Sienestäjät.Sunnuntai 28.8.2016 klo 12:07 Nyt onkin ollut hurja sienivuosi! Koirat ovat päässeet etsimään sieniä jokaisella lenkillä mitä ollaan tehty. Ja täytyy sanoa, että nyt ne ovat todella saaneet jutun juonesta kiinni. Aikaisemmin (syynä laiska ohjaaja) ollaan harjoiteltu sienten etsimistä niin satunaisesti, että koirat ovat kyllä tunnistaneet hajun, mutta sienten etsiminen ilman apuja on ollut vähän niin ja näin. Nyt kuitenkin etsimisvihjeen saatuaan (ja varmaan myös ohjaajan "sienisokea hortoilu" toimii vihjeenä siitä mitä ollaan tekemässä) erityisesti Emma etsii aivan itsenäisesti sieniä ja ilmaisee tosi hyvin sekä kärsivällisesti, jos en heti huomaa. Meidän etsimistekniikka on se, että minä annan koirille vihjeen "sieni" kun katson että ollaan sellaisessa paikassa, missä sieniä voisi olla. Välillä on käynyt niinkin, että minun vielä poimiessa edellistä satsia, Emma on jo ilmaisemassa seuraavaa! Tyhjän ilmaisua harjoitellaan myös, sillä kaikilla pistoilla sieniä ei löydy. Tällöin palkitsen koiran siitä, että se etsittyään hakeutuu minun lähelleni takaisin. |