Miten valitsen hyvän kouluttajan?

Lauantai 24.2.2018 klo 17:00

"Kansan pariin jalkautuminen" on nykyään helppoa, kun meillä on sosiaalinen media.

Kuten aiemmin olen kertonutkin, seurailen "turvalliseksi" ympäristöksi havaitsemiani ryhmiä, joissa keskustelu pysyy (useimmiten) fiksuna, eikä pointtina ole kailottaa omaa mielipidettään kaikista terävimmin ja kovimmin, vaan koulutukseen liittyvä keskustelu. Ja koska on koulutusta ja "koulutusta", niin lisäksi tarvitaan vielä rajaus siihenkin, että keskustelijat ovat suht samaa mieltä siitä, mitä kouluttaminen tarkoittaa.

Jos itse osallistun keskusteluun, teen sen yleensä yksityishenkilönä ja koiranomistajana, enkä kouluttajana. Tämä siksi, etten välttämättä halua jaella ilmaisneuvoja netissä ja koska ylipäänsä on aina eettinen kysymys annetaanko koulutusohjeita näkemättä ja luultavasti hyvin pinnallisin tiedoin. Toinen syy, että muissa koiraharrastajissa on varmasti minua jossakin asioissa osaavampia ihmisiä ja toivon myös itse hyötyväni sieltä jotakin omien koirien koulutukseen.

Viimeisin keskustelu, jota seurasin, liittyi kouluttajan valintaan.

Siitä tulikin mieleeni paljon ajateltavaa. Olen ajatellutkin, että kokoaisin omalle nettisivulleni "asiakaslupauksen" siitä, mitä juuri minä voin kouluttajana antaa. Nyt pohdin asiaa kuitenkin siltä kantilta, mihin itse kiinnittäisin huomiota valitessani kouluttajaa itselleni ja koirilleni.

Kaksi tärkeintä asiaa on mielestäni asian ydin ja muu on sitten hienosäätöä. Nämä kaksi asiaa ovat: teoriatieto eläinten oppimisesta ja käytöksen muokkaamisesta sekä kokemus kouluttamisesta eli teorian käytäntöönpano ja syvempi ymmärtäminen. 

Näissä kahdessa (teoriatieto ja kokemus) ei voi koskaan olla valmis, vaan pitää hyväksyä että omia koulutustaitoja tulee jatkuvasti kehittää ja tietoa päivittää, sillä eläinten käyttäytymistä tutkitaan koko ajan lisää ja koulutustekniikat kehittyvät.

Kokemus ei ole mielestäni sama, kuin "olen tehnyt näin 20 vuotta". Kokemukseen kuuluu myös oppiminen siitä kuinka ei kannata tehdä ja virheistä oppiminen. Kaikessa muussakin hyväksytään kehitys ja se on jopa toivottavaa. On ihmeellistä, että tämä ei aina näy eläinten koulutuksessa tai niiden hyvinvoinnissa.

"Koirat on ennekin toimineet ilman palkkioita, pärjänneet pakkasella ilman takkia ja niitä ei saa nykyään enää edes kieltää."

Kyllä, asiat voi tehdä kuten on tehty 60-luvullakin, mutta aika monen asian suhteen kehitys meinaa mm.tehokkuutta, turvallisuutta ja eettisyyttä.

Kokemus voi tarkoittaa myös omakohtaista kokemusta. Kaikkihan me olemme jossakin asiassa kokemusasiantuntijoita, mutta se on vain meidän henk.koht.kokemus. Kouluttaja voi olla itse menestynyt vaikka jossain harrastuslajissa, mutta ei se tarkoita että hänkään osaisi kouluttaa muiden koiria, saatika opettaa toista ihmistä kouluttamaan koiraa.

Tietopohja puolestaan olisi hyvä perustaa objetiiviseen tietoon, jota tiede pyrkii tarjoamaan. Eettisen eläinkoulutuksen hyötyä voidaan mitata monin mittarein esimerkiksi stressiä ja mielihyvää mittaamalla.

Klassisen-ja operantin ehdollistumisen tunnistaminen ei ole kovinkaan uusi asia, mutta se ei muutu miksikään, kun se on tieteellinen fakta. Eri asia on sitten sen, miten tätä tietoa käytetään hyväksi ja pelataanko enemmän hyvien vai huonojen fiiliksien puolella.

Itse valitsisin kouluttajan, joka käyttää palkitsemista (pos.vahvistaminen) pääasiallisena koulutusmenetelmänä. Sen aisaparina on toki aina palkkion poistaminen (neg.rankaisu). Pos.rankaisu ja neg.vahviste ovat toinen parivaljakko ja niitä en halua koulutuksessa tietoisesti käyttää.

Vielä kerran pähkinänkuoressa: tarvitaan tietoa pohjalle, sen syvempää ymmärtämistä ja kokemusta käyttää tätä tietoa hyväkseen käytännön koulutuksessa. 

Näillä taidoin kouluttaja voi olla hyvinkin pätevä. MUTTA jos hän ei osaa kertoa ja opettaa asioita ymmärrettävästi koulutettavilleen, jäävät nämä kyvyt piileviksi.

Eli kouluttajan täytyy osata kouluttaa myös ihmisiä, koska sitähän me kouluttajat juuri teemme.

En ole itse kouluttanut kenenkään asiakkaan koiraa, vaan olen opastanut heitä kouluttamaan omaa koiraansa.

Minä olen päätynyt vain sellaisille kouluttajille, jotka osaavat kertoa asiat ymmärrettävästi ja selkeästi. 

Puheen lisäksi erilaiset kuvamateriaalit, kirjalliset materiaalit ja videot avaavat monia teemoja myöskin hyvin. Näiden käyttömahdollisuudet vaihtelevat toki sen mukaan, ollaanko koulutuksessa luennolla, verkkokurssilla, ulkona kaatosateessa vai ryhmäkurssilla koirakoululla.

Asioiden esittäminen ja esiintyminen selkiytyy ajan mittaan niitä vuosikausia toistamalla ja hiomalla.

Puhtaasti asiakkaiden palautteen perusteella olen pyrkinyt kehittämään toimintaani ja olemaan empaattisempi sekä kannustavampi kouluttaja. Aluksi oli hankalaa ymmärtää itsekin, että asiakas ei omaa samaa tietopohjaa ja opetettavat asiat täytyy purkaa pienempiin palasiin.

Mutta tämäkin on kokemuksen myötä kehittyvä taito. Ja jollakin vasta aloittelevalla koirankouluttajalla voi olla jo ennestään ihmisten ohjaamiseen liittyvää osaamista!

Minullekin tarjotaan jatkuvasti ihmisten ohjaamiseen liittyviä koulutuksia, mutta näin pienituloisena yrittäjänä olen toistaiseksi panostanut eläintenkouluttamistietojen ja -taitojen kehittämiseen, sillä kaikkeen ei ole varaa. Siispä ihmistenohjaamistaidot ovat pitkälti kehittyneet ajan ja kokemuksen mittaan. Ja kehitys jatkuu edelleen.

Ihmiset oppivat eri tavoin. Osa oppii parhaiten kuuntelemalla ohjeita, osa näkemällä jonkun muun toteuttaman harjoituksen tai videon, osan täytyy päästä itse kokeilemaan.

Jotta kehitystä tapahtuu, täytyy ihmisen käydä myös siellä epämukavuusalueella. Siellä missä ei ole ennen käynyt ja mikä on pelottava ja tuntematon alue. Kukaan ei kehity toistamalla samaa jo osaamaansa harjoitusta ikuisuuksiin samalla tavalla.

Itse haluan kuulla myös parannusehdotuksia harjoituksiini, vaikka toisaalta on mukavaa jos joku huomaa sen, mikä jo menee hyvin. Oikeistaan minulle on jäänyt mieleen parhaiten sellaiset kouluttajan antamat palautteet, jotka eivät sillä hetkellä edes tuntuneet hyviltä. Ne ovat jääneet kuitenkin mieleeni kytemään ja olen ymmärtänyt niiden merkityksen vasta myöhemmin. 

Kouluttajan persoona vaikuttaa toisille enemmän ja toisille vähemmän koulutuksen mielekkyyteen.

Ihmiset kiinnittävät erilaisiin asioihin huomiota. Onko kouluttaja samalla aaltopituudella? Kaikkien ihmisten kanssa ei vaan synkkaa, ehkä ei edes osaa sanoa miksi. Voi olla että kouluttajan ärsyttävä puhetapa tai väärän värinen paita häiritsee... Minkäs sille voi, jos häiritsee, mutta ehkä kannattaa kuitenkin keskittyä siihen mikä on olennaista. Jos etsii kouluttajaa pitkään koulutusprosessiin avuksi, niin silloin on ehkä hyvä varmistaa että kemiat kohtaavat enemmän myös henkilökohtaisella tasolla.

Osa koulutettavista kaipaa enemmän keskustelevaa vertaistukea ja osa haluaa tehdä ja kouluttaa ja höpistä vähemmän. Ryhmissä tähän voi olla vaikeaa löytää balanssia ja ihmisille täytyy tuottaa välillä pettymyksiäkin, jotta kaikki ryhmissä olijat saavat tarvitsemaansa apua ja koulutusta.

Suoraan sanoen siis kouluttajan tehtävä on myös huolehtia siitä, että pysytään aikataulussa ja kaikki harjoiteltavat asiat tulee tehtyä. Itse kaipaan siis jonkinmoista jämäkkyyttä, jos koulutukseen hakeudun. Osaan aivan hyvin itsekin koulutella vähän sitä ja tätä ja eksyä välillä aiheesta. Joten kaipaan kouluttajalta myös vähän sitä takapuoleen potkimista ja myös sitä, että hän huolehtii koulutuksen etenemisestä sekä ainakin jossain määrin koulutussuunnitelmasta.

Koulutuksen hinta.

Itse koen monessakin asiassa, että halvalla ei saa hyvää. Tässäkin pohdinnassa on tullut esiin, että tiedot ja taidot vaativat jatkuvaa päivittämistä ja hyväksi kouluttajaksi voi tulla vain opiskelemalla, harjoittelemalla, ottamalla opikseen palautteista ja kouluttamalla. Voin sanoa, että se ei ole ilmaista, enkä itse ainakaan ehdi samalla tehdä jotain tuottoisampaa työtä. Pelkkä hintakaan ei mitään takaa, mutta kyllä itselläni herää epäilys heti jos jokin tässä maailmassa on liian halpaa..

Hintoja kannattaa kuitenkin vertailla, jotta voi tietää minkälaisissa raameissa liikutaan ja mitkä seikat hintoihin vaikuttavat.

Kouluttajan esimerkki. 

Mielikuvaan kouluttajasta vaikuttaa myös se, miten hän itse kouluttaa koiriaan tai on niiden kanssa. Olen törmännyt kouluttajiin, jotka mainostavat itseään sillä että heillä on ollut 20 koiraa ja tälläkin hetkellä 10 kappaletta. Sehän ei kerro mitään siitä miten koiria pidetään, miten ne on koulutettu tai ymmärtääkö tällainen ihminen enää mitään ihan tavallisen koiranomistajan arjesta.

Koirathan tavallaan laumautuvat keskenään ja hioutuvat yhdessä toimivaksi porukaksi, koska ovat pääosin diplomaattisia eläimiä. Tämä ei ole välttämättä ollenkaan niiden omistajan ansiota.

Minulla on myös ollut koira, joka toimiessaan demokoirana tai avustaessaan harjoituksissa, sai aina ihasteluja siitä kuinka hieno koira se olikaan. Niin olikin! Mutta en koe, että se olisi erityisesti omaa ansiotani. Toki sekin vaatii taitoa, ettei pilaa hyvää koiraa, mutta ei se silti kerro välttämättä koulutustaidoistani mitään.

Kouluttajan meriitit esim.kisakentillä tuovat myöskin uskottavuutta, mutta kuten aiemmin todettua, kouluttaja ei välttämättä osaa siirtää oman koiransa koulutustaitoja toiselle ihmiselle.

Itse kuitenkin arvostan myös sitä, että kouluttajalla on kokemusta koirien pidosta ja niiden kanssa elämisestä sekä erilaisten koirien kouluttamisesta.

Käytöstä pitää kuitenkin aina osata katsoa analyyttisesti! Se on myöskin asia, jota kaipaan kouluttajalta. Itse ottaa helposti oman koiran käytöksen henkilökohtaisesti, joten tarvitaan sitä puhtaasti analyyttistä silmää katsomaan mitä tilanteessa oikeasti tapahtuu.

Kommentoi kirjoitusta.

Miksi en voi seurata koira-aiheisia nettikeskusteluja?

Torstai 28.9.2017 klo 16:28

Vaikka olen vakaasti päättänyt olla lukematta koira-aiheisten facebook-ryhmien keskusteluja tai muita vastaavia kaiken kansan neuvonanto-ja kommentointipalstoja, jotenkin eksyn kuitenkin aina välillä johonkin ryhmään tai artikkelin tms.kommenttiosioon.

Viimeksi vietin jotakuinkin unettoman yön luettuani jälleen jonkun facebook-ryhmässä esittämän kysymyksen, jossa henkilö tiedusteli haukunestopannan toimivuutta.

Jollekin se olisi kysymys kysymysten joukossa. Haukunestopanta on täysin laillinen "koulutusväline". Ei mitään ihmeellistä...

Mulle taas epäreiluus koiraa ja ymmärtämättömyys koiran käytöstä kohtaan roiskahti naamalle, niin että piti siristellä silmiä ja haukkoa henkeä. Tämä on ammatin varjopuoli ehdottomasti.

Haluan nyt asialliseen sävyyn tarkastella tätä keissiä, niiden tietojen pohjalta mitä kysymyksen yhteydessä annettiin.

Kysyjän koira haukkui uudessa asunnossa ollessaan siellä yksin (?) tai ainakin, kun omistajat eivät olleet paikalla. Koiralla ei aiemmin ole ollut tapana haukkua yksinään, tai ainakaan naapurit eivät ole kertoneet. Yksinoloja ei ole dokumentoitu. Nyt naapurit on valittaneet asiasta ja häätö uhkaa.

Omistaja oli kieltänyt koiraa haukkumasta ollessaan kotona. Koira oli tällöin lopettanut haukkumisen.

Mun näkemys (sisältää ilmaisia koulutusneuvoja):

Kun muuttaa, niin se on iso muutos koiralle ja usein sille stressaavaa. Olisi hyvä valmistautua jo etukäteen tasoittamalla tilannetta, jotta muutto menisi mahdollisimman stressittömästi myös koiralle (itselleni en ole osannut järjestää stressitöntä muuttoa). Lisäksi ennakointi on yleensä kaikessa koulutuksessa parempi vaihtoehto (monessa muussakin asiassa), kuin jo esiintyvän ongelmakäytöksen poiskouluttaminen.

Uudet äänet ja esim.ikkunasta näkyvät asiat voivat hermostuttaa koiraa, kun se ei ole tottunut niihin ja ne tuntuvat uhkaavilta. Peittäisin aluksi äänimaisemaa pitämällä esim.radiota päällä, välovea kiinni ja pitäisin ikkunoissa verhoja. Lisäksi antaisin koiralle jonkin aikaa tutkitusti rauhoittavaa lisäravinnetta, kuten Zylkeneä.

En jättäisi koiraa heti uuteen asuntoon yksin vaan pyrkisin ajoittamaan muuton arkeen siten, että voisin olla ainakin muutaman päivän kotona seuraillen koiran sopeutumista uuteen paikkaan. Valmistautuisin treenaamaan äänisiedätystä ja muita uuteen kotiin liittyviä asioita (esim.hissillä/portaissa kulkemista, naapurien kohtaamista pihalla ja rapussa..).

Yksinolo ei välttämättä suju samalla tavalla uusissa paikoissa, kuin esim.edellisessä kodissa ja siksi olisi hyvä aluksi harjoitella lyhyemmissä pätkissä yksinoloa. Itse myös dokumentoisin sitä, jotta voisin olla varma siitä että koirani rauhoittuvat yksinollessaan. Jos sattuisin saamaan jonkun koiravihaaja-sekopää naapurin, joka väittää että koirat haukkuvat asunnossa, olisi minulla myös todisteita siitä että näin ei ole ja asiasta ei tarvitsisi enempää kiistellä lähtökohtaisestikaan.

Kieltäminen on sikäli turhaa touhua koulutuksessa, että se ei opeta koiralle, kuinka sen tulisi toimia. Eli jos koira haukkuu kuultuaan uhkaavaksi kokemiaan ääniä ja sitä kielletään haukkumasta, ei koiralle muodostu uutta käytösmallia ja seuraavan kerran kun ääniä kuuluu, se taas haukkuu. Kun olen juuri kieltänyt koiraani noin sadannen kerran hakemasta kylppärin lattiakaivon ritilää, opin itse sulkemaan kylppärin oven...Niin sitä itsekin oppii vielä uusia asioita!

Kun omistaja ei ole paikalla pysäyttämässä haukkumista, niin koira haukkuu, koska ei osaa reagoida muulla tavoin ääniin.

Koiraa voi siedättää ääniin ja samalla opettaa uutta käytösmallia palkitsemalla. Jos koira koki aiemmin äänet uhkaavana, muuttuu assosiaatio kun ääniä kuullessaan se alkaakin saada makupaloja. Live-äänisiedätystä tehdään niin, että asunnossa on koiran karkkipurkkeja aina käsillä. Kun ääniä kuuluu,niin koiraa palkitaan mieluiten siitä, että se on hiljaa. Jos se kuitenkin haukkuu, voi pyytää sitä tekemään jotain muuta, mistä pääsee palkitsemaan.

Tässä kohtaa kuulen jonkun kysyvän "mutta mitä jos koira ketjuttaa sen niin, että menee haukkumaan, jotta siltä pyydetään jotain ja se saa nameja?" Siksi juuri olisikin hyvä onnistua palkitsemaan koiraa myös siitä, ettei se ehdi reagoida. Reagointia vähentää myös äänten hiljentäminen, joten verhot kiinni, väliovi kiinni, Helmiradion kasarihitit looppaamaan jne. Lisäksi todellisia ketjutustapauksia tulee vastaan melko harvoin, joten siksikin se tuntuu kaukaa haetulta uhalta. Ketjujahan voi myös aina purkaa, muuttamalla käytösten järjestystä esimerkiksi. Palkitsemisen on tarkoitus kääntää myös koiran mielentilaa paremmaksi ja rauhallisemmaksi, siksi se vaikuttaa klassisen ehdollistuman kautta koiran mielentilaan jopa sen käytöksestä huolimatta.

Tämä koulutus vaikuttaa äänten merkitykseen koiran mielessä ja antaa sille uuden toimintamallin käyttöön. Reagoimattomuuden. Se toimii siis myös silloin, kun ei itse ole kotona.

Mun koirille tuli tavaksi hakeutua kontaktiin heti ääniä kuultuaan, kun yhdistivät äänet palkkioihin. Siirryin siinä vaiheessa palkitsemaan enää satunnaisesti makupaloilla ja pääasiassa kehuin hyvästä huomiosta (ääniä kuuluu, näin on). Kehuminen ei ole meillä kovinkaan suuressa arvossa koirien palkkiolistalla, joten sen takia ei jaksanut enää aina raahautua tuijottamaan omistajaa. Niinpä koirat jäivätkin vaikka lepäilemään niille sijoilleen.

Haukunestopannoista pari sanaa. Yleisesti ottaen positiiviset rankaisut ovat riskialtis koulutusmenetelmä, sillä jos rankaisu on tarpeeksi kova vähentääkseen sitä edeltävää käytöstä, on vaarana että saa muita pelkoehdollistumia sivuvaikutuksena.

Seuraavat on ihan oikeita haukunestopannan aikaansaamia "sivuvaikutuksia":

Koira ei uskalla juoda, kun isäntäväki ei ole kotona. Haukunestopanta on lauennut myös juomisen seurauksena.

Koira pelkää perheen muita koiria. Haukunestopannan on laukaissut toisen koiran haukunta, joten rankaisu on assosioitunut toisiin koiriin.

Koira ei uskalla katsoa ulko-ovelle päin. Haukkuessaan se on katsonut ovelle ja kokenut rankaisun seuraavan tätä käytöstä.

Koira on erittäin ahdistunut yksinolosta ja haukkuu. Haukunestopanta aikaansaa siinä valtavan paniikin ja sekoillessaan se murtaa jalkansa.

Omasta mielestäni on myös todella ikävä ajatus, että koirani viettäisi esim.9 tuntia päivässä passiivisena peläten koko ajan tekevänsä jotain mistä seuraa rangaistus.

Jos taas rankaisu ei ole tarpeeksi kova, koiran motivaatio haukkua voittaa mahdollisesti rankaisun uhan ja koira haukkuu pannan säiliön tyhjäksi. Tämän seurauksena eräs sinnikäs perhe sai koiralleen pahan silmätulehduksen, kun se ruiskutti päälleen monta pannallista jotain tököttiä ja ilmeisesti myös silmiinsä..

Myös perheen toiset koirat voivat oudoksua uutta voimakkaasti sitruunanhajuista kaveriaan...

En kommentoinut itse kysymystä ketjuun mitenkään, sillä koin etten sillä hetkellä olisi voinut vastata kuulostamatta hyökkäävältä ja syyllistävältä. En vastannut myöhemminkään, sillä ehkä pääsin ajatuksen yli ja ajattelin etten voi yksinkertaisesti päivystää netissä ja vastata kaikkiin vastaaviin tiedusteluihin yrittäen pelastaa koiria rankaisuilta ja niiden sivuvaikutuksilta. Näitähän on facebook-ryhmät sun muut pullollaan. Ilmeisesti kysymys oli aiheuttanut polemiikkia, sillä se oli poistettu, kun joskus uskaltauduin uudestaan katsomaan.

Jää epäselväksi onko koira nyt kotona odottamassa isäntäväkeään kotiin, jotta saisi ahdistusta aiheuttavan härpäkkeen irti itsestään, asuuko koko perhe kadulla pahvilaatikossa vai saiko kysyjä jonkin muun idean kehittävän keskustelun seurauksena..

2013-09-24_11.03.46.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Elämä on luopumista.

Torstai 17.8.2017 klo 11:45

Otsikon alle voisi toki lähteä kirjoittamaan vaikka kuolemasta, mutta nyt oli tarkoitus kirjoittaa pinnallisemmin asioiden haluamisesta ja siitä että kaikkea ei voi saada.

Mä haluaisin uuden auton, uudet lattiat, uusia vaatteita, herkutella joka päivä rasvaisilla herkuilla, koiria, kissoja...

Näitä asioita en voi saada, sillä ei ole varaa, aikaa tai se ei vaan ole järkevää eläinten tai ihmisten hyvinvoinnin takia.

Eli "ainahan sitä haluta saa". 

Myös koiran elämässä on paljon asioita, joita ne haluavat mutta eivät voi saada. Katukoiralla on vapaus, mutta ei juuri muuta. Turvallisuus, terveys ja hyvinvointi on koirallekin tärkeää. Niitä toivottavasti kotikoiralla riittää, mutta se ei ehkä osaa arvostaa näitä asioita samoin kuin se arvostaisi riistan jahtaamista ja epämääräisten asioiden syömistä sekä sitä, että voisi seurailla hajuja vaikka tuntikausia.

Paljosta täytyy siis osata luopua. Koiralle kun ei voi asioita selittää, täytyy ne opettaa toisella tavalla. Toistamalla sitä minkä haluaa tehdä koiralle kannattavaksi (lisätä) ja minkä kannattamattomaksi (vähentää).

Mun ensimmäiset koirat Kerttu ja Emma ovat ehkä eniten halunneet syödä kaikkea ja niitä on opetettu luopumaan ja irroittamaan erilaisista suuhun otettavista asioista. Parhaan tulokset luopumistreenissä saa, kun opettaa koiralle vaihtokauppaa. Eli ei ainostaan menetä tavoittelemaansa asiaa, vaan saa vaihtokaupassa jotain tilalle.

Tietysti tuli kokeiltua myös vastakkaista tekniikkaa, eli kun koira pyydystää myyrän, menet siihen viereen hysteerisenä huutamaan ja yrität kaivaa sätkivää myyrää koiran suusta. Tämä opetti Emma-corgin nielaisemaan myyriä salamannopeasti, pureksimatta.

Raatojen lisäksi esim.ulosteiden kaivaminen koiran suusta on epämiellyttävää puuhaa. Kokemuksesta voin siis suositella luopumisharjoittelua jo ennakkoon.

Mursikin kanssa on tehty TODELLA paljon luopumistreeniä. Se kun on hurjan motivoitunut asioiden syömisestä, kanniskelusta, tuhoamisesta, jahtaamisesta, haistelemisesta...

Tämä motivaatio on voittanut usein yhteistyön minun kanssani. Kilpailussa ympäristön vahvisteet vastaan ohjaajan tarjoamat vahvisteet, tapaavat ympäristön eksoottiset vahvisteet voittamaan. Ohjaajan tarjoamat vahvisteet on kuitenkin jo aika nähty ja niitä on taatusti luvassa jatkossakin, oli kyse sitten leluleikistä, makupaloista tai sosiaalisesta palkitsemisesta.

No onneksi voi aina käyttää käänteispsykologiaa ja ottaa ympäristön vahvisteet käyttöön!

Pohjataitoina kontakti ja luopuminen, koiraa voi palkita myös ympäristön vahvisteilla. Tässä tapauksessa hajuilla:

Kommentoi kirjoitusta.

Resurssien vahtiminen.

Lauantai 24.6.2017 klo 15:39

Moyky_makaa

Kirjoittelen tästä aiheesta, kun tänään olin tosi iloinen siitä että omat koirani ovat kaikki mun kanssa keittiössä aamupalalla ja ensimmäistä kertaa:

1.Mursik osaa rauhoittua lepäämään ollessaan vapaana täällä asunnossa (aiemmin sen piti koko ajan tehdä jotain, ottaa tavaroita tai kerjätä huomiota esim.kiipeämällä syliin). Tähän asti se on osannut rauhoittua vain "omalla puolellaan" ja on jopa onneksi tajunnut mennä "omalle puolelleen" lepäämään itsekin.

2.Kerttu on oikeasti rento ja mm.nukkuu tällaisessa tilanteessa ja vieläpä keittiössä, kun läsnä on ruokaa ja minä!

Kerttu_peti

Se miksi tämä on mulle niin iso juttu, johtuu siitä että Kerttu ja edesmennyt Emma olivat molemmat resurssi-aggressiivisia ja sen takia ne ottivatkin kunnolla yhteen välillä. Nyt on ihanaa, kun on kaksi koiraa jotka ovat super diplomaattisia ja niiden kanssa Kerttukin pärjää hyvin. Mursik ja Sushi eivät lähde mukaan Kertun sekoiluun ollenkaan ja siksi Kerttukin osaa ottaa rennommin. Lisäksi täytyy sanoa, että olen itsekin oppinut olemaan koirien kanssa eri tavalla ja ymmärtänyt mm.koirien mielentilojen säätelyn merkityksen tämän asian suhteen.

Koiralle tärkeitä resursseja ovat sen henkiinjäämisen/suvunjatkamisen kannalta olennaiset: lisääntymiskumppanit, ruoka, suoja/nukkumapaikka, vesi. Lisäksi koiralle voi tulla ylikorostunut ”suhde” vaikkapa muihin esineisiin, ihmisiin ja muihin perheenjäseniin esim.oppimisen seurauksena.

On eri asia, jos koiralla on puutetta jostakin resurssista ja se siksi myös puolustaa sitä hanakammin, kuin se että koiralla on yllin kyllin jotakin resurssia, mutta se silti vahtii niitä toisilta koirilta tai ihmisiltä.

Tutkitusti ylikorostuneeseen resurssiaggressiivisuuteen ei auta se, että annetaan tätä resurssia yllin kyllin.

Varma keino opettaa koiralle ylikorostunut merkitys esim.ruokaan, on jatkuvasti häiritä sen syömistä ja pitää sitä epävarmuudessa siitä, saako se pitää saavuttamansa resurssin.

Jotta siitä ei olisi ihmis-koiraperheessä epäselvyyttä, kuka resursseja hallitsee, on hyvä pitää se naru omassa kädessä. Tämä tapahtuu niin päin, että resurssit on ihmisellä ja niitä säännöstellään koiralle sopivissa määrin. Ei siis niin päin, että uhataan koiran jo saamia resursseja.

Lisäksi on hyvä opettaa koiralle, ettei ruokakuppia tai luuta lähestyvä ihminen uhkaa kyseistä resurssia ja että vaihtokauppa ihmisen kanssa on aina kannattavaa (luopumisharjoitukset).

Ruokaa säännöstellään usein ihan käytännön syistä. Kotona ei kannata pitää jatkuvasti ruokia koiran saatavilla. Sekä nirsompi koira että ahmatti hyötyvät tästä. Nirso oppii, että kannattaa syödä kun ruokaa on tarjolla. Ahmatti ei saa syötyä itseään hengiltä.

Lelut voidaan pitää kaapissa ja antaa koiralle sieltä vaikka viikoksi tietyt lelut, jotka seuraavalla viikolla laitetaan kaappiin ja annetaan sieltä taas ”uudet” jne. Tällä rotaatiolla säästetään ensinnäkin lelukuluissa, mutta koiralle ei ehdi myöskään kehittyä ylikorostunutta suhdetta tiettyyn leluun (tämä voi olla ongelmallista resursseja vahtivan koiran kanssa).

Koiralle olisi hyvä opettaa sallitut nukkumapaikat.

Parempi keino kuin vääntää jatkuvasti asiasta koiran kanssa, on yksinkertaisesti estää pääsy esim.sohvalle tai sänkyyn tarpeeksi pitkän ajan, kun pentu tulee taloon (jos siis haluaa ettei koira sinne myöhemminkään mene). Koira oppii silloin nukkumaan saatavilla olevissa paikoissa, eikä sillä ole aavistustakaan että sohvalla voi nukkua.

Koirankin nukkumapaikan tulee olla rauhallisessa paikassa, eikä koiraa saa häiritä kun se on pedillään tai selvästi haluaa olla rauhassa.

Lisäksi suosittelen ohjaamaan koiraa suullisin vihjein tai esim.käsimerkein fyysisen ohjaamisen sijaan. On tyypillistä, että jotkut resursseja herkästi puolustavat koirat ovat myös kosketus/käsittelyherkkiä. Tämä saattaa liittyä resurssi-aggressiivisuuteen siten, että myös oma tila on resurssi ja sen hallinta on tällaiselle koiralle tärkeää.

Koirien väliset kärhämät esimerkiksi lisääntyvät selvästi, kun siirrytään ulkoota sisälle. Sisätiloissa ahtaat tilat vielä korostavat tätä ”tilan hallinnan” ongelmaa.

En itsekään tosin pitäisi siitä, että minua aina revitään ympäriinsä ja saattaisin jo ennakkoon lähteä varottamaan lähestyjiä. Voin kuitenkin väistää hyvässä hengessä, jos joku kauniisti pyytää. Vielä varmemmin jos joku antaa siitä hyvästä jäätelöannoksen tai satasen setelin!

Koira saa haluamiaan resursseja mieluiten jonkin toivotunlaisen käytöksen seurauksena. Tätä periaatetta noudatetaan koko ajan, kun koiraa koulutetaan operantisti. Koira oppii saamaan palkkiot tarjoamalla itse halutunlaista käytöstä. Väärä käytös ei tuota mitään eli on hyödytöntä. Koulutuksen ollessa kesken, tämä vaatii ennakointia ihmiseltä, jotta koira ei pääse hyötymään väärästä käytöksestä.

Resursseja vahtivan koiran olisi hyvä osata nämä asiat:

-siirtyminen, väistäminen

-kosketuskohteita esim.käsi ja alusta (koiran peti). Käsikosketuksessa koira koskettaa nenällään ihmisen kättä. Tällä tavalla sen saa esim.ohjattua haluamaansa paikkaan koskematta siihen.

Koira opetetaan menemään alustan päälle ja tällainen alusta voi aina olla koiralla kotona ja sen voi sinne vihjeestä lähettää. Alusta voi olla myös tarvittaessa portin takana ja koira voidaan lähettää sinne vihjeestä sekä sulkea portti tarvittaessa

-luopuminen, irtipäästäminen vihjeestä (ei houkuttelemalla)

-luoksetulo vihjeestä (ei houkuttelemalla)

Tutkimukset osoittavat, että resurssiaggressiiviset koirat eivät usein myös siedä käsittelyä tai hoitotoimenpiteitä.

Jos koskettaminen ja lähestyvä käsi on koiralle uhka jo semmoisenaan, se toki pahentaa myös resurssiaggressiivisuutta.

Tästä syystä koiran kanssa olisi hyvä harjoitella vastaehdollistamalla myös käsittelyä, pannasta/valjaista kiinni tarttumista ja hoitotoimenpiteitä.

Vastaehdollistaminen tarkoittaa sitä, että muutetaan asioiden merkityksiä koiralle.

Jos koira kokee ruokakuppiaan lähestyvän ihmisen uhkana, harjoitellaankin niin että ihminen lähestyessään tiputtaakin koiralle lisää ruokaa (samaan kuppiin, tai vieressä olevaan toiseen kuppiin/lattialle). Tämä pitää aloittaa etäältä sellaisen koiran kanssa, joka on jo oppinut puolustautumaan ruokakupilla!

Tai jos pannasta kiinni tarttuminen on koirasta epämiellyttävää tai pelottavaa, harjoitellaankin niin että kiinni tarttumisen seurauksena saa kourallisen herkkuja. Jos koira jo reagoi voimakkaasti kiinni tarttumiseen, pitää harjoittelu aloittaa helpommalta tasolta esim.käden ojentamisesta kohti koiraa tai siitä että koira pujottaa itse päänsä pantaan.

Näin ollen kiinni tarttuminen saa uuden koiran kannalta miellyttävämmän seurauksen ja se alkaa ehkä oikein odottaa, että joku tarttuisi sen pantaan kiinni.

Resursseja vahtivan koiran omistajan olisi hyvä pohtia seuravia:

-listaa kuumat ja kylmät kohteet. Kuumia ovat ne, joita vahtiessaan koirasta tulee peto. Kylmiä ovat ne koiran resurssit, jotka ovat sille varsin yhdentekeviä tai jotka vaativat lisäpontta ollakseen kiinnostavia (esim.esineet, joita vahditaan jos ne on napattu ilman lupaa ja omistaja juoksee koiran perässä ja vaatii niitä takaisin itselleen eli kilpailee niistä). Ja sillä välillä on sitten viileät/lämpimät kohteet.

Esimerkkejä meidän koiraperheestä, jossa on ollut resurssiaggressiivinen koira (toisia koiria kohtaan).

Kuumia kohteita ovat ydinluut, pöydältä otetut tai lattialle pudonnut ruoka tai ulkoota löydetyt roskat/riista.

Näitä ei voi olla vapaasti saatavilla/lojua kotona ympäriinsä/tarjota koirille samaan aikaan, samassa tilassa. Ydinluita syödään portin eripuolin, pudonneesta ruuasta pitää peruuttaa poispäin kun pyydetään, mutta mielellään jo oma-aloitteisesti ja koirat eivät voi ihmisten ruokailun aikana tungeksia esim.pöydän alla ahtaassa tilassa.

Lämpimiä ovat minä/minun huomio, ”tavallinen” ruoka, sänky, nukkumapaikat. Nämä voivat olla vapaasti käytettävissä, mutta jossakin tilanteessa yhdessä muiden ärsykkeiden kanssa voivat aiheuttaa sanomista.

Kukaan ei jaa ruokaansa muiden kanssa, mutta voivat syödä samassa tilassa ja vaihtaa kuppejakin syömisen jälkeen.

Lisäksi nameja voidaan etsiä ulkona yhdessä ihan rauhassa.

Tosi väsyneenä tai kipeänä koirat voivat ilmoittaa toisilleen, etteivät halua pedilleen ketään muuta. Toisaalta ne nukkuvat samalla pedillä käyttäen toisiaan tyynyinä.

Koirat puolustavat itseään tai vastaavat haasteeseen herkemmin, kun ovat minua lähellä. Keskenään (ilman ihmisiä) osaavat välttää konflikteja puhkeamasta melko vaikeissakin tilanteissa.

Kylmiä ovat lelut. Leluja ehkä kanniskellaan ja niillä leikitään, mutta kukaan ei puolusta niitä tai omi niitä itselleen. Lelujen saamista ei meillä ole tarvinnut rajoittaa, paitsi jos haluan pitää jonkin aivan erityisen palkkiolelun johon pääsee käsiksi vain koulutuspalkkiona.

Kuumat kohteet siis eivät voi lojua ympäriinsä, sillä siinä on potentiaalinen vaaratilanne.

Lämpimien kohteiden osalta täytyy osata varautua ennakkoon siihen, että esim.ruoka, omistajan huomio, kiihtyneet koirat eivät esiinny samaan aikaan ja siten altista konflikteille. Tai että pienten lasten kyläillessä ei ole mahdollista, että he pääsisivät häiritsemään koiraa pedillä tai sängyssä....

Luopumis ja irtipäästämistreenit aloitetaan myös saman listan kylmemmästä päästä ja edetään lämpimämpiin kohteisiin.

Arjen ”management”.

Portit, hihnat, kuonokopat, koulutetut käytökset yms.keinot estää/ennaltaehkäistä vaaratilanteita. Koiraa voi siis tarvittaessa siirtää esim.hihnalla niin kauan kunnes se osaa luoksetulon/pois siirtymisen

Muut keinot pitää stressi alhaalla (terveys, liikunta, virikkeet, hyvinvointi, luottamus).

Esimerkkejä resurssien vahtimisesta:

Koira voi vahtia tiettyä resurssia aina ja/tai kaikilta.

Omat koirani ovat hyvin tarkkoja ruuan perään. Erityisesti ydinluut tai jokin itse löydetty aarre on ehdottoman ”kuuma” resurssi, jota en itsekään lähde suinpäin koiran suusta repimään.

Nämä kuumimmat resurssit pyydän aina pois vaihtokaupalla. Ensin koira pudottaa asian suustaan pyynnöstä ja siitä naksutetaan/kehutaan ja palkitaan mahdollisesti vähän kauemmas, jotta saan rauhassa poimia asian ylös.

Tätä täytyy harjoitella paljon etukäteen, jotta on mahdollista myös akuuteissa tilanteissa.

Koira voi vahtia resursseja vain tietyltä ihmiseltä tai koiralta tai vain tietyssä tilanteessa/paikassa.

Vanhin koiristani voi murista avomiehelleni, jos on mennyt sänkyyn ja mies yrittää nostaa sitä pois. (Koira ei koe kannattavaksi totella miestäni, sillä tämä ei ole treenannut koiria kuten minä/ei ole ulkoiluttanut koiria/ei ruokkinut niitä aiemmin. Nykyään kun asumme yhdessä, on miehenikin osallistunut koirien hoitoon ja kouluttaakin niitä mielellään välillä. Nykyään myös yhteistyö heidän välillään on sujuvampaa, sillä koirat kokevat kannattavaksi totella myös häntä).

Mieheni käyttää käsikosketusta siirtämään tämän koiran pois sängystä.

Itse pyydän ensin käsikosketuksen ja sitten nostan koiran alas.

Koirat ovat oppineet, etteivät tule sänkyyn kun me nukutaan siellä. Muuten minulle on ihan sama menevätkö sinne.

Keskimäinen koiristani luottaa sen verran paremmin koiraan, jonka kanssa on koko ikänsä elänyt, ettei vahdi siltä kuin kaikkein kuumimpia resursseja. Sillä ei sitä vastoin ole niin hyvät välit uusimpaan koiraamme (vielä?) ja siltä se voi omia vähäpätöisempiäkin resursseja, kuten ottaa lelun sen suusta (vaikka ei ollut kyseisestä lelusta kiinnostunut alunperin).

Sama koira saattaa välillä keittiössä yrittää painostaa muita koiria sieltä ulos, mutta vain jos minä olen siellä myös. Mieheni ollessa keittiössä, ei tällaista koskaan tapahdu.

Mieheni ei yleensä ruoki koiria ja minä taas varsin usein kokkailen keittiössä koirille milloin mitäkin. Näissä tilanteissa pelkkä läsnäoloni kuitenkin lisää tunnelman kiristymistä, vaikka lukisin keittiössä lehtiä.

Minun on vaikeaa olla rennosti näissä tilanteissa myöskin ja siksi estän koirien pääsyn keittiöön portilla tai pyydän ne omille pedeilleen, että eivät pyöri jaloissa ja missä minun ei tarvitse niitä itsekään aktiivisesti ”kytätä”.

Resurssin arvo voi myös vaihdella esim.koiran etäisyyden mukaan. Koira voi vahtia siis resurssia vain jos se on esim.metrin säteellä koirasta ja sitä kauempana se ei ole ”koiran omaisuutta”.

Omat koirani reagoivat myös herkemmin esimerkiksi silloin kun toinen koira saapuu huoneeseen, jossa minä vaikka olen toisen koiran kanssa. Jos taas koirat ovat olleet samassa tilassa jo valmiiksi, tilanne on erilainen.

Kannattaa jopa kirjoitella ylös näitä tilanteita ja niihin liittyviä ärsykkeitä. Niitä voi olla joskus hankalaa muistaa tai huomata kun on itse tilanteessa läsnä.

Koira voi vahtia resurssia, kun on lisäksi jostain muusta syystä stressaantunut.

Olkanivelleikkausta odottava, kipeä koirani oli lisäksi vähällä liikunnalla ja sekä kipeä että turhautunut. Se alkoi vahtia resursseja (lähinnä ruokaan liittyviä) sisällä muilta koirilta ja pahimmillaan se esim.vahti lattialla olevaa aluetta, jossa reppuni oli ollut edellispäivänä (repussa oli ollut ruokaa). Kun nivel on terveempi ja koiralla normaali liikunta ja muut puuhat, ei kyseinen koira enää vahdi resursseja ollenkaan.

Toisiksi vanhin koirani ei ole koskaan pitänyt hoitotoimenpiteistä ja yhdistelmä harjaamisen epämiellyttävyyttä keittiössä (meillä aina kriittinen paikka) sai sen murisemaan lähestyvälle toiselle koiralle ja tilanne olisi kärjistynyt tappeluksi, ellen olisi saanut koiria erilleen. Koira siis alkoi tulkintani mukaan vahtia minua resurssinaan, sillä toinen koira tavoitteli minun huomiotani (mutta vain tilanteessa, jossa koira oli muutenkin normaalia stressaantuneempi).

Resurssien vahtimiseen voi siis vaikuttaa monet tekijät, tässä joitakin esimerkkejä mainitakseni.

Mikäli jatkuvaa resurssien vahtimista esiintyy, edetään saman kaavan mukaan kuin muutenkin ongelmakäytöksissä:

(koira vahtii nukkumapaikkaansa ja hyökkäilee sieltä ohikulkijoiden jalkoihin)

-estetään ja ennaltaehkäistään (koira lepää pedillään portin takana/peti on paikassa josta ei kuljeta ohi)

-harjoitellaan tarvittavat ohjauskäytökset (koiran saa pois pediltä ja pedille vihjeestä)

-siedätetään (esim.ihmisen lähestymiseen liitetään jotain koiran kannalta positiivista, kun koira on pedillään)

Huom!

Päivityksenä meidän koirien välit on koko ajan lämmenneet ja koko ajan ne saavat lisää vapauksia yhdessäoloon. Oikeastaan pelkästään luottamuksen lisääntyminen koirien välillä ajan myötä on vähentänyt resurssi-aggressiivisuuttakin ihan suoraan. Luottamuksen lisääntymiseen toki vaaditaan kaikenlaista harjoitteluakin ja ennen kaikkea konfliktien ennaltaehkäisyä. Yksi tappelu heittää helposti pitkänkin treenin tuloksena saavutetun luottamuksen romukoppaan ja sitten taas kyräillään.

Tällä hetkellä ne jakavat nukkumapaikkoja, nukkuvat yhdessä ja vaihtavat leluja ja jopa ruokaa keskenään.

Lisäksi jos mun lähellä tunnelma kiristyy, useimmiten riittää se että kehun koiria iloisesti ja sen jälkeen yleensä suuntaan niiden huomion toisaalle.

Jos mun lähellä tunnelma vaikuttaa kiristyvän, niin tilannetta pahentaa ehdottomasti se että toruisin koiria tai reagoisin jotenkin negatiivisella tavalla.

Siksi saatan mieluummin kehua jopa murisevaa koiraa ja pyytää sitä tekemään jotain muuta, kuin esim.komentaa sitä vihaisesti.

Luopumisvihjesana KIITOS on myös harjoiteltu niin, että sen voi sanoa ihan ystävällisesti ja koska se tavallaan tarkoittaa palkkion saamista, muuttaa sen kuuleminen koiran mielentilan heti ”plussan puolelle”.

Tämä kirjoitus on tehty yli vuosi sitten, kun koirani olivat vielä Kerttu, Emma ja Sushi.

Joukosta on poissa Emma, mutta tilalle on tullut Mursik.

Emman poismenon jälkeen mulle valkeni, että vaikkei Emma ollut mikään rähjääjä, toisin kuin Kerttu, se oli kuitenkin se vaarallisin näistä tämän aiheen tiimoilta.

Kerttu on sellainen poliisi, joka yrittää paimenmaisesti kontrolloida kaikkea. Se ei kuitenkaan käy kiinni, vaan tosiaan enemmänkin komentelee, murisee, painostaa kehonkielellään yms. Kertun elekieli on myös selkeää ja pystyn ennakoimaan sen tekemisiä. Lisäksi sille mun kehuminen ja huomio on tärkeä juttu, joten se on paremmin ohjattavissa ja se kokee mun huomion ja kehumisen myös tosi palkitsevana.

Emma taas oli "hiljainen tappaja", sen elekielen perusteella oli hankalaa ennakoida hyökkäyksiä. Emma myös kävi suoraan kiinni ja sitä edelsi vaan ilmeen muuttuminen  ja asennon madaltuminen. Kutsuin tuota ilmettä/asentoa Eviliksi. Se oli hyvin kuvaava, Emmasta tuli ilkeän näköinen. Muuten Emma oli suloinen ja kiltin näköinen koira. Lisäksi Emma ei ollut sellainen ihmiskoira, että olisi jotenkin ylenpalttisesti kaivannut kenenkään huomiota. Se nautti yhdessä tekemisestä kyllä, mutta esim.kehuminen tai huomio pelkästään ei toiminut sille palkkiona. Joten tilanteissa joissa ei kannattanut käyttää ruokaa palkkiona, Emmaa ei oikein saanut motivoitua toimimaan nopeasti halutulla tavalla. Ehkä lelun kantaminen tai muu rauhallinen lelulla palkitseminen pelasti muutaman tilanteen.

Emman poismenon jälkeen meillä ei ole tapeltu, mutta en kyllä kovin helposti ottaisi narttukoiraa niin kauan kuin Kerttu on kuvioissa. Nykyisellä kolmikolla on siis vielä harjoiteltavaa yhteiselon kanssa, mutta asiat ovat edenneet nopeammin kuin aiemmin. Olemme kaikki oppineet paljon myös aiemmista ikävistä kokemuksista!

0042.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

Ison vauvan askeleet.

Maanantai 12.6.2017 klo 21:14

Varsinkin rescuekoirien kanssa on hyvä muistaa "babysteps". Eli koiran edistyminen, oppiminen ja kehittyminen voi olla hidasta, mutta kannattaisi aina muistaa iloita niistä pienistä askelista, mitä eteenpäin mennään.

Ilon aiheita on omien rescueiden kanssa kaikki se, mitä koira uskaltaa tehdä, mitä se oppii ja kun koirien välit lämpenevät.

Mursik täytti toukokuussa vuoden ja on siis yksi iso vauva. Mursikin kehitys ja edistyminen on kylläkin mennyt harppauksin eteenpäin. Aluksi se arasteli kaikkea varmaankin lähinnä tottumattomuuden takia, mutta antamalla sille vähän aikaa, se yleensä itse rohkaistuu tutustumaan uusiin asioihin ja ihmisiin.

Se mikä on ollut ihaninta huomata, että Mursik on hurjan hyvä koirien kanssa.

Ollaan nyt tapailtu koiria lenkeillä ja käyty leikkitreffeillä ja Mursik on tosi kohtelias, osaa leikkiä nätisti pienempienkin koirien kanssa ja on tullut toimeen myös tapaamiensa urosten kanssa. Välillä tosin muut urokset eivät tule sen kanssa toimeen, kun se ei ole leikattu uros. Mursik tosin on silloin puuhaillut omiaan ja keskittynyt vaikka haisteluun. Mitenkään kovin hanakasti se ei ole lähtenyt riitelemään.

Sillä on myös todella upea ja selkeä elekieli!

Tänään Mursik oli mun kanssa koulutuskentällä, missä koulutan maanantaisin arkitottiskursseja. Tänään piti sateen takia perua kaksi ryhmää, joten ajattelin hyödyntää sitä aikaa oman treeniin. Mursik teki hienoja luoksetuloja, leikki mun kanssa lelulla ja liikuskeli kentällä hihna löysällä. Vaikka kentällä oli toinen koira!

Luulen kyllä, että juuri nuo yhteislenkit yms.koirien kanssa treenaaminen on auttanut paljonkin koirien kohtaamiseen.

Mutta tuo käytös kentällä oli jotain ihan muuta, kuin viimeksi. Se on ollut mulla kerran aiemmin tuolla mukana, ja vaikka kentällä ei ollut muita, niin pelkät hajut oli niin iso häiriö ettei se pystynyt juuri syömään tai leikkimään. Silloin se lähinnä veti joka suuntaan, yritti vain haistella maata ja vinkui.

Ollaan myös käyty jo esim.Hämeenlinnan keskustassa tekemässä pieniä piipahduksia ja se on pääasiassa kuin "normaali" koira.

Töissä se on ollut mulla mukana myös paljon ja ollaankin käyty erilaisissa paikoissa piipahtelemassa siinä ohessa. Täytyy kyllä olla ylpeä tuosta koirasta!

Kommentoi kirjoitusta.

Kuulumisia

Lauantai 1.4.2017 klo 22:04

No niinhän tässä on taas käynyt, että lupaukset aktiivisesta kirjoittelusta on jääneet unholaan.

Kiirettä on pitänyt työrintamalla ja tokihan tässä koirakolmikossakin riittää hommaa.

Mursikin kotiutuminen on mennyt hienosti. Olemme seikkailleet erilaisissa ympäristöissä ja Mursik kulkee reippaasti taajamassakin.

Joitakin yksittäisiä ihmisiä se jännittää ja pyrkii silloin pysyttelemään vähän etäämmällä. Ohituksissa esim.jää nököttämään tien sivuun ja odottaa että vieras menee ohi.

Aina kun vaan mahdollista annan Mursikin väistää. Se on ehdottomasti parempi, kuin se että se alkaisi esim.rähjätä. Jos meille kotiin on tullut vieraita, Mursik on piilotellut mieluiten omassa huoneessaan. Kutsumme sitä "nowhere to be found"-tilaksi, kun se tosiaan pyrkii selvästi olemaan piilossa.

Kun meillä oli vieras yökylässä, niin häntä Mursik uskalsi lähestyäkin, mutta oli omituisen rauhallinen. Yleensähän se on sisätiloissa menossa pää kolmantena jalkana ja sen perässä saa kulkea koko ajan poistamassa tavaroita sen suusta.

Eläinlääkärissä taasen Mursik on vain hurmuroinut ja suhtautuu erittäin suopeasti käsittelyyn. Eläinlääkärit ovatkin olleet vaikuttuneita Mursikin avoimmuudesta, kun se kuitenkin on nyt murrosikäinen ja taustoiltaan mitä on.

Se on kieltämättä todellinen ilopilleri,aina hyvällä tuulella touhuamassa ja varsin rohkea uusille asioille. Ääniä se ei pelkää, eikä esimerkiksi erilaisia alustoja.

Mä en ole vieläkään mitenkään hirveästi sen kanssa treenaillut muuta kuin hihnakäytöstä, luopumista ja sen tyyppisiä asioita toki arjessa koko ajan. Mutta selvästi Mursik tykkää tehdä ja on innokas oppija. Itsehillinnän puutteen huomaa kyllä ja liian vaikeita tehtäviä tarjottaessa tulee raivarit (haukkumista).

Mutta eilenkin kun Mursik oli mulla töissä mukana koko päivän, niin päätin vähän tutustuttaa sitä isoon tasapainotyynyyn, jotta joskus myöhemmin voitaisiin treenata sillä. No eiköhän se muutaman toiston jälkeen jo ollut siinä kokonaan ja vaihteli sujuvasti asentojakin ihan itse. 

Pohjimmiltaan se on siis hurjan reipas, mutta olosuhteet eivät ole olleet sille otolliset kehittyä normaalisti. 

Ilahduttavaa on ollut myös se kuinka paljon se on tuonut iloa ja aktiviteettia myös Kertun ja Sushin elämään. Sushi on saanut kunnon lihakset telmiessään Mursikin kanssa ja Kerttukin leikkii sen kanssa. Kertun kanssa täytyy toki varoa,ettei meininki mene liian rajuksi ja ei se yleensä kauaa jaksakaan leikkiä. Keskenään ne kuitenkin pärjäävät jo hienosti ja Grumpy-Kerttukin on saanut vielä elämänsä ehtoopuolella uuden kaverin.

Kommentoi kirjoitusta.

Mursikin harjoitukset.

Lauantai 28.1.2017 klo 14:16

Kollegat on siitä hyvä juttu, että ihan vaan kuulumisia heidän kanssaan vaihtaessa saa treeni-ideoita.

Juttelin eräässä koulutuksessa kollegan kanssa ja tulin keskustelumme pohjalta siihen tulokseen, että nyt on korkea aika alkaa esitellä Mursikille maailmaa vähän laajemminkin.

Toistaiseksi ollaan käyty kävelylenkin yhteydessä "ihmisten ilmoilla" (eli jossain missä on liikennettä ja vastaan saattaa tulla ihmisiä tai koiria) noin kerran viikossa ja suunnilleen jokatoinen päivä kävellään sellainen lenkki, missä tulee jotain ohitettavaa vastaan.

Olen ajatellut Mursikin tykkäävän kaikista ihmisistä, mutta sattumalta kaikki ketä se on tavannut ovat naisia. Meillä kävi kylässä miespuolinen henkilö ja hän sitten olikin jännittävä. Eli nyt pitäisi myös tapailla vähän enemmän erilaisia ihmisiä.

Mursik ei rähjää,koska se saa aina tilaa. Mikään tilanne ei ole ollut niin vaikea, että sen olisi tarvinnut siirtyä karkottaviin signaaleihin.

Tänään kävimme hengailemassa Hämeenlinnan keskustassa katselemassa ihmisiä, koiria, autoja ja liukukuovia. Treeniaika oli ehkä vartti ja siinäkin ajassa oli tauko, jolloin oltiin kauempana actionista ja Mursik sai haistella uusia hajuja. Minigrip-pussillinen broilerin sydämiä  ja juustonpaloja saatiin menemään kumminkin!

Kommentoi kirjoitusta.

Oikeus liikkua.

Keskiviikko 25.1.2017 klo 14:56

Työssäni törmään jatkuvasti siihen, että koirat saavat aivan liian vähän liikuntaa ja siihen että monet koirat eivät saa koskaan liikkua vapaana.

Lain mukaan koirien irtipitäminen on luvatonta melkein milloin vaan ja missä vaan. Taajamassa erityisesti.

Näin olen toteuttanut vapauden riemua eri asumisympäristöissä: 

Rescuekoiraa ei voi pitää aluksi irti missään, kun on suuri riski karkaamiselle.

Sushi muutti meille kun asuimme Malmin lähellä luhtitalossa. Sushin ulkoilut olivat aluksi hengailua ulkona paikoissa, joissa on hyvin tilaa ympärillä. Kotimme lähellä tämä tarkoitti puistoa. Puistossa Sushilla oli pitkä liina (10 metriä), jossa harjoittelimme mm.luoksetuloa ja se sai juosta liinan mitan verran. Lelupalkkion jälkeen Sushi sai yleensä hirveät juoksuhepulit ja minä yritin myödätä liinalla, jotta se pääsi pinkomaan.

Kun luoksetuloa oltiin viikon verran harjoiteltu, aloimme käydä myös koirapuistossa kun siellä ei ole muita. En halunnut että jäämme sinne jumiin vieraiden koirien kanssa, jos en saakaan Sushia pois sieltä ja en myöskään halunnut Sushille huonoja kokemuksia toisista koirista.

Sushilla oli puistossakin ensin liina, sillä en voinut olla varma toimiiko luoksetulo myös siellä. Kun sain varmuutta luoksetuloon, jätettiin liina pois ja sitten pääsikin oikein kunnolla rehaamaan. Emma ei leikkinyt Sushin kanssa ja ei Sushi aina puistossa juossut. Tärkeänä pidin kuitenkin, että päivittäin on mahdollisuus juoksemiseen ja luoksetulotreenillä saa myös juoksemista aikaiseksi. Sitä ei voi muuten harjoitella liikaa!

Mursik muutti tänne meille maalle ja meillä on täällä iso aidattu piha. Piha-aita tosin on mitoitettu pienemmille koirille, joten verkotimme matalan aidan yläosan vielä varmuudeksi. Talvella aitausta ei lähdetä sen kummemmin rakentelemaan, mutta täysin luotettava aitaus ei tällä hetkellä ole. Siksipä Mursik on pihalla vain valvotusti.

Mursik oli aluksi pihallakin liinassa ja sitten liina laahaten perässään varmuudeksi. Pihalla luoksetulo kyllä toimii sillä mallikkaasti, joten ensimmäisellä viikolla se pääsi jo juoksemaan pihalla vapaana. Tuosta nuoresta aktiivisesta koirasta sen näkee hyvin, että sen pää räjähtäisi jos ei pääsisi juoksemaan. Lisäksi nuo vemmelsääret eivät kyllä pääse täyteen askelpituuteensa ja liikerataansa hihnassa köpöttelemällä. Vapaana liikkuminen on avain myös terveeseen kasvuun.LEIKKI.jpg

Lenkeillä Mursikilla on yleensä 5 tai 10 metrinen liina, riippuen ollaanko metsässä vai pellolla. Silloin sen ei tarvitse rajoittaa askelpituuttaan ja liikkua esim.peitsaamalla, kuten katukävelyssä huomaa tapahtuvan. Se voi myös jäädä haistelemaan hetkeksi, eikä meidän kaikken tarvitse pysähtyä kun se voi pinkoa meidät kiinni.

Käytiin myös Touhu&Temmellys-nimisessä koiraulkoilupaikassa Kellokoskella. Vuokrasimme sieltä hehtaarin kokoisen aitauksen kaverin ja kaverikoirien kanssa ja sielläpä vasta riittikin tilaa temmeltää. Paikka oli mukava myös siksi, että vähän epäsosiaalisemmatkin koirat pärjäsivät siellä, kun on tarpeeksi tilaa ja myöskin kaikenlaista puuhaa ja tutkimista pelkän kaahottamisen sijaan.

Kerttu-mummelilla on niin hyvä luoksetulo, että sen saa pois mistä vaan. Niinpä se saakin olla paljon vapaana luonnossakin ja se sopiikin nivelrikkoisen mummokoiran liikunnaksi parhaiten. Uimisen lisäksi.

Kerttu on harjoitellut luoksetuloa 10 vuotta ja kyllä, palkitsen sitä siitä edelleen lähes joka kerta. 

Sushi on harjoitellut luoksetuloa 2,5 vuotta. Olen saanut sen pois riistan perästä, mutta en pidä sitä metsässä vapaana, sillä en luota sen luoksetuloon 100% kuitenkaan. Sushi ei yleensä juoksentele muuten vaan, joten sille lenkit menevät hyvin fleksissä. Se ravaa yleensä tasaista tahtia kaikki lenkit. Pihalla ja pellolla se saa juosta Mursikin kanssa tai leluilla leikkiessään.

Vapaana liikkumiseen liittyy vahvasti myös psyykkinen puoli. Se on mielestäni aivan välttämätön virike koirille. 

Liikunnan puolesta väsyttävää rasitusliikuntaa saa uimisesta, kahlaamisesta (vedessä tai lumessa), vetoharjoittelusta (tarkoitan nyt lähinnä vetovyö-tyyppistä liikuntaa, jolloin ohjaaja esim.juoksee, hiihtää tai pýöräilee ja matkaa kertyy kunnolla vauhdikkaassa ravissa/laukassa) tai vaihtelevassa maastossa liikkumisesta. Myös tasapainoharjoittelu, joka vaatii koiralta myös keskittymistä, väsyttää toisella tavalla kuin ainoastaan fyysisesti rasittava liikunta.

Olen asunut koirineni kaupungissa, lähiössä, taajamassa ja aivan skutsissa. Kaupungissa asuttaessa mulla ei ollut autoa. Kaikissa asumismuodoissa pienelläkin vaivannäöllä koirat ovat päässeet päivittäin liikkumaan vapaana tai ainakin vapautta simuloiden pitkässä liinassa/aitauksessa. Ja lisäksi en ole tarvinnut autoa koirien liikuttamiseen. Nyt se tietysti helpottaa melkoisesti, kun koiria on jo kolme ja työmatkaa 100 kilometriä. Mutta siksi me asutaankin nyt maalla järven rannalla, keskellä metsiä ja peltoja. Ja koirat pääsevät liikkumaan monipuolisesti ilman autoakin.

LENKKI.jpg

1 kommentti .

Yhteislenkit.

Maanantai 5.12.2016 klo 22:56

Meillä koirien tutustuttaminen toisiinsa on aloitettu yhteislenkeillä silloin kun perheeseen on muuttanut aikuinen koira.

0332.JPGTilanteet tapaavat kärjistyä ahtaissa sisätiloissa ja kaikki koirat eivät tule heti toimeen ventovieraiden koirien kanssa. Yleensä tavataan ajatella, ettei aikuinen koira tee pahaa pennuille, koska pennuilla on ikäänkuin "pennun suoja". Tämäkään ei aina pidä paikkaansa, mutta harvemmin aikuinen koira pitää pikkupentua samalla tavalla uhkana kuin toista aikuista koiraa, jota se ei tunne.

Koska koirien kielessä elekielellä on merkittävä rooli ja myöskin hajut on tärkeä tapa saada informaatiota, on yhteislenkit siksi hyvin perusteltu tapa tarjota mahdollisuus tarkkailla toista koiraa riittävältä etäisyydeltä ja saada siitä hajuinformaatiota.

Joillekin koirille voi riittää yksi lenkki ja sitten ne ovat sen verran tuttuja, että myös sisällä  osataan toimia yhdessä.

Meillä näin ei valitettavasti ole.

Edes koirien elekielen ja diplomatian mestari Sushi ei tykännyt Mursikista, joka ilmeistyi meidän pihalle riehumaan. Nyt ne jo leikkivät yhdessä joka päivä.

Kertun tapauksessa aloitettiin pelaamalla hajukortti. Ensimmäisinä päivinä Kerttu ei edes nähnyt Mursikia. Pyrimme laskemaan kierroksia ja pitämään stressitasot alhaalla.

Kun pöly oli vähän ehtinyt laskeutua näytettiin Kertulle Mursik ulkona pellolla ja tosi kaukaa. Siksakattiin pikkuhiljaa lähemmäs (ei siis kuljeta suoraan kohti) ja Kerttua palkittiin Mursikin rauhallisesta katsomisesta. Mursikia palkittiin rauhallisena pysymisestä, tosin siinä ei onnistuttu kovin hyvin. Tärkeintä oli kuitenkin, että Kerttu pysyy rauhallisena. Tässäkin tilanteessa huomasi, että Kerttu tunnisti Mursikin hajun perusteella, eikä se kiihtynyt samalla tavalla kuin jos olisi nähnyt ventovieraan koiran töröttävän meidän talon viereisellä pellolla.

028.JPG

Siitä asti on pyritty viemään Kerttu ja Mursik yhteiskävelylle joka päivä. Nyt käymme jo kaikkien koirien kanssa yhteiskävelyllä. Sushi ja Mursik lenkkeilevät paljon enemmän kuin Kerttu-mummo, mutta pyrimme joka päivä ottamaan Kertunkin mukaan yhdelle lyhyelle kävelylle.

Sisällä koirat on pidetty erillään. Sushia tämä haittaa kaikista vähiten, sillä se ei ole koskaan saanut olla näin paljon meidän sängyssä kuin nyt! Mursik taasen oli aluksi varsinkin melkoinen itsemurhakandidaatti ja lisäksi sen kanssa ei ollut varmaa miten sisäsiisteyden laita on sekä oli tärkeää harjoitella yksinoloa alusta alkaen,joten sille on portein rajattu oma turva-alue. Sieltä se näkee ympärilleen ja on menossa mukana. Lisäksi sillä voidaan pitää paljon puruluita,Kongeja yms. esillä koko ajan. Muuten vanha rouva Kerttu kävisi popsimassa kaiken mahdollisen syötäväksi kelpaavan.

Aiemmin Emman ollessa kehissä, oli vaara myös ruokakiistoista. Nythän poikaparat antavat heti periksi Kertulle, joten tappeluiden riski on kyllä erittäin pieni, mikä on ihanaa. Kertun linjoja täytyy kuitenkin vahtia, kun se on nivelrikkoinen ja liikuntaakin tulee aiempaa vähemmän. Sen ei tarvitse paljoakaan saada ylimääräistä ravintoa, varsinkaan penturuokaa, kun se jo lihoo.

Sisällä on kuitenkin Kertun kanssa harjoiteltu rauhallisesti katsomista myös portin takaa, että se suhtautuisi rauhallisesti portin takana liikkuvaan Mursikiin. Mursik kun ei ole aina suinkaan kovin rauhallinen muiden koirien kanssa, vaikka onkin muuten jo sisällä hyvin rauhallinen ja on kaikille koirille hyvin ystävällinen.

Näin pyrimme rakentamaan koirille myönteisen kuvan uudesta tulokkaasta ja myös säästämään uuden tulokkaan vanhempien raivoamiselta.

Näin olemme Sushin aikoinaan tuoneet perheeseen, jossa on jo epäsosiaalinen ja resurssi-aggressiivinen koira. Nythän Kerttu ja Sushi ovat jo ihan kuin vanha pariskunta! Kun Emma vielä oli kuvioissa, sen resurssi-aggressiivisuus hälveni oikeastaan vain sillä, että luottamus koirien välillä ajanmittaan kasvoi. Tokihan luottamusta olisi horjuttanut se, jos tappeluita ja ikäviä tilanteita olisi päässyt syntymään. Siksi ennaltaehkäisy ja erilaiset järjestelyt niiden välttämisen suhteen ovat tärkeitä.

Negatiivista assosiaatiota vahvistavat myös ihmisten negatiiviset tunteet tai käytös. Itse koen tärkeäksi koirieni kanssa, että myös itse olen rento, rauhallinen ja ystävällinen. Siksi on myös tarpeellista opettaa koirille käytöksiä ja toimintamalleja jo etukäteen, jotta niille ei tarvitse karjua ja niitä ei tarvitse fyysisesti ohjata. Voin aina ystävällisesti pyytää koiria tekemään jotain ja monesti jopa ikävän näköinen kyräily on loppunut siihen, että pyydän koiria tekemään jotain kivaa. Heti kaikki ovatkin hyvällä fiiliksellä touhuamassa ja kyräilyt unohtuvat. Käytösten suorittamisen tunnetila taas kytkeytyy vahvasti siihen, miten pyydetyt käytökset on alunperinkin opetettu. Koska kaikki asiat on opetettu palkitsemalla ja hyvällä fiiliksellä, muuttuu fiilis hyväksi myös silloin kun opettua käytöstä suoritetaan, oli kyseessä sitten lelun tuominen, käsikosketus tai pedille meno ja paikallaan pysyminen.

Kommentoi kirjoitusta.

Mursikin kuulumiset

Lauantai 26.11.2016 klo 17:21

Mursik se vaan edistyy. Toistaiseksi mitään takapakkeja ei ole tullut.

Yksinolo sujuu. Maksimissaan on ollut pari tuntia yksikseen, eikä jaksa edes tulla katsomaan kun tullaan kotiin.

Mursik on hurmannut hoitopaikassa ja sitä jopa toivottiin taas kylään, koska oli niin kivaa leikkiseuraa muille koirille.

Mursik ja Sushikin leikkii nätisti. Ei nyt ihan päivittäin vanhempi herra jaksa, mutta välillä jaksaa.

Mursik tulee pihalla jo tosi hyvin kutsusta luokse, joten sitä voi ihan huoletta pitää aidatulla pihalla vapaana. Tulee luokse jopa nähdessään fasaaneja aidan toisella puolella (meidän pihan laidoilla asuu n.10 fasaania!).

Mursik tarjoaa hyvin kontaktia jo lenkilläkin.

Pääasiassa kulkee hihnassa tosi kivasti. Tietysti hieman ympäristön ärsykkeistä riippuen. Mutta ihmiset ja autot ohittaa jo hienosti seuraten. Koiria on katseltu vasta tosi kaukaa.

Mursik osaa päästää vihjeestä irti jo aika hyvin ja oikeastaan mistä vaan. Myös esim.kakkapökäleistä, joita valitettavan paljon löytyy lenkkireittien "varrelta" (tai usein kyllä ihan keskeltä tietä). Kissan tuotoksista on kyse. Tämä on tärkeä taito, sillä Mursikilla on myös erittäin voimakas tarve ottaa kaikki mahdolliset asiat suuhunsa...

Käsittely ja hoitoimenpiteet sujuvat hyvin. Lähinnä vaikeuksia on välillä pysyä paikoillaan esim.kynsien leikkuun ajan. Mutta antamalla sille jotain purtavaa hetkeksi, se ei edes huomaa että kynnet leikataan.

Luulen että meidän aika on kohta alkaa hakea joitain uusia haasteita ympäristökoulutuksen suhteen...

Kommentoi kirjoitusta.

Treenit ja puuhat.

Maanantai 21.11.2016 klo 22:41

18.11. Mursik oli hoidossa ja oli hoitopaikassa leikkinyt koko päivät kolmen koirakaverin kanssa. Jouduin testaamaan Mursikin yksinolotaitoja vieraassa paikassa, kun vein sen hoitopaikkaan ennen kuin hoitotäti tuli kotiin.

Kun mentiin hoitopaikkaan päästiin hoitopaikan koirat ja Mursikin hetkeksi pihalle riehumaan. Se olikin huono idea, sillä Mursik ehti vain kiihtyä siinä ja sen oli vaikeampi jäädä itsekseen omaan huoneeseen portin taa odottelemaan. Lähtiessäni se oli kumminkin hiljaa ja suht rauhassa, eikä mitään pahempaa ainakaan ollut sattunut n.tunnin yksinolon aikana.

Kerttu ja Sushi treenasivat Nose Workia töissä. Kerttu teki ilmaisunvahvistamistreeniä purkkiradalla ja lisäksi hajuerottelua pyykkipojilla, jotka oli teipattu seinään riviin. Pyykkipojan nokassa oli huopatassu ja yhdessä vain Eukalyptuksen hajua.

Sushi treenasi ilmaisua purkkiradalla. Ilmaisu on maahanmeno, koska sitä se aina tarjoaa muutenkin. Pidän vielä ilmaisutreenit kokonaan erillään etsinnöistä, sillä Sushin kanssa on tehty kovin vähän etsintöjä ja yleistämistä.

19.11. Mursik oli mukana töissä tällä kertaa. Mulla oli vain pari tuntia töitä ja niidenkin välissä hyppytunti. Meillä olikin siinä hyvin aikaa käydä tekemässä lyhyitä kävelylenkkejä Roihupellossa. Mursik oli jo ihan muina miehinä siellä (tämä oli toinen kerta näin "cityssä"). Se mm. sukelteli lumikasassa, kun lunta vielä sattui löytymään... Lisäksi tunnin mittainen odottelu kurssin ajan takahuoneessa sujui hyvin. Ihan pientä piippausta kuului pari kertaa, mutta ei muuta. Toivottavasti odotustreenit jatkuvat yhtä hyvin.

Kerttu ja Sushi tekivät Nose Work-etsintää meidän pihalla. Tein semmoisen harjoituksen,että laitoin hajua tulitikkuaskin sisään ja heitin askin niin kauas kuin se lensi. Eli ei ollut mahdollista jäljestää mua hajupiilolle ja tulitikkuaskikin oli uusi juttu. Tokikaan en jaksanut niin paljoa säätää, että olisi käsitellyt askiakin vaikka kumihanskat kädessä. Se oli joka tapauksessa ollut meillä kotona, joten eiköhän siinä ole mun hajua jo valmiiksi...

20.11. oli taas Mursikin hoitopäivä ja me muut oltiin töissä. Tällä kertaa senioreiden kanssa jumpattiin vähän ja tehtiin painopisteen vaihteluita, kun koiran etupää on korokkeella. Tällöin koiran painopiste on enemmän takana eli takajalkojen ja takapään lihakset vahvistuvat.

Kerttukin jaksoi alle puolen tunnin metsälenkin ihan reippaasti. Se on ollut nyt hyvin lyhyillä lenkeillä, kun ei ole tahtonut jaksaa kävellä.

21.11. Kertulla on ollut yksi Nose Work-etsintä pihalla ja lisäksi metsässä namin etsintää.

Pojat ovat lenkkeilleet monta kertaa hihnassa. Käytiin ihan uusissa paikoissa, joissa en itsekään ole täälläpäin käynyt. Harjoiteltiin koko ajan hihnakäytöstä ja siitä vapautusta. Lisäksi luoksetuloa tulee tehtyä paljon, kun liikutaan yleensä pitkissä liinoissa /vapaana. Sushi tuli jälleen kutsusta luokse, vaikka fasaanilauma pöllähti lentoon meidän ympäriltä!

Muistan niin hyvin, kun Sushin kanssa mietittiin joskus että voikohan sitä ikinä pitää irti missään, koska sekosi niin totaalisesti kaikesta riistasta. Mutta nyt olen saanut sen pois kissan perästä ja fasaanien perästä monta kertaa. Eli job well done!

En muista minä päivinä ollaan nähty koiriakin täällä meilläpäin ja harjoiteltu kauempaa niiden katsomista rauhallisesti. Sopivalta etäisyydeltä se onnistuu Mursikin kanssa hyvin. Isäntä sanoi, että Mursik oli seonnut kun kerran tuli yllättäen metsäpolulla koira vastaan...

Kommentoi kirjoitusta.

Treenit ja puuhat 16.11.2016.

Keskiviikko 16.11.2016 klo 17:59

Alan pitää pienimuotoista treenipäivistä täällä. Tässä ensimmäinen osa.

Tilanne: Mursik on ollut meillä nyt neljättä viikkoa. Se osaa odotella yksin kotona, max.2 tuntia on ollut tähän mennessä. Kerttu on tavannut Mursikia vaan ulkona. Kerttu on ollut muutaman viikon saikkarilla (enemmän lepoa), kipulääkkeillä ja Cartrophenilla. 

Mursik. 

Kynsien leikkuu. Harjoitus meni oikeastaan rentoutumisharjoituksena, sillä Mursik oli niin väsynyt, että menin vaan silittelemään sitä ja oleilemaan sen kanssa ja näpsin kynnet lyhyiksi ikäänkuin ohimennen.

Käsikosketus. Tätä on harjoiteltu pari kertaa viikossa ja seuraavaksi käytöksen voisi nimetä.

Luopuminen. Makupala kädessä ja palkitaan samalla makupalalla, kuin mistä luopuminen tehdään. Eli harjoituksen teema on luvan kysyminen ja luvan saaminen. Kriteerinä odottaminen ja kontakti. Muurikki tarjoaa usein istumista, kun haluaa jotain ja se on ihan ok monissa tilanteissa. Sushin kanssa oli sama homma, että hihnakäytöksen aikana tarjottu istuminen on hankalaa ja haluaisin erityisesti ulkona päästä harjoittelemaan kontaktia myös käytännön asioita vahvisteena käyttäen.

Ulkona ohitettiin tosi hienosti jo tien toisella puolella olevia ihmisiä ja isoja autoja. Mukana oli molemmat pojat ja palkitsin tiheästi Mursikia oikealle, penkan puolelle. Sushia vähemmän vasemmalle, tien puolelle. Sushi oli talutusvyössä ja Mursikilla kaksipistekiinnityshihna. 

Luoksetuloja tuli harjoiteltua.

Kerttu.

Rauhallisesti katsominen-Mursik portin takana. Kerttu tuntui tarjoavan jotain maahanmenon ja peruutuksen välimuotoa välillä, mutta myös rauhallisesti katsominen onnistui.

Kovinkaan rentoa se ei kumminkaan ollut, mutta tämä olikin ensimmäinen treeni sisällä tätä. Ulkona on kyllä kävelyillä katseltu rauhallisesti lenkkikaveria.

Kerttu söi myös vähän aikaa luuta ja etsi nameja (kuivaruokaa) metsässä.

Nose Work-etsintä x2 ulkona.

Sushi.

Kynsien leikkuu. Sushi sai palkkion heti jokaisen kynnen leikkaamisen jälkeen.

Luoksetulotreeni. Mursikia kutsuttaessa paikalle tulee yleensä Sushi, ainakin ensin.

Harjoiteltiin poikien kanssa myös sitä, että ensin sanotaan sen koiran nimi, joka saa namin. Erityisesti Mursikille on hiukan epäselvää, ettei Sushin kuonoa kohti menevät namit ole myöskin hänen.

Nose Work-etsintä x2 ulkona.

Sushi söi luuta aamupalaksi ja etsi nameja pihalla.

Kommentoi kirjoitusta.

Koirat. Viihdyke vai elämäntapa?

Keskiviikko 16.11.2016 klo 17:42

Näin kolmen koiran omistajana voin sanoa, että aivan optimaalinen koiranhoito olisi ihan kokopäivätyötä. Tänään olen käyttänyt lähes koko vapaapäiväni koirien viihdyttämiseen, vaikka tokihan se on myös itselleni "virikkeistävää" ja saan lisäksi liikkua ulkona raittiissa ilmassa (mitä en taatusti tekisi ilman koiria). Toki jos koirat olisivat hyvin samanlaisia ja niiden tarpeet liikunnan, harrastamisen sekä kaikkien muidenkin asioiden suhteen olisivat samat, niin sekin helpottaisi kun koirat kävisivät samoilla lenkeillä, treeneissä yms.

Noh,tällä hetkellä minulla on vanha koira Kerttu, joka kuitenkin kaipaa vielä tekemistä ja liikuntaakin. Tosin paljon vähemmän liikuntaa,kun taas seuraava "soon to be" seniorikerholainen Sushi. Mutta aivan niin paljoa ei Sushikaan jaksa liikkua enää, kuin nuorimmainen Mursik.

Kertulla on omat kremppansa ja sen harrastamiseen kuulukin olennaisena uinti ja erilaiset tukihoidot, millä sen olon saisi pysymään hyvänä nivelrikosta ja vanhasta välilevynpullistumasta huolimatta.

Sushia ei ole vielä tarkemmin tutkittu, mutta sekin vänkyräjalkoineen on varsin potentiaalinen nivelrikkokoira. Oireilua ei ole muuten näkynyt, mutta kyllä se välillä on vähän jäykän oloinen. Sushi kävi osteopaatilla ja siellä selvisi, että sen etupää on tosi jumissa. Vaikka se on nyt saanut hienoisen lihaskerroksenkin, on sen takapää hyvin hintelä edelleen. Ollaan Sushin kanssa tehtykin nyt sitten myös takapäätä vahvistavaa jumppaa.

Mursik on kasvava nuori koira ja sellaiselle sopii kokemukseni/käsitykseni mukaan mahdollisimman paljon omaehtoista liikkumista vapaana, mielellään vaihtelevilla pohjilla. Aluksi se ei ihan hirveästi jaksanut kävellä ja lenkeistä valtaosa kului muutenkin kaiken ympärillä olevan ihmettelemisessä. Nyt se lenkkeilee noin pari tuntia päivässä ja noin tunti ulkoilua tulee meidän pihalla. Ulkoilu pihalla on välillä juoksemista ja leikkimistä, välillä makoilua ja lelun pureksimista. Remmilenkit tapahtuvat vaihtelevissa maastoissa ja siellä tulee vähän tasapainoiluakin, kun metsässä seurailee eläinten jälkiä yms. Hihnalla on pituutta 3-6 metriä tilanteen mukaan, jotta saisi liikkua omaan tahtiinsa vapaammin. Muualla kuin pihalla sitä ei vapaana uskalla pitää.

Kun avomies on kotona, jeesailee hän toki koirien ulkoilutuksessa ainakin seuramiehenä lenkeillä. Meillä on kuitenkin diili, että koirat on mun ja ulkoilutusvastuukin on pääasiassa mun. Mun työpäivinä avomies on on tosin nyt Mursikin saavuttua, ulkoiluttanut sitä useita kertoja päivässä ja pitkiä metsälenkkejäkin tehden, kun Mursikia en voi vielä töihin mukaan ottaa (Kerttu ja Sushi ovat yleensä töissä mukana ja pääsevät siellä vähän puuhailemaan omia juttujaan myöskin). Tällä viikolla isäntä on reissussa ja minä tämän kolmikon kanssa nelistään.

Nyt huomaankin, että aika paljon työtä tässä porukassa tällä hetkellä on, kun tarpeet ovat hyvin erilaiset ja toistaiseksi en edes pysty lähteä pienellekään kävelylle yksin Kertun ja Mursikin kanssa (välit eivät ole vielä kovin lämpimät). Sushin ja Mursikin kanssa lenkeily kyllä onneksi sujuu ja se toisaalta sopiikin, että Kerttu pääsee omille mummolenkeilleen ja me voidaan sen kanssa siinä samalla puuhata tai leikkiä jotakin.

Toivottavasti jonakin päivänä lenkkeily kaikkien kanssa sujuu (ei se tosin Sushin ja tyttöjenkään kanssa aluksi sujunut, eli ajan kanssa...).

Sellainen tärkeä juttu on myös, että kaikkien koirieni tulisi osata olla autossa. Ne joutuvat matkustamaan paljon autossa ja myös odottelemaan siellä lyhyitä pätkiä. Mursik ei tykkää autossa olemisesta tällä hetkellä yhtään. 

Yksinolemisen se on onneksi oppinut jo niin, että ollaan jätetty se pisimmillään pariksi tunniksi yksikseen. Sekin jo helpottaa tämän rumban pyörittämistä, mutta ei sekään tullut itsestään.

Eilen olin töissä koko päivän (yrittäjän koko päivä on sellainen, että lähtö kotoota 6.30 ja paluu 23.30) ja Mursik oli hoidossa koko päivän. Se helpotti varsin paljon tätä päivää, silä kaveri on ollut aika kanttuvei riehuttuaan eilen koko päivän toisten koirien kanssa. Sushi ei jaksa/halua leikkiä kovin pitkään Mursikin kanssa. Yleensä yksi spurtti päivässä riittää. Ja siihen, että Kerttu ja Mursik mahdollisesti leikkisivät yhdessä, on -öh- varmaan jonkin verran aikaa/Kerttu on jo niin vanha Mursikiin nähden, että ehkä emme tule sitä päivää näkemään...

Tänään ollaan kotosalla leikelty koirien kynnet, Mursik harjoitteli käsikosketusta ja luopumista/luvankysymiskäytöstä (haluaisin, että se ottaa kontaktin muhun, kun haluaa jotain).

Kerttu oli metsässä etsimässä nameja. Kertun kanssa tein myös rauhallisesti katsomis-harjoituksen sisällä, kun katseli Mursikia portin takaa. Ja Sushilla ja Kertulla on tänään vielä luvassa Nose Work-etsintää.

Tänään olen tehnyt vähän töitä kotoota käsin, mutta kyllä tässä on saanut unohtaa täydellisen taloudenpidon esimerkiksi ihan kokonaan ja einespitsaahan tässä samalla nautitaan, kun tätä kirjoitan!

Kerran mulle sanottiin, että ei tavallisella ihmisellä ole aikaa huolehtia koiriensa hyvinvoinnista ja kouluttaa niitä positiivisesti vahvistamalla, koska se vie aikaa. Kyse oli itseasiassa silloin Tuire Kaimion Pennun kasvatus-kirjasta ja pennun kasvatus-ohjelmasta jonka kirja sisältää. "Että hyvähän eläintenkouluttajan on sanoa, että tarvitaan aikaa koulutukseen ja koiran kanssa olemiseen".

Täytyy sanoa, ettei eläintenkouluttajalla ole aikaa omille eläimilleen ainakaan yhtään enempää, kuin 8-16 työtä tekevällä. Eläintenkouluttajat ovat pääasiassa yksinyrittäjiä ja silloin ei työtunteja juuri lasketa. Itse kuitenkin ajattelen, että koira on muutakin kuin huvituksekseni otettu lemmikki, joka kaivetaan esiin silloin kuin huvittaa ja viedään lenkille silloin kuin huvittaa. Koira on varsin työläs lemmikkieläin ja on valitettavaa, että edelleen on yllä käsityksiä joissa koira rinnastetaan esineeseen ja niitä vieläpä suorastaan keräillään. Mutta on oikeastaan prioriteeteista kiinni, mihin aikansa käyttää.

Lemmikki on elämäntapa ja siksi tulisikin tarkkaan harkita lemmikkiä hankkiessaan minkä verran on valmis uhraamaan aikaansa lemmikin hoitoon. Koirissakin on paljon rotukohtaisia eroja esimerkiksi aktiivisuustason suhteen, joten löytyy varmasti myös rotuja jotka sopivat paremmin myös vaan sohvakainaloiseksi. Sohvaperunakin tarvitsee kuitenkin päivittäistä ulkoilua, aktivointia ja myöskin seuraa. Joten jos ei ole aikaa lemmikille ja ei voi tinkiä muusta ajastaan nipistäkseen sitä lisää, silloin ei tule hankkia omaa lemmikkiä ollenkaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Mursik

Keskiviikko 9.11.2016 klo 19:10

Surutyö Emman poismenon jälkeen on pitänyt hiljaisena. Kaikki "ylimäääräiseltä" tuntuva työ, kuten blogikirjoittelu ja facebookin päivittäminen on ollut tauolla.

Surutyö toisaalta jatkuu, mutta ei vie energiaa arjesta enää. Nyt energiaa vie perheeseemme muuttanut koiralapsi!

Koska elämä jatkuu ja työssäni tarvitsen koiria avuksi, lisäksi meiltä "vapautui" koiran paikka, päätimme hiljaisemman työkauden vallitessa ottaa kotiimme kasvamaan uuden perheenjäsenen ja toivottavasti myöhemmin myös työtehtävissäni avustavan koiran.

Matka "työkoiraksi" on kuitenkin pitkä, niin toivotaan että Kerttu ja Sushi jaksavat vielä "paiskia hommia". Koirani toimivat mm.avustajina ohitustreeneissä, esimerkkikoirina luennoilla, esiintyvät koulutusvideoilla ja tietysti kehittävät kouluttajantaitojani arjessa sekä harrastuksissa.

Koska Mursik on rescue-taustainen, kasvatetaan siitä nyt ensisijaisesti kotikoira ja katsotaan sitten mihin muuhun rahkeet riittävät. Helpompiakin kotikoiraehdokkaita löytyy kuin löytökoirat, mutta vuosien pohdinta koiran rodusta ja siitä miltä kasvattajalta/mistä yhdistelmästä saisi hyvän koiran yms., ajoi jälleen pisteeseen jossa olen ollut ennenkin.

Arvostan hyviä koirankasvattajia, jotka todella panostavat kasvattiensa laatuun terveyden ja myös psyykkisen puolen suhteen. On iso työ ensinnäkin kasvattaa/valita jalostukseen käytettävät yksilöt, teettää tarvittavat terveys-ja luonnetutkimukset, hoitaa pennut ja emokoira hyvin ja huolehtia pentujen sosiaalistamisesta ennen luovutusikää. Maksaisin mielelläni korkean hinnan pennusta tällaiselle kasvattajalle ja suosittelen muillekin, että tekevät niin. Luultavasti joskus, kun itsekin tiedän mikä rotu on minua varten yms., otan jälleen rotukoiran pennun hyvältä kasvattajalta.

Mutta koska maailman sivu on täynnä kodittomia koiria ja koska en kuitenkaan tarvitse koiraa varsinaisiin virkatehtäviin, enkä omaa korkealentoisia harrastussuunnitelmia, minulle käy aivan hyvin löytökoira. Me asumme maalla, olemme lapseton perhe ja kaiketi minua voisi luonnehtia tavallista koiranomistajaa osaavammaksi (vaikkei siltä aina tunnu). Joten en näe syytä miksi en tarjoaisi kotia kodittomalle koiralle, joka ehkä vaatii enemmän "coachausta" varttuakseen yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi.

Ja sen mikä kokemus Sushista on, ei ainakaan vähennä löytökoirien arvostusta. Se on tosi hieno koira! Voisin sanoa,ettei se kaikista omista koiristani ole ollut suinkaan vaikein. Ne olosuhteet, mistä Sushi on peräisin on sellainen seula, ettei siitä olisi muut koirani menneet läpi. Sushi on tosi hyvähermoinen ja sopeutuva. Ja se on tarvinnut vain aikaa kuoriutuakseen arasta, purevasta koirasta kaikkien kaveriksi ja iloiseksi kotikoiraksi. Ohitusavustajana Sushi on ollut omaa luokkaansa ja sitä on moni asiakaskin kehunut. Se on erittäin hyvä puhumaan koiraa ja on saanut aratkin pennut tulemaan ulos kuorestaan, kun on tarvittu pennuille sosiaalistamisapua.

Mursik on meillä nyt kolmatta viikkoa. Ensimmäinen viikko oli vaikea. Mursikin oli vaikeaa rauhoittua sisällä ja sen vatsa oli sekaisin. Yksinoloa se ei kestänyt oikein hetkeäkään. Selvästi kova stressi uuteen paikkaan muuttamisesta koiralle, joka on elänyt ties missä olosuhteissa, sitten tarhalla ja vähän aikaa toisessa kodissa suomessa kolmen veljensä ja monen muun koiran kanssa. Ensimmäisen viikon nukuin sen kanssa työhuoneen lattialla.

Toisella viikolla meno alkoi rauhoittua. Siirryin nukkumaan portin taakse olohuoneeseen ja muutenkin poistuimme välillä Mursikin näkyviltä kodin askareita touhutessamme.

Kolmannella viikolla olen siirtynyt nukkumaan takaisin omaan sänkyyni makuuhuoneeseen ja yöt sujuvat rauhallisesti. Samoin päivisin pienet yksinolot onnistuvat jo. Toisella viikolla Mursik laitettiin kontrolloidulle ruokavaliolle ja vatsa saatiin kuntoon.

Tutustuminen muihin koiriini on sujunut odotusten mukaisesti. Kerttu ja Mursik ovat käyneet yhteisillä kävelyillä. Aluksi hyvin kaukana toisistaan, nyt jo ihan samassa porukassa ja nameja on etsitty yhdessä ulkona.

Sushi ja Mursik ovat myös leikkineet yhdessä ja tänään selvisin niiden kanssa lenkillä jo ilman avustajaa. Sisätiloissa koirat ovat toistaiseksi erillään, sillä muuten en voisi pitää Mursikilla purtavaa ja puuhaleluja jatkuvasti saatavilla. Lisäksi Kerttu ei siedä lähtökohtaisesti vieraita koiria iästä tai sukupuolesta riippumatta, joten totuttaminen täytyy tehdä ajan kanssa. Mursik yritti myös ensimmäisen viikon aikana syödä kaikkea mahdollista tavaraa, huonekasveja, sähköjohtoja yms. joten sen oman turvallisuudenkin takia sillä on rajattu oleskelualue.

Seniorikoirat eivät myöskään jaksa nuorisohuligaanin riehumista, joten ulkonakin ne joutuvat sanomaan aika tiukasti Mursikille, kun se ei tahdo uskoa etteivät muut koirat halua sen jyräävän niitä tai hyppivän niiden päälle.

Mursikiin vähän tutustuttua se on paljastunut hauskaksi nuoreksi koiraksi, jolla on myös oma tahto (tosin vaikeuksia päättää mitä tahtoo milloinkin....) ja joka on tosi nopea oppimaan asioita. Muille koirille se on leikkisän riehakas, mutta ystävällinen ja ihmiset on vähän jänniä aluksi, mutta se haluaisi mennä kuitenkin kaikkia tapaamaan.

Autossa matkustamista se inhoaa, mutta muuten kaikki on kyllä mennyt hurjaa vauhtia hyvään suuntaan.

0012.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

RIP Emma.

Keskiviikko 12.10.2016 klo 19:25

Niin sitä luulee olevansa valmistautunut lemmikin poismenoon, joka on väistämättä edessä jossain vaiheessa.

Olen ollut mukana viemässä perheemme koiria viimeiselle matkalleen ja pitänyt niitä sylissä, kun elämä hiipuu niiden maallisesta tomumajasta.

Olen hyvästellyt koiran autossa ja ennen autoon laittamista, kun se lähtee viimeiselle matkalleen.

Vein kissani Pekan 20-vuotiaana lopetettavaksi ja myös sitä pitelin loppuun asti. Samoin sen siskon Maijan, joka ei jaksanut elää montaakaan viikkoa pitempään kuin veljensä.

Mutta tämä ei ollut ainakaan yhtään helpompaa.

Kävi niin, että palatessani kotiin eräästä seminaarista, olin lähdössä koirien kanssa lenkille. Päästin ne ensin pihalle käymään ja menin vaihtamaan lenkkitamineet päälle. Tullessani takaisin pihalle, huomasin heti ettei kaikki ole hyvin. Emma liikkui oudosti ja oli apua anovan näköinen. Niimpä laitoin Emman takaisin sisälle ja lähdin puristava tunne rinnassani lenkittämään muut koirat. Jo sillä lenkillä aloin itkeä, jotenkin tiesin että nyt on kyse jostain vakavammasta ja olin päättänyt jo aiemmin, että jos Emmalle vielä tulee jotain isompaa esim.selän kanssa, ei sitä lähdetä enää kiusaamaan enempää. Emma nimittäin oli jo 9-vuotias ja siltä on jo aiemmin leikattu kaksi välilevytyrää ja kuntoutettu se lähes entiselleen.

Tosiaan edellisten leikkausten jälkeen se on ollut lähes entisellään. Vanhoissa leikkauskohdissa on näkynyt röntgenissä spondyloosia ja niiden aiheuttaman kivun takia Emma oli ollut jo puoli vuotta jatkuvalla kipulääkityksellä. Sen kanssa se kuitenkin oli ihan fine ja vietti normaalia elämää liikkuen ja harrastaen.

Joitakin muutoksia sen käytöksessä kuitenkin ilmeni viimeisen vuoden sisään. Se ei enää leikkinyt Kertun kanssa ja sen resurssiaggressiivisuus pulpahti taas pintaan sisätiloissa. Jälleen saimme konkreettisen esimerkin koiran kivun vaikutuksesta käytösongelmiin.

Lenkiltä palattuani soitin eläinlääkärin päivystykseen ja lähdimme viettämään lauantai-iltaa päivystysjonoon. Emma käveli omin jaloin, mutta kun yritin sitä kävelyttää vähän enemmän, se oli haluton kävelemään ja seisoi alaselkä kyyryssä. Eläinlääkärissä se vaikutti aivan normaalilta, mutta edelleen näin ettei kaikki ole hyvin. Näin sen selän asennosta ja Emman ilmeestä. Eläinlääkäri huomasi Emman aristavan palpoitaessa selkäänsä tietystä kohtaa.

Emma sai opiaattipistoksen ja nostimme sen kipulääkeannosta. Sunnuntaina en voinut osallistua seminaarin toiseen päivään,vaan halusin olla Emman kanssa jos se tulee kipeämmäksi. Edelleen Emma vaikutti päällisin puolin täysin normaalilta. Se oli tyyni, se käveli itse. Kuitenkin tiesin edelleen ettei kaikki ole hyvin. Itkin koko sunnuntain ja mielessäni jätin Emmalle jäähyväisiä.

Sain Emmalle ajan neurologille maanantaiksi ja neurologi tutki Emmaa ja paikansi kivun tiettyyn nikamaväliin. Halusin vielä varmistaa magneettikuvin, että kyseessä on välilevytyrä, vaikka olinkin jo päättänyt ettei Emmaa aleta hoitamaan vaan samalla nukutuksella se voidaan päästää pois. Tiistaiaamuna isäntäkin tiesi, että tämä voi olla viimeinen aamu Emman kanssa ja me hyvästeltiin se aamulla.

Tiistaina otettiin magneettikuvat ja sain puhelun kesken työpäivän lääkäristä. Neurologi kertoi, että Emmalla on jo kolmas välilevytyrä ja että se on todella harvinaista. Tyrä oli isokokoinen ja ensisijainen hoito sille olisi leikkaus. Konservatiivinen hoito tulee myös kyseeseen, kunhan potilas kävelee vielä itse. Minä en halunnut enää alkaa Emmaa kiusaamaan, sillä paraskin lopputulos rankan toipumisen jälkeen olisi kipuinen koira risan selkänsä kanssa. Se oli yksi elämäni raskaimmista päätöksistä, mutta onneksi olin sen miettinyt jo valmiiksi noin puoli vuotta sitten, kun kuvautin Emman ja sen selästä löytyi vaikka mitä kivuliasta vaivaa. 

Emma ei koskaan valittanut kipuaan, eikä reagoinut mihinkään kun minä tunnustelin. Välilevytyrä on kuitenkin erittäin kivulias sillä pullistunut välilevy painaa selkäydinhermoja. Kun välilevymateriaali alkaa vuotaa, se painaa entisestään hermoja ja silloin tulee myös halvausoireita. Moni sanoi lääkärissä sinä aamuna kun Emman vein viimeiselle matkalleen, että se vaikuttaa ihan normaalilta, on reipas ja iloinen. Emma ei ole koskaan näyttänyt kipuaan ja myös se on hyvä muistutus, että ilman kunnon tutkimuksia on turha mennä väittämään koiran voivan hyvin.

Tästä on nyt joitakin viikkoja ja nyt pystyn asiasta kirjoittamaan. Itken koko ajan tätä kirjoittaessani, mutta niin sen pitääkin mennä.

Emma oli minulle rakas perheenjäsen, luotettava työkaveri sekä harrastuskaveri 9 vuotta. Se kulki mukanani töissä pienestä asti ja erossa olemme olleet muutaman lyhyen reissun verran. Koirat ovat olleet aina ne joihin voin luottaa, monikaan ihmissuhde ei ole elämässäni yltänyt samaan. Koskaan ei tule uutta Emmaa ja se tulee säilymään muistoissani aina yhtenä elämäni tärkeimmistä henkilöistä. 

Emman posimenon jälkeen huomasin, että se oli tehnyt vaikutuksen kaikkiin ketkä sen olivat tavanneet. Moni muukin jää kaipaamaan Emmaa.

Muistetaan olla hyviä ja reiluja koirillemme ja taata niille elämisen arvoinen,hyvä koiranelämä. Sen voi tehdä koiralle vain kerran. Voin itse täysin rehellisesti sanoa, että olen tyytyväinen siihen millaisen elämän Emma on saanut. Olen pitänyt sen puolia viimeiseen asti ja ollut aina sen rinnalla. Olen tarjonnut sille kaikkea sitä tekemistä, mistä se on tykännyt ja tehnyt kaiken voitavani sen eteen, että sillä olisi hyvä olla. En ole koskaan tahallani satuttanut tai pelotellut sitä. Olen myös tyytyväinen siihen, että ajattelin sen parasta myös viimeisessä, vaikeassa päätöksessä.

Hyvää matkaa rakas Emma. Nyt ei satu enää.

0282.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Sienestäjät.

Sunnuntai 28.8.2016 klo 12:07

Nyt onkin ollut hurja sienivuosi!

Koirat ovat päässeet etsimään sieniä jokaisella lenkillä mitä ollaan tehty. Ja täytyy sanoa, että nyt ne ovat todella saaneet jutun juonesta kiinni.

Aikaisemmin (syynä laiska ohjaaja) ollaan harjoiteltu sienten etsimistä niin satunaisesti, että koirat ovat kyllä tunnistaneet hajun, mutta sienten etsiminen ilman apuja on ollut vähän niin ja näin.

Nyt kuitenkin etsimisvihjeen saatuaan (ja varmaan myös ohjaajan "sienisokea hortoilu" toimii vihjeenä siitä mitä ollaan tekemässä) erityisesti Emma etsii aivan itsenäisesti sieniä ja ilmaisee tosi hyvin sekä kärsivällisesti, jos en heti huomaa.

Meidän etsimistekniikka on se, että minä annan koirille vihjeen "sieni" kun katson että ollaan sellaisessa paikassa, missä sieniä voisi olla.
Sitten koirat etsivät noin 10 metrin säteellä sieniä ja menevät maahan/istuvat ja jäävät tuijottamaan minua, kun sieniä löytyy. Kun olen palkinnut ne löydöltä, saatan kysyä "onko vielä?" ja sitten ne lähtevät etsimään lisää. Tämä eri vihje kertoo, että jo löydettyä sienipaikkaa ei kannata ilmaista uudestaan, kun siitä on jo palkittu.

Välillä on käynyt niinkin, että minun vielä poimiessa edellistä satsia, Emma on jo ilmaisemassa seuraavaa!

Tyhjän ilmaisua harjoitellaan myös, sillä kaikilla pistoilla sieniä ei löydy. Tällöin palkitsen koiran siitä, että se etsittyään hakeutuu minun lähelleni takaisin.

sienestajat.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Kerttu, Emma ja Sushi kertovat.

Lauantai 16.7.2016 klo 11:45

Taas on se aika vuodesta, kun emännältä häviää ulkona kontakti meihin ihan tyystin.

Yleensä olemme vuorovaikutussuhteessa ulkona ja on paljon helpompi pitää kontaktia ohjaajaan, joka pitää vastaavasti kontaktia meihin. Tämä nainen on aina ihan mahdoton tähän aikaan vuodesta. Lenkit venyvät tuntien mittaisiksi, kun ei vaan päästä eteenpäin,koska pitää pysähtyä poimimaan marjoja.

Ja jos eteenpäin päästäänkin, se on kuolettavan hidasta, sillä emäntä kulkee lähes nenä maassa ja bongailee sieniä. se on tietysti ihan kivaa, kun sienipaikka löytyy ja me saadaan auttaa sienten etsimisessä. Kun me näytetään missä tarkalleen sieniä on, saadaan aina palkkioita. On kyllä vähän omituista kuinka aikuinen ihminen on niin hulluna sieniin. Ei ne kovin ihmeelliseltä maistu (ollaan kyllä testattu) ja isäntäväkihän voi mennä koska vaan jääkaapille hakemaan ruokaa. Tarviiko sitä metsästä etsiä... Me sitävastoin joudutaan useinkin etsiä ruokamme milloin mistäkin.

Mustikat on meistä ihan hyviä ja syödään niitä mielellään suoraan pensaasta. Samoin vadelmia, metsämansikoita ja heinääkin tykätään syödä. Emma söi ennen vaan sinisiä marjoja, Kerttu punaisia ja Sushi maisteli viime kesänä myös myrkyllisiä marjoa, kun oikein marjastuksen makuun pääsi. Viime syksynä kuitenkin kaikki opittiin tehokkaiksi mustikan syöjiksi, ehkä eniten Sushin ansiosta. Eihän me voitu antaa tuon Espanjalaisen maahanmuuttajan viedä meidän kaikkia mustikoita ja olla vieläpä parempi marjastaja kuin me.

Mutta ei kukaan jaksa istua tuntikausia syömässä mustikoita. Me kyllä tosi kärsivällisesti odotetaan, koska eihän tuota naista uskaltaisi jättää yksin metsään. Löytäisiköhän se edes kotiin ilman meitä, kun ei katso eteensä ollenkaan...

Sikäli tietysti on kiva levätä välillä lenkillä, varsinkin kun tähän aikaan vuodesta lenkit myös venyy paljon normaalia kauemmas.

Onneksi me osataan myös kertoa ihmisille, kun joku tulee. Mennään silloin aina hakemaan niiltä namia. Ties kuka pääsisi yllättämään, jos ei me pidettäisi vahtia.

Yleensä tämä on kyllä ohimenevä vaihe ja sen takia ei nyt ryhdytä kummempiin toimenpiteisiin, kuin yritetään itse pitää paremmin silmällä noita metsässä haahuilevia ihmisiä. Jos tällainen kontaktin puute jatkuu, niin pitää varmaan alkaa karkailemaan, juoksemaan metsäneläinten perään ja pyörimään eläinten kakassa, koska sillä saa aina hyvin emännän huomion.

Kaikenlaiset ihmisten koulutusvinkit on tervetulleita!

Terveisin:

Kerttu, Emma ja Sushi.

mustikka_2.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Seniorikerho

Torstai 23.6.2016 klo 20:53

Niin se aika rientää...

Sushin saapuessa meille ajattelin saavani nuoren koiran. Noh...ikä heitti vuodella ja uudet oletetut synttäritkin tuli pian, joten herra Susi-Paavali täytti juuri 7 vuotta. Hän tosin on elänyt teini-ikäänsä vasta näin jälkikäteen, sillä edellisessä elämässään koiratarhan betonikopissa se ei ollut mahdollista. Sikäli tietysti olen saanut nauttia samoista asioista kuin pentujen ja nuorten koirienkin kanssa, sisäsiisteyskasvatus ja koulutus nollasta lähtien mukaan luettuna.

Toukokuussa oli Kertun synttärit ja 10 vuotta tuli täyteen. Kerttu kylläkin on edelleen hurjan reipas ja leikkisä. Siitä on erityisesti seniori-ikäisenä kuoriutunut oikea hulivili entisen tiukkapipon sijaan.

Emman synttärit on pian ja hän täyttää 9 vuotta. Emmassa voi nähdä suurimman muutoksen entiseen. Nuorempana Emma oli kiltti ja rento, toki virtaakin piisasi jopa toivottua enemmän. Se on kuitenkin tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä saatuaan ollut aina ns.helppo koira. Nykyään viretilojen hallinta tuottaa suuria vaikeuksia ja kotona Emmasta on tullut "hiljainen tappaja". Se ei murise tai varoita vaan käy kiinni muihin,jos katsoo muiden esim.uhkaavan sen resursseja. Tärkeäksi resurssiksi sille on muodostunut myös tila. Nämä oletettavasti johtuvat kivusta.

Elämä seniorikoirien kanssa on tuonut uusia puolia meidän koiraperheen elämään ja senkin vuoksi jatkossa kyllä pyrin pitämään selkeämmin eri sukupolvia talossa. Aiemmin ajattelin, että kahden nuoren koiran kanssa riittää haastetta, mutta kyllä myös samaan aikaan kroonisesti sairaat, ajoittain kipuiset vanhuskoirat ovat vastaavasti haastavia. Vaikka toisaalta elämä on jo löytänyt uomansa ja yhteinen sävel on ollut koko perheellä jo kauan, on vanhuuden vaivat tuoneet jälleen uutta haastetta.

Ensimmäiset kissani Pekka ja Maija tulivat minulle 10-vuotiaina ja elivät vielä 9 vuotta sen jälkeen.Tokihan ikä alkoi painaa ja uni maistua enemmän viimeisinä vuosina,mutta vielä 19-vuotiaana kissat leikkivät metsästysleikkejä, osallistuivat jotakuinkin kaikkeen mitä kotona tehtiin ja elivät kissan elämää. Toisella oli kilpparilääkitys ja toisella hampaat yksi, risti, kaksi, mutta huonoon kuntoon kissat menivät vasta ihan viime metreillä.

Olen vienyt lopetettavaksi ne ja myöskin 2 perheemme koirista silloin kun olen vielä asunut vanhempani kanssa. Se on hirveää, eikä siihen varmasti totu mitenkään. Tiedän että se tulee olemaan jälleen vaikeaa, kun tästä koiraporukasta alkaa aika jättää. Toivon että osaan päästää irti riittävän ajoissa. Ajatus siitä saa kuitenkin muistamaan, että täytyy nauttia niiden seurasta vielä kun voi ja yrittää tehdä niiden viimeisistä vuosista vielä niin hyviä kuin vaan mahdollista.

Vakituisia lääkityksiä meillä ei nyt ole muilla kuin Emmalla. Emma taitaa olla kipulääkkeellä lopun elämäänsä, sillä siltä löytyi viime lääkärintarkastuksessa kalkkeumaa, spondyloosia ja kaikkea mahdollista selkä-ja kaularangasta. Emmahan osoittaa kipunsa menemällä sata lasissa ja raivoamalla muille koirille sisällä. Ilmeisesti ahtaissa tiloissa alkaa helpommin ahdistaa. Ulkona mitään ongelmaa ei ole ja koirat saavatkin onneksi olla pihalla ja lenkeillä täysin vapaasti yhdessä. Riekkumista ja hullun lailla ryntäilyä täytyy hillitä lähinnä sen takia, että kroppa ei enää kestä. Sisällä olen pitänyt Emmaa omissa oloissaan. Olen rajannut sen tilaa porteilla tilaan, johon se muutenkin tuntui hakeutuvan oleilemaan itsekseen.

Kertulla on satunnaisia pissavaivoja, mutta niin satunnaisia etten ole aloittanut sille lääkitystä siihen, vaikka resepti on jo haettu.

Sushilla seurataan kontrolli verikokein Leishmanian vasta-aineita, sillä se on osoittautunut ns.rajatapaukseksi. Mitään oireita ei kuitenkaan ole ollut ja testituloksetkin näyttävät raja-arvoa, ei positiivista.

Aika vähällä hoidolla siis ollaan toistaiseksi selvitty. Tytöthän ovat läpikäyneet isoja leikkauksia ja kuntoutusta nuorempina, mutta seniori-iässä on selvitty aika pienillä krempoilla.

Surullista on, kun koirista vanhin Kerttu yrittää joka päivä leikittää nuorempiaan, jotka vaan möllöttävät tai eivät ainakaan innostu juoksemaan/painimaan sen kanssa. Mummeli on kuitenkin sen ikäinen, ettei sille oikein muitakaan kavereita löydy, kun se ei ole sosiaalisimmasta päästä kumminkaan.

Nyt aletaan olla siinä pisteessä, että ainakin osa lenkeistä täytyy tehdä erikseen. Tytöt eivät vaan jaksa enää kävellä kuin n.puolituntisia, parin kilometrin lenkkejä. Niille on kyllä selvästi tehnyt hyvää liikunnan siirtyminen maastoon ja upeaahan on, kun meillä on järvi ihan vieressä ja uimaan pääsee päivittäin. Tytöt tykkäävätkin uida ja kahlailla sekä touhuta vedessä. Osa liikunnasta tulee siis hoidettua tällä pehmeällä tavalla kesällä järvessä ja talvikaudella uimalassa.

Sushi taasen on ollut mukana hoitamassa asioita, töissä ja toisten koirien kanssa lenkeillä, ja sen kanssa on tullut tänäänkin käveltyä lähemmäs 10 kilometriä. Luulin että se olisi ihan väsynyt, mutta pikku-tirsojen jälkeen se riehui jo sisällä lelujensa kanssa.

Monestakin syystä täytyy mulla siis riittää aikaa kaikille kolmelle erikseen. Tyttöjen lenkkien lyhennyttyä on niille myös keksittävä muuta puuhaa,sillä aktiivisia ne ovat edelleen. Ikä asettaa ehkä fyysisiä rajoituksia, mutta niin kauan kuin koirat itse haluavat tehdä asioita ja liikkua (eli elää), niin saavat elämästään nauttia. Sitten kun elämässä ei ole enää koiran kannalta mitään nautittavaa, niin täytyy osata päästää irti.

vanhukset.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Koirakansa norsujen puolesta.

Perjantai 3.6.2016 klo 13:02

1.6. meillä oli kunnia osallistua Emman kanssa Nutrolinin järjestämään Team Rokka-hyväntekeväisyystapahtumaan.

Tapahtumassa oli erilaisia lajiesittelyitä, match show sekä klinikoita liittyen harrastuslajeihin.

Me olimme sekä esittelemässä Nose Workia lyhyelti, että pitämässä lajiklinikkaa.

Emma jaksoi alkutouhotuksen jälkeen hienosti koko kuuman päivän. Hajut löytyi etsinnöissä, odottaminen teltan varjossa kevythäkissä sujui rauhallisesti (täti otti jopa pitkät tirsat lajiklinikan aikana) ja Emma suhtautui ihmisiin ja koiriin iloisesti ja rauhallisesti.

Myös Rain Dogsin pitkäaikaiset hajutyöskentelyasiakkaat Pia ja Rölli-dalmis olivat lajiesittelyssä mukana. Kiitoksia paljon heille! Lisäksi kiittäisin vielä Anskua erilaisista avustavista tehtävistä.

Laatikot_Team_Rokka_support.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Monikoiraiset lenkit.

Torstai 12.5.2016 klo 13:19

Useamman koiran kanssa ulkoillessaan saa pohtia hieman syvällisemmin missä liikutaan, miten, ketä on mukana, mitkä varusteet, mitä muuta tarvitaan mukaan? Erityisesti jos koirat ovat eri ikäisiä ja kuntoisia kannattaa lenkkireittiä, pituutta ja kokoonpanoa miettiä.

Meillä mummelit jaksavat kyllä ulkoilla pitkiä aikoja, mutta eivät jaksa marssia pitkiä matkoja. Kotipuolessamme on mukavaa, kun voimme mennä rannalle tai metsään oleilemaan ja kaikki koirat voivat liikkua sen minkä haluavat. Lisäksi koirat virikkeistyvät, kun saavat rauhassa tutkia, haistella ja tonkia maastossa. Lähes päivittäin täytyy kuitenkin myös tehdä lenkkejä erikseen, sillä Sushilla on suurempi liikunnan tarve sekä myöskin hihnakäytöskoulutuksen tarve kuin mummeleilla.

Useamman koiran omistaessaan tulee tutuksi myös koulutusteknisten ongelmien kanssa.

Jo yhtä eläintä kouluttaessa voi olla ongelmia toimittaa palkkio oikea-aikaisesti tai oikeaan suuntaan tms.Sitten kun koulutettavia eläimiä on useampia samanaikaisesti, nämä ongelmat eivät ainakaan helpota...

Jokaista eläintä tulisikin kouluttaa ensin yksi kerrallaan. Kun toiminnoilla on jo kestoa tai muut koirat osaavat odottaa vuoroaan rauhallisesti, voidaan yhdistää isompia porukoita koulutushetkiin.

Meillä lenkkeily on aina jossain määrin myös koulutustapahtuma. Minulla on AINA palkkioita mukana ja palkitsen koiria lähellä pysymisestä, luoksetuloista ja myös reagoimattomuudesta, kun näemme ihmisiä, koiria, kulkuvälineitä tai riistaa.

Koska ympäristö pursuaa "palkkioita" koirille ja nuo vahvisteet ovat jotain mitä vastaan mun on turha kamppailla sillä kuinka hyviä vahvisteet ovat. Riistan perään lähteminen on nimittäin aika moinen vahviste, niin sanottu Jackpot. En voi tarjota koirilleni oikein mitään, mikä aikaansaisi niissä yhtä suuren tunnereaktion (paitsi päästämällä ne riistan perään), joten vaihtoehdoksi jää rakentaa vahvistehistoriaa.

Kun olen palkinnut tuhansia toistoja vähäpätöisemmällä vahvisteella, alkaa käytös olla niin selkäytimessä, että se tapahtuu vaikka tarjolla olisi vaihtoehtoisesti mitä vain.

Hihnakäytösharjoittelusta useamman koiran kanssa tulee ehdottomasti välineurheilua. Se että kaikilla on sopivasti tilaa liikkua ja lisäksi ne ovat hallittavissa, jotta koirilla ja taluttajalla on mukava olla sekä palkitseminen on mahdollista ja nopeaa, vaatii varustelua.

Taajamassa koirilla on yleensä valjaat ja monitoimitaluttimet, joiden pituutta voi tilanteesta ja ympäristöstä riippuen säätää. Metsissä, pelloilla ja meidän kotipuolessa myös kävelyteillä eli avarammilla ja rauhallisemmilla seuduilla käytän usein lenkkeilyvyötä, johon kiinnitän 2 fleksiä ja yhtä pitkää liinaa pidän kädessä. Joissakin tilanteissa osa koirista tai kaikki ovat irti.

Ohjaajalla taasen tulee olla koulutusliivi tai -vyö, johon yleensä pakataan esim. kakkapusseja, makupaloja, lelu, vaihtohihna, avaimet, puhelin... Pitemmille lenkeille tarvitaan peräti reppu, johon saa myös vesipullon ja kupin sekä enemmän makupaloja.

Jälleen kannattaa miettiä, jos useamman koiran haluaa, että se ei todellakaan tarkoita sitä että elämä olisi helpompaa. Mielenkiintoisempaa ja haastavampaa kylläkin.

038.JPG

018.JPG

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »