeiden vuosien jälkeen hyvää elämää lähes 10 vuotta.

Mursik on muuttanut meille syksyllä 2016. Emman menehdyttyä ja Kertun siirryttyä pääosin eläkkeelle, tuli mieleen että tarvitaan uutta sukupolvea kasvamaan uudeksi työ-ja harrastuskoiraksi.

Olen jo vuosia yrittänyt pähkäillä sitä, mikä olisi minulle hyvä koirarotu. Oikeastaan aina olen päätynyt siihen ajatukseen, että mieluummin tarjoan kodin kodittomalle koiralle, vaikka monia mahtavia rotuja ja hyviä kasvattajia olen löytänytkin!

Mietin kuitenkin koirayksilön valintaa enemmän, kuin Sushin tapauksessa (joka tuli kotihoitoon yhdistyksen valitsemana).

Halusin vähän isomman koiran, ja epäsosiaalisen Kertun takia uroskoira tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Mursik oli muutamien veljiensä kanssa kotihoidossa Suomessa ja kävimme pari kertaa katsomassa sitä. 

Nuo pennut olivat tosi reippaita, ja kiipeilivät vieraiden ihmisten päällä. 

Tykästyin myös niiden kepposteleviin luonteisiin (toki on huumorintajuani myöhemmin Mursikin taholta koeteltu...).

Pennut olivat niin samanluonteisia ja vaikuttivat tasapainoisilta, että päädyimme valitsemaan juuri Mursikin lähinnä sen koon puolesta (Mursikin veljet ovat aikuisina10 kg.painavampia ja 10 cm.korkeampia).

Mursik oli meille myöskin hyvä valinta. Jopa epäsosiaalinen Kerttu-mummeli tykästyi alkujärkytyksen jälkeen Mursikiin ja sai siitä elämänsä toisen leikkikaverin. Mursik osasi alusta alkaen olla pienempien koirien (Sushi ja Kerttu) kanssa nätisti ja oli myös selvästi sosiaalisesti lahjakas koirien kanssa. 

Sushista ja Mursikista tuli myös heti hyvät kaverit.

Mursik on luonteeltaan reipas, mutta pentuajan huono sosiaalistuminen näkyy siinä, että edelleen uudet tilanteet jännittävät. Ja uusissa tilanteissa kohdatut ihmiset voivat jännittää sitä.

Mursik onneksi pyrkii välttelemään pelkäämiään asioita, eikä ole koskaan osoittanut hyökkäävyyttä (haukkumista lukuunottamatta). Tietenkin pyrin myös pitämään tilanteet sellaisina, että sen olisi aina mahdollista ottaa etäisyyttä, ja hienosti se lähtee kiertämään ihmiset oma-aloitteisesti kauempaa, jos jännittää.

Mursik on nyt ihan just 10-vuotias ja sen kanssa on harrastettu noseworkia, jälkeä ja eläinetsintää. 

Lisäksi treenaan omien koirien kanssa vakituisesti pari kertaa viikossa perusjuttuja ja jumppaa. 

Joka päivä ja koko ajan tietenkin arkiasioita. 

Mursik on muuten todella hauska koira ja sen edesottamuksille saa nauraa (välillä myös itkunsekaisesti...) joka päivä. Se on tosi ilmeikäs ja taitava elekielen käyttö näkyy erityisesti koirien kanssa. 

Mursikista on tullut tuttujeni ja kollegoideni koiranpentujen virallinen leikkisetä, koska se on niin taitava koirien kanssa toimiessaan.

Kaikki koirat tuntuvat ihailevan Mursikia ja viihtyvät sen seurassa.

Saattaisi siinä olla saksanpaimenkoiraakin, kuten tosi monissa "viipurinkoirissa" on.

On kiinnostavaa työskennellä tällaisen hyvin eri tyyppisen koiran kanssa, kuin mihin olen tottunut (helposti motivoitavat paimenkoirat ja leppoisa seurakoira-tyyppinen koira). 

Ollaan mielestäni kuitenkin löydetty yhteinen sävel ja hyvä meininki. 

Itse olen toisaalta luopunut siitä ajatuksesta, että saisin ikinä sitä täysin vapaana hallintaan jos se tekee riistahavainnon tai uppoutuu toisten koirien hajuihin. 

Mielestäni on aika uskomatonta, että Mursik on valinnut koirien hajujen haistelun jopa mieluummin, kuin  tyttökoiran kanssa leikkimisen... 

Ulpusta tuli Kertun jälkeen meidän uusi pirttihirmu/poliisi. 

Jotenkin alitajuisesti olen valinnut meille hyvin samantyyppisen koiran, kuin Kerttu oli. 

Ulpu muutti meille 3-vuotiaana toisesta kodista.

Ulpukin on sähäkkä paimentyyppinen koira ja rakastaa tehdä asioita ihmisen kanssa. 

Se myös lukee pieniäkin eleitä hyvin tarkasti ja luuleekin usein jo ennakkoon tietävänsä mitä tehdään ja miten.

Ulpua on tosi helppo kouluttaa, koska se on super motivoitunut ja oppii tosi nopeasti. 

Sen kanssa pitää kuitenkin kouluttaa itsensäkin olemaan selkeä ja rauhallinen.

Ulpu vaihtoi kotia Suomessa. Kävin katsomassa Ulpua monta kertaa sen edellisessä kodissa, viimeisellä kerralla Sushikin oli mukana, ja käytiin pienellä kävelyllä Ulpun kanssa.

Kaiken tämän mukaan arvioin, että Ulpu olisi meille juuri sopiva yksilö.

Aluksi oli kuitenkin ongelmia meillä kotona, kun Ulpu ei ollut tottunut jakamaan resursseja muiden kanssa ja se aika impulsiivisesti paimensi poikia aluksi, jo ennen kuin niiden välille oli ehtinyt kehittyä luottamusta.

Meillä ihmisillä onkin ollut iso rooli siinä, että koirat on saatu luottamaan toisiinsa. 

Mursik tosin super itsevarmana ei ole millänsäkään Ulpun komentelusta, mutta Sushi varmaan aluksi pelkäsi Ulpua.

Kaikkien koirieni ja uusien koirien integroitumisessa porukkaan, olen huomannut etteivät koirat suinkaan osaa aina itse toimia keskenään järkevästi. Tämähän on varmasti paljolti kiinni koirien luonteista, sosiaalistumisesta ja oppimishistoriasta. Kuitenkin järjestelyillä, ohjaamisella ja koulutuksella on saatu homma toimimaan, ja koirat luottamaan toisiinsa. 

Tietenkään tämä ei olisi kaikkien koirien tapauksessa mahdollista, mutta ilmeisesti olen osannut valita myös sopivat koirayksilöt meille, ajatellen olemassa olevaa jengiä.

Ulpunkin meno on rauhoittunut, kun sen alkustressi pääsi laskemaan ja lisäksi tajuttiin/löydettiin myös sen fyysiset vaivat, jotka aiheuttavat kipua ja saatiin toimivat hoitosuunnitelmat.

Aluksi Ulpu oli levoton sisällä ja yksinolot eivät aluksi sujuneet kovinkaan hyvin. Ulpu veti kamat alas pöydiltä ja mölysi. Ensimmäinen homma Ulpun kanssa oli saada kierrokset alas ja opetella rauhoittumaan eri tilanteissa.

Aika ja treeni ovat tehneet tehtävänsä ja Ulpusta on tullut meille rakas perheenjäsen.

Noin puoli vuotta meni Ulpun kanssa siihen, että lähes kaikki arkiasiat tuntuvat rullaavan ja meillä on toimiva yhteistyö. 

Puoli vuotta meni myös siihen, että Ulpu alkoi pussailla meitä, eli ehkä se alkoi kokea meidät myös omakseen.

Ulpukin treenailee hajutyöskentelyä ja kulkee mukanani töissä Mursikin kanssa. Mursikin kanssa niillä onkin hyvä meininki ja ne leikkivät paljon yhdessä. Yhdessä leikkiminen on selvästi myös opettanut tärkeitä kommunikointitaitoja ja impulssikontrollia Ulpullekin, jolle selvästi oli aluksi haastavaa ymmärtää miten näiden toisten koirien kanssa ollaan.

Edelleenkään se ei juuri siedä vieraita koiria, vaikka pystyy esimerkiksi treenata muitten kanssa välittämättä niistä. Ulpu ei myöskään räyhää ulkona koirille, mutta vieraiden koirien ei kyllä kannata tulla sen lähelle...

Ulpu on mainio harrastuskoira (minun tarpeisiini) ja sen kanssa näin paljon mahdollisuuksia!

Ulpun kanssa on treenattu noseworkia, erikoisetsintää, jälkeä ja sienten etsntää.

Kuitenkin valitettavasti Ulpullakin on selässä rakenteellista vikaa ja huonot nivelet, joten sillä on ollut  pitkäaikainen kipulääkitys/tukihoidot niihin ja tavoitteellisemmat tehtävät on myös sen osalta saanut unohtaa jo ajat sitten.