Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Olen toiminut kouluttajan ammatissa vuodesta 2009 alkaen.

Haluan päivittää ja kehittää osaamistani jatkuvasti, ja syventää ymmärrystäni eläinten käyttäytymisestä, ihmisten ohjaamisesta sekä käytännön kouluttamisesta. 

Erityisesti olen kiinnostunut hajutyöskentelystä, ja sitä olen treenannut, opiskellut ja kouluttanut jo 10 vuotta.

Ongelmakäytöksistä minulla on eniten kokemusta arkojen koirien kanssa toimimisesta, resurssi-aggressiivisuudesta ja hihnakäytösasioista. 

Minua kiinnostaa myös koiran motivointi, mielentilan- ja viretilanhallintaharjoittelu, stressinhallinta ja hyvinvointi kokonaisuutena. Nämä ovat tärkeitä palikoita myös ongelmakäytösten kanssa työskennellessä. 

Koulutuksia, luentoja, seminaareja ja kursseja, joita olen käynyt:

Suomen Eläinkoulutuskeskus: kouluttajakoulutus 2009.

Suomen Eläinkoulutuskeskus: ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot 2010.

Rescue-ja kodinvaihtajakoirien yleisimmät käytösongelmat-luento 6.3.2010. Etelä-Suomen Seropit ry ja Rakkaat haukut.

Suomen Eläinkoulutuskeskus:Hajutunnistuskurssi+lisäopintoja omien koirien kanssa tammikuu-maaliskuu 2010.

Suomen Eläinkoulutuskeskus:"Elämäntapa liiketoiminnaksi,koira-alan yrittäjyyden haasteet" 8.5.2010.

Osteopaatti Leena Piiran luento 25.9.2010.

Koirien raakaruokinta BARF. Heidi Rubinin luento 21.11.2010.

"Tavoitteena elinvoimainen koira"-luento. Osteopaatti Maare Kaiperla 20.3.2011.

Suomen Eläinkoulutuskeskus: "Käytösketjujen rakentaminen"-viikonloppukurssi. Tommy Wiren. 16.-17.4.2010.

Suomen Eläinkoulutuskeskus:Ilkka Hormilan "Ominaishajun jäljestäminen kovilla pinnoilla"-kurssi. 9.-16.7.2011.

Suomen Eläinkoulutuskeskus:hajutunnistusleiri 15.-17.7. ja 29.-31.7.2011.

TTouch Uk: Cool to be kind module 1. 29.10-31.10.2011.

Module 2. 28.4.-30.4.2012.

Amiedu: Eläinten käyttäytyminen-seminaari 4. 3.-5.11.2012.

Koirakoulu Visio: Steve White, "A day on urban and harsh environment tracking"-workshop. 1.6.2012.

Amiedu: Eläinten käyttäytyminen -seminaari 5.

Eva Bertilsson ja Emelie Johnson Vegh, Helena Telkänranta.

Trainers choice:Koulutustekniikan peruskurssi 1.

Syksy 2013 Kertun kanssa Rally-Tokon valmennusryhmässä Koirakoulu Heiluvassa Hännässä.

Jobs For DogsHaureka-hajutyöseminaari 28.9.-29.9.2013.

Eläintenkouluttajan ammattitutkinto suoritettu Amiedussa yrittäjän oppisopimuksella hyväksytysti 2013.

Krista Karhun Rally-Tokon valmennuspäivä Koirakoulu Kompassilla 17.11.2013.

Kevät 2014 Rally-Tokon jatkovalmennusryhmässä Koirakoulu Masseterilla Emman kanssa .

Fysioterapeutti Kirsi Piispanen"Koiran liikkuminen"-luento. 18.1.2014.

Krista Karhun Rally-Tokon valmennuspäivä Lohjan Koirakeskuksessa 25.1.2014.

Suomen Eläintenkouluttajat Ry.n Tietonyyttärit 27-28.1.2014. Luennoitsijoita eri eläinlajien koulutuksen saralta.

30.1.2014 alkaen Kertun kanssa hajutunnistuksen jatkokurssilla Suomen Eläinkoulutuskeskuksella. Tavoitteena harjoitella K9-nosework-kokeen kaltaista useamman hajun sisäetsintää.

Osteopaatti Hanna Kivinen. 20.-21.3.2014 "Koira pintaa syvemmältä 2."-koulutus. 

Jobs for dogs:Tunnistusetsintä 1.kurssi. 12.1.-23.2.2015. Kertaamassa ihmisten ominaishajujen erottelua Kertun ja Emman kanssa.

Koirakoulu verkossa: Aktiivikoirien mielenhallinta-verkkokurssi. Emma osallistuu. Maaliskuu 2015.

Koirakoulu Masseter: Käsittely-workshop 3.-5.4.2015. Sushin kurssi.

Jobs for dogs: Tunnistusetsintä 2.kurssi.13.4.-18.5.2015. Kertaamassa tunnistusjäljestämistä Emman ja Kertun kanssa.

Haureka-hajutyöseminaari 20.-21.11.2015

Koirakoulu verkossa: Aktiivikoirien mielenhallinnan jatkoryhmä. Emma, Kevät 2016.

Koirakoulu verkossa. Kertun ja Emman kanssa Nosework jatkotason valmennusryhmässä. Kevät 2016.

Koirakoulu Oppitassu: Sushin kanssa Arkitaitokurssilla. Helmi-maaliskuu 2016.

Koirakoulu Oppitassu: Emman kanssa jatkotason Rally-Toko-valmennusryhmässä. Kevät 2016.

DOLO: Hihnakäytös -verkkokurssi. Sushi, maalis-huhtikuu 2016.

DOLO: Paikallaolo -verkkokurssi. Kaikki koirat, maalis-huhtikuu 2016.

Heiluva Häntä: Jirka Vierimaan koulutuspäivät "Case Closed!" 17.-18.9.2016

Training Mill Oy: Simon Prins-hajutyöskentelyseminaari 13.-15.1.2017

Heiluva Häntä: Jirka Vierimaan koulutuspäivä Impulsiivisesta käyttäytymisestä 21.1.2017

Koirakoulu Masseter: Koiran ruokinta-luento 23.9.2017, Saara Kattainen.

Haureka-hajutyö-ja koulutusseminaari 26.1.-27.1.2018. Chiraq Patel, Ilkka Hormila, Simon Prins, Joakim Berlin.

Eläinten hyvinvointi -seminaari Amiedussa 13.2.2018. Käytöksen fysiologia-luento. Tuulia Appleby.

Nose Work Finland Ry. Kouluttajakoulutus 2. 24.3.-25.3.2018 Jyväskylässä.

Rallitassu: Nose Work-kertatreenejä Sushin ja Mursikin kanssa. Kevät 2018.

Koirakoulu Vainuvoima: Michael Hedmanin Nose Work-koulutuspäivät 12.5.-13.5.2018.

Eläinpalvelu Feeniks:ohitustreenejä Mursikin kanssa heinäkuussa 2018.

Heiluva Häntä: Mursikin Kiva Koirakansalainen-kurssi kesä-heinäkuu 2018.

Eläinpalvelu Feeniks: Mursikin treenileiri (jälki ja nosework) Hauhovissa heinäkuussa 2018.

Dolo:Vireenhallinnan verkkovalmennusryhmä, syksy 2018. Ulpu.

Eläinpalvelu Feeniks: Nose Work-treenejä Ulpun ja Mursikin kanssa lokakuussa 2018.

Clicker Expo Luminos. 26.-28.10.2018. Eläinkoulutusseminaari.

"Tyytyväinen Harrastuskoira-onnellinen omistaja" -ammattilaisille. Jaana Pohjola. Opintokokonaisuus kevät 2019.

Eläinpalvelu Feeniks: taajamajäljestyskurssi. Huhtikuu 2019.

Oppitassu: Do As I Do-koulutuspäivä 18.5.2019.

Suomen Eläinkoulutuskeskus oy: Mervi Niemen yksityiskoulutustunteja Noseworkista. Ulpu ja Mursik. Kesäkuu 2019.

Eläinpalvelu Feeniks: maastolajien leirillä treenaamassa jälkeä 13.-14.7.2019.

Heiluva Häntä: BAT 2.0. -seminaari. 19.-22.7.2019. Käytännön treenit Mursikin ja Ulpun kanssa.

Masseter: Emmi Heikkisen ravitsemusluento 16.8.2019.

Masseter: Katriina Tiira "Koiran käyttäytymisen kehittyminen-persoonallisuus kohdusta hautaan" -luento.

Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy: Juha Pasanen-erikoisetsintäkoiraseminaari. Mursikin kanssa treenaamassa. Syksy 2019.

Karen Pryor Academy: Clicker Expo Luminos 2019 -eläintenkoulutusseminaari. Lokakuu 2019.

Lahen Murre- Jaana Pohjolan koulutuspäivä "Kysy harrastuskoiralta". Marraskuu 2019.

Koira- ja kissakoulu Heiluva Häntä: Nosework-luento 2020 säännöistä. 1.2.2020.

Vainuvoima, verkkokurssi: Monipuolisuutta nosework-harjoitteluun. Kesä 2020.

Rallitassu: Karita Häkkinen "Miks tää ei toimi?"-kurssi hajutyöskentelystä ammattilaisille.

Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy: Erikoisetsintäkoiraseminaari, Ulpun kanssa treenaamassa 15.8.-16.8.2020.

"Tyytyväinen harrastuskoira"-verkkokurssi, Jaana Pohjola: syksy 2020.

Heiluva Häntä: Ilmaisukäytös-workshop. Marraskuu 2020.

Omatoimitreeniryhmä, koutsina Karita Häkkinen. Syksy 2020.

Koiraharrastaja.fi: "Ilon kautta, leikillä iloa yhteistyöhön"-verkkokurssi.

Vainu-eläinetsijäkoirat: Alkeiskurssi 2021. Mursik.

Trust the Nose: Scent Detection Course 2021. Ulpu.

Kouluttaja Jenny Jalonen: Kouluttajille suunnattu täydennyskoulutus Eroahdistuksen ja muiden yksinolo-ongelmien hoitoon. Luentosarja. Kevät 2022.

iK9i: Tuholaistorjunta- ja luontokartoituskoirat-luento. Kevät 2022.

Move Well: Urheilukoiran fysiikka -opintokokonaisuus 2022-2023.

 

Eläinalalla koulutusohjaajana olen toiminut vuodesta 2010.

Kurssiohjaajana Koirakoulu Masseterilla vuodesta 2010 alkaen.

Koirakoulu Kontaktilla 3 vuotta.

Koirakoulu Oppitassulla 2 vuotta.

Koirakoulu Lahen Murrella vuodesta 2018 alkaen.

Koirakoulu Linnan Murrella vuodesta 2021 alkaen.