Ujon/aran koiran kanssa harrastaminen.

Lauantai 2.11.2019 klo 13:56


Osallistuimme Mursikin kanssa Suomen Eläinkoulutuskeskuksen järjestämään erikoisetsintäkoiraseminaariin, jonka kouluttajana toimi rajavartiolaitoksen Juha Pasanen.

Seminaarin koirakkopaikoille haettiin erilaisten keissien tiimoilta, kuten ilmaisun opettaminen tai valeilmaisujen poistreenaaminen, uudet haasteet noseworkissa yms.

Meidän teema oli aran koiran kanssa treenaaminen uudessa tilanteessa/paikassa/ympäristössä jne. Mursik on huonosti sosiaalistunut, vaikka perusluonteeltaan se on reipas ja avoin. Voi olla, että siinä on myös jotain koirarotua, joka on epäluuloinen vieraita kohtaan tai sitten se on perinyt esim.katukoiravanhemmiltaan epäluuloisuuden.

Mursikia jännittää vieraat ihmiset, mutta jos tilanne on muuten tuttu ja turvalliseksi koettu, niin usein pieni alku ujostelu riittää ja sitten Mursik menee itse tutustumaan ihmisiin. Miehet ovat vaikeampia kohdata, sillä olettaisin että sosiaalistumisiässä Mursik ei ole joko tavannut miehiä tai sitten sillä on jopa ikäviä kokemuksia.

Uudet paikat voi jännittää sitä, mutta kun toteaa, että ei hätää-niin tulee mielellään uudestaan.

Meillä on ennestään paljonkin kokemusta hajutyöskentelyn (ja muidenkin asioiden) treenaamisesta eri paikoissa. Jälkeä ja Noseworkia on treenattu paljon ulkona vaihtelevissa häiriöissä ja koirakouluja, joissa olemme treenanneet, on n.10 kappaletta.

Mielestäni Mursik on omaksunut asenteen, että treeneissä sen ei tarvitse välittää ihmis-tai koirahäiriöistä.

Miehiä ei meidän treeneissä ole kumminkaan ollut läsnä aiemmin (valitettavasti) ja "yleisöä" on ollut paikalla ehkä 3-5 henkilöä.

Nyt tilanne oli siis se, että treenipaikalla olimme kyllä käyneet pari kertaa treenaamassa, mutta nyt paikalla oli mieskouluttaja ja parinkymmenen henkilön yleisö.

Tällaiseen tilanteeseen en lähtisi, ellei koiralla tosiaan olisi jo runsaasti kokemusta ja myöskin tukitaitoja ja työkaluja, joilla saada koiran fiilis pysymään plussan puolella.

Vaakakupissa oli jännittävä, uusi tilanne yleisöineen. Mursik ei myöskään mitenkään rakasta autoilua, vaikka meneekin ihan vapaaehtoisesti autoon ja pystyy siellä lepäämään, syömään ja nukkumaan. Sanoisin, että kuitenkin aina näissä treeneissä, missä koira odottaa vuoroaan autossa, se nostaa stressiä myöskin osaltaan.

Tätä pyrimme tasapainottamaan mukavilla asioilla, kuten tietenkin hyvillä palkkioilla, tutuilla ja turvallisilla rutiineilla ja pääsipä Mursik ekana päivänä kävelylle toisen koiran kanssa, mikä oli myös mieluisa kokemus. Mitä tahansa kivaa, kuten ihmis/koirakaverit, kivat temput, taukopuuhat, palkkiot, lelut yms.pystytään koiralle tarjoamaan, kaikki tämä laskee stressiä ja nostaa parempaa fiilistä.

Pyrin myös toimimaan mahdollisimman paljon koiran tekemien valintojen mukaan, vaikkakin aina täytyy jonkin verran rajoittaa koiran toimintaa. Tehtiin mm.kävelyt treenien välillä mahdollisimman vähällä ohjaamisella, mahdollisimman virikkeellisesti. Vieraassa paikassa kun on tietenkin myös paljon uusia, kiinnostavia hajuja.

Ensimmäinen sisääntulo jännittävään tilanteeseen tehtiin niin, että Mursik kävi kurkkaamassa ovelta saliin ja toteamassa, että paikalla oli monikymmenpäinen yleisö, jotka vastoin annettuja ohjeita olivat hipihiljaa ja tuijottivat suoraan kohti.

Annoin sen poistua tilasta ja tulla uudestaan,kun oli itse siihen valmis. Kouluttajamme halusi laittaa Mursikille nameja valmiiksi etsintäalueelle etsittäväksi. Naminetsinnässä huomasi hyvin, että koira oli tietoinen rajoistaan ja lattiassa oli "kuin piirretty viiva", jota lähemmäs yleisöä se ei vahingossakaan astunut.

Lisäksi salissa oli Mursikin kevythäkki lähellä ovea, eli se saattoi majoittua sinne omaan turvapaikkaansa sisään päästyään. Tehtiinkin niin harjoituksissa, että purkkiratatyöskentelyssä Mursik etsi kohdehajun, ilmaisi sen, se palkattiin hajun luona ja sitten palkkio heitettiin sen kevythäkkiin, jossa se sai vetää henkeä.

Koiraa helpottaa vaikeissa tilanteissa, kun sille luodaan turvallisia "ankkureita", kuten oma alusta tai häkki treeneissä. Jos Mursik olisi ollut pelottavassa tilanteessa ilman mitään turva-asioita/rutiineita, ei olisi varmaan treeneistäkään tullut mitään.

Selvästi tarpeen on "päästä vetämään henkeä" välillä, jotta jaksaa taas ponnistaa seuraavan tehtävän/jännittävän hetken.

Mursikin treenit menivät sikäli tavoitteen mukaan, että se pystyi tehdä tuttua purkkiratatyöskentelyä ja tekikin, jopa huolellisemmin kuin normaalisti. Työskentely ei kuitenkaan ollut iloista ja innokasta, kuten yleensä.

Viikonloppu oli myös varmasti raskas ja kokonaisuudessaan kuormittava. Mursik teki lauantaina 2 treeniä ja sunnuntaina 2 treeniä. Lauantaina ensimmäinen harjoitus oli sisääntuloa ja tilanteeseen orientoitumista.

Toinen harjoitus tehtiin niin, että tauon aikana Mursik tuotiin sisään ja tein sen kanssa purkilla ilmaisua ja irtoamistreeniä. Päästiin jopa siihen, että toinen henkilö asettaa purkin ja Mursik oli jopa hieman leikkisä.

Sunnuntaina huomasi, että eilinenkin vielä painoi, eikä koira ollut ehtinyt palautua siitä. Ensimmäinen treeni meni hyvin. Se oli ihan täydellinen purkkiratasuoritus, ja Juhakin oli treenissä mukana, eikä se haitannut liikaa Mursikin suoritusta.

Toinenkin treeni meni teknisesti hyvin, mutta Mursik oli haluttomampi tulemaan sisään ja se olisi jopa halunnut mennä takaisin autoon (mitä ei ole tapahtunut ikinä!). Eli koiran käytös muissa tilanteissa (kuin itse treenissä) kertoi, että stressi oli aika kova.

Kaikinpuolin tämä oli tosi opettavainen kokemus, mutta koiralle niin kuormittava, että näitä "testejä" voi tehdä aika harvoin.

Sinänsä olen iloinen siitä, että olen onnistunut luomaan koiralle työkaluja selviytyä vaikeistakin tilanteista, ja koira osaa asiansa. Mielestäni myös pystyn lukemaan sitä melko hyvin. Toisaalta ajatukseni vahvistui siitä, ettei tällaisesta koirasta (ainakaan vielä) olisi kisaajaksi, sillä vaikka se juuri ja juuri selviytyisi kisatilanteesta, niin ei se tulisi siitä nauttimaan millään tavalla.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini