Olen Liisa Pennanen, nelikymppinen ammattitutkinnon suorittanut Eläintenkouluttaja.

Koirien koulutushommia olen tehnyt vuodesta 2009 asti, jolloin olin suorittanut Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy.n ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot. Aloitin sivutoimisena kouluttajana, ja nyt olen toiminut 10 vuotta päätoimisena eläinalan yrittäjänä.

Kursseja olen pitänyt keikkatyönä muissa koirakouluissa pääkaupunkiseudulla, Hollolassa, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä.

Työni ohella olen toiminut aktiivisesti myös koirien harrastusyhdistyksissä, ja yhdistyspuolella lähdin alunperin ryhmäkoulutuksia pitämäänkin.

Uusia työkaluja, sekä syvempää ymmärrystä ja osaamista koirien käytöksen muokkaamiseen, hankin kouluttautumalla jatkuvasti lisää, asiakkaita ohjaamalla ja kouluttamalla omia koiria.

Tavoitteeni omien koirien kanssa arjen treenaamisessa ja harrastamisessa onkin koirien hyvinvointi, virikkeistäminen ja meidän hyvä yhteistyö, joka toivottavasti näkyy kaikilla elämän osa-alueilla. 

Olemme harrastaneet Rally-Tokoa sekä hajutyöskentelyä monessa eri muodossa. Hajutyöskentely on oma kiinnostuksen kohteeni ja haluan oppia siitä koko ajan lisää sekä teoriassa, että käytännössä. Olen harrastanut omien koirien kanssa tunnistusetsintää, ID- jälkeä (ihmis- ja eläin) ja nyt useamman vuoden aktiivisimmin noseworkia. Lisäksi kaksi koiristani ovat olleet eteviä sienikoiria.

Noseworkia olen kouluttanut niin kauan, kuin laji on Suomessa ollut (nosework-yhdistyksen alkuajoilta)  ja olen ollut mukana lajin harrastusyhdistyksessä puuhaamassa lajia Suomeen. 

Ennen noseworkia pidin "Hajutyötä Kotikoirille"-ryhmiä, jolla treenattiin hyvinkin saman tyyppistä erikoisetsintää, kuin noseworkissa tehdään, mutta eri kohdehajuilla ja ainoastaan sisätiloissa.

Hajutyöskentely on omastakin mielestäni älyttömän monipuolista ja mielenkiintoista harrastamista, mutta myös kaikki koirani ovat hajulajeihin tykästyneet.

Tällä hetkellä harrastus- ja työkaverini ovat rescuetaustaiset, sekarotuiset setämies Sushi 13v., "nuorimies" Mursik 6v. ja Ulpu 7v.

Viimeksi mainittu tehokaksikko on enemmän mukana menossa ja Sushi viettää jo eläkepäiviä kotikoirana. Ulpun kanssa treenaamme tällä hetkellä erikoisetsintää hyötykoiratehtäviin tähdäten ja Mursik treenaa eläinetsintää ja noseworkia.

Koiristani enemmän tietoa alempana.

Tällä hetkellä koulutan oman toiminimen alla verkkokursseilla ja yksityisvalmennuksina. 

Koirakoulu Masseterilla (Helsinki), Lahen Murrella (Hollola) ja Linnan Murrella (Hämeenlinna) pidän ryhmäkursseja eri teemoista (pääosin nosework/hajutyöskentely).

Kerttu oli ensimmäinen ikioma koirani. Se oli tomera täti. Kerttu oli sellainen yhden ihmisen koira ja herkkä paimen. 

Herkkä se oli ulkoisille ärsykkeille, kuten äänille ja visuaalisille ärsykkeille. Ihmisten eleitä se luki vahvasti ja se on ollut tärkeä opettaja oman kehonkielen hallinnasta.

Kerttu oli aika terävä tyyppi ja kiihtyessään haukkuherkkä. Lisäksi se oli varsinainen pikku-paimen, joka otti helposti vastuulleen esim.kissojen tai muiden koirien toiminnan kontrolloimisen. 

En osannut sosiaalistaa Kerttua oikein, koiraa lukien ja HYVIÄ kokemuksia tarjoten, joten se oppi puolustamaan itseään herkästi ja mm.räyhäämään remmissä toisille koirille

Kokeiltuani ensin saamieni ohjeiden mukaan rankaisupainotteisia koulutusmenetelmiä ja pahennettuani käytöksiä ja reaktiivisuutta entisestään, päätin olla kuuntelematta enää yhtään nettipalsta-/koirapuistoniksiä ja lähdin hankkimaan tietoa itse.

Luettuani koirakirjallisuutta ja käytyäni Kertun kanssa koirakoulussa, alkoi minulle ja Kertulle aueta uusi elämä. Ymmärsin, että halutessaan muokata koiran käytöstä, tulee selvittää käytöksen syy ja vaikuttaa siihen, sen sijaan että epätoivottu käytös katkaistaan ja käytöksen syy jää kuitenkin jäljelle. 

Meistä tulikin mainio tiimi ja aloimme myös harrastaa kaikenlaista yhdessä. 

Kerttu oli se syy miksi olen lähtenyt hakemaan tietoa koirien käyttäytymisestä ja miksi olen päätynyt lopulta jopa opiskelemaan sitä ammatikseni.

Kertun elämää varjosti monelaiset fyysiset vaivat huonorakenteisten olkanivelten luksaatiosta välilevynpullistumaan ja nivelrikkoon. Ties miten iso rooli kivuilla onkaan ollut sen äkkiväärän käytöksen takana...

Kerttu oli mainio nenätyökoira ja sen kanssa on harrastettu tunnistusetsintää, erikoisetsintää, Noseworkia sekä esine-etsintää. Myös Rally-Tokoa on Kertun kanssa harrastettu. 

Kertun kuntouttaminen on myös ollut lähestulkoon harrastus sekin ja monet fysioterapian muodot sekä jumppaaminen on tullut sen kanssa tutuksi.

Meidän muutto kaupunkilähiöstä rauhallisempaan ympäristöön teki Kertulle tosi hyvää. 

Siitä tuli maalla yleistilaltaan paljon rennompi ja se vaikutti myös sen käytökseen kaikkialla. Toki näihin aikoihin tiedettiin myös hyvin Kertun vaivoista ja osattiin hoitaa kipua tarvittaessa. Nivelrikkoiselle liikkuminen vaihtelevilla pehmeillä pohjilla on myös parempi kuin asfaltilla kävely.

Emma oli luonteeltaan upea koira ja sen kanssa oli helppoa mennä mihin vaan. Emma olikin tärkein harrastukoirani ja sen kanssa olemme myös esiintyneet yhdessä luennoilla ja monissa tapahtumissa. 

Emma oli sellainen koira, että sen saattoi antaa kenelle vaan koulutustreeniin, hoitoon tai talutettavaksi. 

Hyvien ominaisuuksiensa takia sen kanssa pääsimme tutustumaan ja osallistumaan myöskin mm.koirien kognition tutkimuksiin Helsingin Yliopistolle.

Muutenkin Emma oli hyvin hauska ja älykäs koira.

Emma oli rakenteeltaan vahva/isokokoinen ja nuorena se oli olevinaan varsinainen atleetti. En sitten tiedä olisiko sen menoa pitänyt jopa jarrutella, mutta se rakasti juoksemista, hyppäämistä ja uimista. 

Emman ennätyksellisiä saavutuksia on mm.linnun nappaaminen kiinni ilmasta ja 120cm. korkean aidan yli hyppääminen ilman vauhtia. Energiaa Emmassa riitti ja siksi se olikin hyvä harrastuskoira. 

Nuorempana se osasi tosi hyvin myös rauhoittua, mutta vanhemmiten sillä oli viretilan hallinnan ongelmia (terveysongelmat). 

Ei olisi pitänyt ottaa rauhoittumistaitoa itsestäänselvyytenä vaan lähteä vahvistamaan kyseistä taitoa, sillä jostainhan se energia tulee ulos. Kun liikuntaa piti sairastelun myötä vähentää, purkautui ylimääräinen energia sitten muilla tavoin.

Emman kanssa tuli siis tutustuttua vireenhallintaharjoittelun maailmaan.

Sushi tuli meille kotihoitoon rescuejärjestöltä, jonka kaikki koirat ovat ensin yhdistyksen tarkasti valitsemissa kotihoitoperheissä.

Kerttu ja Emma tosin eivät olleet sellaisia koiria, joille olisi jotenkin helppoa hyväksyä kotiinsa vieraita koiria, joten en ajatellut siis varsinaisesti alkaa koirien kotihoitajaksi. Alusta alkaen itsekkäänä taka-ajatuksena oli, että jos vaan saadaan koirat elämään sopuisasti keskenään, Sushi on meidän koira.

Sushi oli aivan täydellinen valinta meidän perheeseen. Se oli saapuessaan n.5 vuotias, erittäin diplomaattinen aikuine, leikattu uros. 

Sushin alkutaival oli toisaalta tosi helppo kotona sisällä, mutta ulkomaailma taajamassa oli sille melkoinen shokki, sillä se oli elänyt siihenastisen elämänsä koiratarhan betonikopissa. 

Sushi ei juurikaan haukkunut tai ollut paniikissa tms. Se oli maaninen, kiihtynyt ja ikäänkuin tunnelissa, jossa siihen ei saanut mitään kontaktia.

Sushi opetti mulle eniten sitä, kuinka tärkeää on antaa aikaa ja olla yrittämättä liikaa. Sinänsä se oli helpompaa koiran kanssa, jonka en ajatellut olevan meidän koira. 

Parin kuukauden meillä asumisen jälkeen uskalsin sanoa, että koirat tulevat toimeen ja Sushi jää meille.

Sushi muuttikin sitten meidän kanssa maalle.

Pari vuotta siihen meni, että Sushin ulkoilussa alkoi olla jotain järkeä. Se ei ollut kiihtynyt ja stressaantunut, eikä se ei seonnut aistiessaan riistaa. 

Riistasta innostuminen oli sille kaiketi yksi tapa purkaa stressiä. Ensimmäisinä viikkoina se kehitti manian itselleen puista, koska näki kerran oravan puussa. Sen jälkeen se sekosi 2 viikkoa aina nähdessään puun.

Myös esim.vedenliike sai sen sekoamaan ja jahtaamaan vettä.

Nämä maanisuudet ja epävarmuudet ulkona, ihmisiin ja käsittelyyn  jäivät  kuitenkin pois pitkälti alkuaikojen stressin poistumisen ja koiraa ymmärtävän koulutuksen myötä.

Sushin tuoneen yhdistyksen edustajan mukaan "Sushi sai tulla omaksi itsekseen". Se oli hienosti sanottu, koska juuri niin siinä kävi! 

Sushi on hauska tyyppi ja koiristamme sosiaalisin sekä ihmisiä, että toisia koiria kohtaan.

Sushi on loistava koirien kanssa ja se onkin auttanut mua paljon työssäni. Se on loistava ohituskoira, koska ei provosoi mitenkään. Myös monen aran pennun Sushi on saanut rohkaistumaan, kun ollaan käyty yhteiskävelyillä. Ja riehakkaat pennut rauhoittumaan rauhallisella ja välinpitämättömällä olemuksellaan.

Sushi on nyt jo sen verran iäkäs, että saa nautiskella ihan kotikoirana olemisesta. 

Mursik on muuttanut meille syksyllä 2016. Emman menehdyttyä ja Kertun siirryttyä pääosin eläkkeelle, tuli mieleen että tarvitaan uutta sukupolvea kasvamaan uudeksi työ-ja harrastuskoiraksi.

Olen jo vuosia yrittänyt pähkäillä sitä, mikä olisi minulle hyvä koirarotu. Oikeastaan aina olen päätynyt siihen ajatukseen, että mieluummin tarjoan kodin kodittomalle koiralle, vaikka monia mahtavia rotuja ja hyviä kasvattajia olen löytänytkin!

Mursik tuli meille juuri siinä iässä, jolloin uroskoirista luovutaan helposti. Se johtunee hurjasta määrästä energiaa, epävarmuudesta johtuvista käytöksistä, keskittymiskyvyn puutteesta, huonosta impulssikontrollista....yms.asioista, joihin tässä on saanut omakohtaisesti jälleen perehtyä.

Tällä hetkelläkin se on huonosti sosiaalistunut, mutta reipasluonteinen ja koira-sekä yleensä ihmisystävällinen. Miehet ja lapset tosin ovat sen mielestä pelottavia lähtökohtaisesti. 

Suhtautuminen ihmisiin vaihtelee paljon mm.tilanteen mukaan. Uusissa tilanteissa Mursik ei tiedä, miten suhtautua ihmisiin ja tutustuminen tulee aina käydä uudestaan läpi. Tutuissa tilanteissa myös uudet ihmiset ovat yleensä ok tai tosi kivoja. 

Mursik onneksi pyrkii välttelemään pelkäämiään asioita, eikä ole ainakaan vielä osoittanut hyökkäävyyttä. Tietenkin pyrin myös pitämään tilanteet sellaisina, että sen olisi aina mahdollista ottaa etäisyyttä. 

Mursik on nyt 6-vuotias ja sen kanssa on harrastettu noseworkia ja tunnistusetsintää. Lisäksi treenaan omien koirien kanssa pari kertaa viikossa perusjuttuja ja jumppaa. Joka päivä ja koko ajan tietenkin arkiasioita. 

Mursik on löytänyt oman harrastuslajinsa vasta nyttemmin. Nimittäin eläinetsinnän (ID).

Nyt 6-vuotiaana huomaa, että Mursik on tietyllä tapaa aikuistunut, ja (onneksi!) se on myös oppinut asioita, joita sille on yritetty kouluttaa. Mursik ei ole ollut helpoin koulutettava. Aluksi sitä oli haastavaa motivoida ja sen kanssa tulee huolehtia myös koko elämänlaajuisesta stressinhallinnasta, jotta sillä on hyvä oppimisvire. Mursik on myös leikkaamaton uros, ja innokas riistan perään.

Mursik on muuten todella hauska koira ja sen edesottamuksille saa nauraa (välillä myös itkeä) joka päivä. Se on tosi ilmeikäs ja taitava elekielen käyttö näkyy erityisesti koirien kanssa. 

Mursikista on tullut tuttujeni ja kollegoideni koiranpentujen virallinen leikkisetä, koska se on niin taitava koirien kanssa toimiessaan.

Ulkoillessa meillä on kyllä vielä harjoiteltavaa koirakohtaamisissa ja riistan suhteen.

Vaikka ei Mursikin roduista mitään tiedetäkään, niin tulee mieleen alkukantaiset rodut tai molossit. Se on aika itsenäinen tyyppi ja riista kiinnostaa. Vartioidakin se osaa.

Saattaisi siinä olla saksanpaimenkoiraakin, kuten tosi monissa "viipurinkoirissa" on.

On kiinnostavaa työskennellä tällaisen hyvin eri tyyppisen koiran kanssa, kuin mihin olen tottunut.

Mm.motivointi on ollut niin helppoa kaikkien muiden kanssa, verrattuna tähän. 

Mursikin kanssa keksin, kuinka tärkeää on koiran stressinhallinta ja stressistä palautuminen. Se on ollut tärkeä seikka myös motivaation suhteen, sillä Mursikia on helpompi motivoida kun se on sopivassa mielentilassa ja vireessä.

Mursikista ei ole esim.nosework-kisakoiraksi, mutta se on niin etevä hajutyöskentelijä ja sillä riittää energiaa, niin kaavailen sille eläinetsijäkoiran uraa ja noseworkia voidaan harrastaa monipuolisesti omaksi iloksemme.

Ulpu on meidän uusi pirttihirmu. Jotenkin alitajuisesti olen valinnut meille hyvin samantyyppisen koiran, kuin Kerttu oli. Ulpu muutti meille 3-vuotiaana toisesta kodista.

Ulpukin on sähäkkä paimentyyppinen koira ja rakastaa tehdä asioita ihmisen kanssa. 

Se myös lukee pieniäkin eleitä hyvin tarkasti ja luuleekin usein jo ennakkoon tietävänsä mitä tehdään ja miten.

Ulpua on tosi helppo kouluttaa, koska se on super motivoitunut ja oppii tosi nopeasti.

Ulpu vaihtoi kotia Suomessa. Kävin katsomassa Ulpua monta kertaa sen edellisessä kodissa, viimeisellä kerralla Sushikin oli mukana, ja käytiin pienellä kävelyllä Ulpun kanssa.

Kaiken tämän mukaan arvioin, että Ulpu olisi meille juuri sopiva yksilö.

Aluksi oli kuitenkin ongelmia meillä kotona, kun Ulpu ei ollut tottunut jakamaan resursseja muiden kanssa ja muutenkin sillä oli vähän ihmeellinen tyyli yrittää rynnätä Sushin kimppuun, milloin mistäkin syystä.

Yleensä kiihtyneenä, oli kiihtymisen syy sitten mikä tahansa.

Se teki oikeastaan samaa myös Mursikille, mutta Mursik ei ollut siitä millänsäkään, joten käytös ei vahvistunut kun siihen ei saa mitään vastetta. 

Sushi taas puolustautui henkensä kaupalla, joten niille kahdelle on kehittynyt hyvin erilainen suhde. Tietenkin olemme suojelleet Sushia ja ennaltaehkäisseet ongelmatilanteita. 

Lisäksi Ulpunkin meno on rauhoittunut, kun sen alkustressi pääsi laskemaan ja lisäksi löydettiin sen fyysiset vaivat, jotka aiheuttavat kipua ja saatiin toimivat hoitosuunnitelmat.

Aluksi Ulpu oli levoton sisällä ja yksinolot eivät aluksi sujuneet kovinkaan hyvin. Ulpu veti kamat alas pöydiltä ja mölysi. Ensimmäinen homma Ulpun kanssa oli saada kierrokset alas ja opetella rauhoittumaan eri tilanteissa.

No, aika ja treeni ovat tehneet tehtävänsä ja yksinolot sujuvat jo rauhallisesti. 

Koirat tulevat myöskin hyvin juttuun ja Ulpu on tuntunut tajuavan, että Sushin kanssa pitää olla eri tavalla kuin Mursikin. Nykyään Ulpu yrittää jopa leikkiä ja kaveerata Sushin kanssa, Ne onneksi elävät sulassa sovussa, mutta kyllä Sushi on paljon varovaisempi Ulpun kanssa, kuin Mursikin.

Noin puoli vuotta meni Ulpun kanssa siihen, että lähes kaikki arkiasiat tuntuvat rullaavan ja meillä on toimiva suhde. Puoli vuotta meni myös siihen, että Ulpu alkoi pussailla meitä, eli ehkä se kokee nyt meidät myös omakseen.

Ulpukin treenailee hajutyöskentelyä ja kulkee mukanani töissä Mursikin kanssa. Mursikin kanssa niillä onkin hyvä meininki ja ne leikkivät paljon yhdessä. Yhdessä leikkiminen on selvästi myös opettanut tärkeitä kommunikointitaitoja ja impulssikontrollia Ulpullekin, jolle selvästi oli aluksi haastavaa ymmärtää miten näiden toisten koirien kanssa ollaan.

Edelleenkään se ei juuri siedä vieraita koiria, vaikka pystyy esimerkiksi treenata muitten kanssa.

Ulpu on mainio harrastuskoira (minun tarpeisiini) ja sen kanssa näen paljon mahdollisuuksia!

Tällä hetkellä treenaamme Ulpun kanssa työkoirille suunnatulla, pitkällä kurssilla ja tavoitteena meillä on jokin hyötykoiratehtävä.

Nämä riippuu toki paljon Ulpun terveydentilasta, sillä valitettavasti sillä on selässä rakenteellista vikaa ja huonot lonkat, joten sillä on ollut  pitkäaikainen kipulääkitys, jota kokeillaan kylläkin myös ajaa alas ainakin väliaikaisesti. 

Toivotaan, että pärjäillään tukihoidoilla kuitenkin mahd.pitkälle.