Seuraava potilas.

Tiistai 3.6.2014 klo 12.05

Seuraava potilas onkin sitten Kerttu, joka vihdoin pääsi olkanivelleikkaukseen.

Leikkauksesta tuli kotiin todella kipeä potilas, jolla oli kolmen kipulääkkeen coctail. Ensimmäinen yö oli vaikea ja kivulias. Koira kyllä söi ja joi, mutta ei tehnyt tarpeitaan. Juoksin sen kanssa ulos noin parin tunnin välein.

Todennäköisesti se oli kuitenkin tyhjentänyt itsensä narkoosissa ollessaan.

Ensimmäisenä päivänä potilas lähinnä makasi paikoillaan ja haudoin haavaa kylmähauteella.

Kuntoutuminen jatkuu.

Tiistai 3.6.2014 klo 11.53

Koirien kuntoutuminen meillä jatkuu. Emman selkäleikkauksista on jo yli puoli vuotta ja oletettavasti siitä ei koskaan tule entistään,mutta selvästi se nauttii elämästään, on kivuton ja edelleen rakennamme kadonnutta kestävyyttä liikunnan suhteen.

Aluksi toipuminen etenee harppauksin. Päivittäin voi nähdä edistymistä. Nyt kun leikkauksesta on jo yli puoli vuotta, edistys näkyy edelleen pienissä asioissa.

Emmaa on kuntoutettu fysioterapeutin antamilla ohjeilla ja seurannalla sekä hieronnalla, akupunktiolla ja osteopatialla. Aluksi selkä oli koko ajan kyyryssä ja jäykkä,mikä kertoi kivusta. Takajalat olivat aiempaa heikommat, erityisesti oikea jalka ja tämä vaikuttaa mm.Emman asentoon kokonaisuudessaan.

Ylhäältäpäin katsottuna Emman selkä on ollut s-kirjaimen muodossa, sitten vino yhteen suuntaan ja nyt se on saatu suoristettua!

Osteopaatti on työstänyt Emman luustoa ja selkä on lähtenyt suoristumaan. Akupuntiolla ja laserilla on aktivoitu selän ehjiä hermoja ja myöskin huonompaa takajalkaa. Vesikävelyn ja jumppaharjoitusten avulla lihakset ovat voimistuneet ja parantavat koiran tasapainoista asentoa.

Liikkuminen ja asento alkaa olla varmaan jotakuinkin sitä mihin on mahdollista kuntouttamalla päästä. Nyt tavoitteena on ollut kivuttomuus ja kestävyyden saaminen liikuntaan.

Vesimatolla viimeksi kokeiltiin myös kolmea spurttia ravia, tavanomaisen kävelyn lisäksi. Vedessä Emma pääsee liikkumaan normaalisti ja käyttämään raajojen kokonaisia liikeratoja. Kuivalla maalla kävely väsyttää Emman nopeasti, se laahaa jalkojaan enemmän kuin ennen ja ravi ei onnistu, vaan kovemmassa vauhdissa Emma siirtyy pomppimaan/laukkaamaan todella epäpuhtaasti. Yritämme siksi kävelyttää sitä maastossa ja vedessä aina kuin vain mahdollista.

Toipilaiden aktivointi.

Lauantai 15.3.2014 klo 17.37

Koskaan en ole päässyt koirineni harrastamaan mitään kovin vakavasti, sillä ne ovat aina sairastuneet ja sitten onkin koiran kuntouttaminen ollut pääasiallinen harrastus.

Nyt näin on molempien koirien kohdalla. Tärkeää on kuitenkin puuhata kaikenlaista, kun eivät koirat saa liikuntaa samoissa määrin kuin terveenä.

Nenänkäyttöharrastuksissa olemme osallistuneet Emman kanssa Suomen Eläinkoulutuskeskuksen Nosework-ryhmään, jossa meidän tavoite oli harjoitella jo opetetusta hajusta eri pitoisuuksia, lisätä häiriöhajuja sekä häivyttää mua pois tilanteesta (etteivät koirat lue mun asennosta, ilmeestä tai mistälie, missä oikea haju on). Nenätyö on kovin väsyttävää koiralle, mutta ei tässä muodossaan (purkkiratatreenissä) ole kovinkaan fyysistä.

Emma otti myös Kertun paikan Rally-Tokon treeniryhmästä, missä Kerttua ahdisti liikaa, luultavasti olkanivelkivun takia. Kerttu odottaa nyt leikkausta, enkä halua altistaa sitä samalla millekkään negatiivisille assosiaatioille. Rally on ollut Emmalle hyvää takapäänkäyttötreeniä ja lisäksi saamme viikottaista seurantaa Emman liikkumisesta muiden kurssilaisten toimesta!

Kerttu pystyy harjoitella isommassa tilassa, vähän tutumpien koirien kanssa, joten käymme siellä ylläpitämässä Rally-taitoja sekä harjoittelemassa tarpeen mukaan milloin mitäkin. Kyseinen tilaisuus onkin ehkä ainoa paikka Kertulle suht rennosti oleskella muiden koirien kanssa.

Kotona jumpataan fyssarin ohjeiden mukaan, tehdään sisäetsintöjä sekä pelaillaan älypelejä. Ruokaa tulee aika vähän kupista, kun liikunnan vähyyden vuoksi saa myös vähemmän ruokaa.

Luultavasti pitämällä koirat myös pirteinä ja iloisina kivan tekemisen avulla, ne myöskään eivät vaikuta sairailta ja kivulloisilta. Niiden on myös helpompi levätä enemmän, kun on kuitenkin kaikenlaista puuhaa, mikä väsyttää.

Toivotaan että keski-ikäiset vielä saadaan kuntoon!

Rankka vuosi takana.

Tiistai 31.12.2013 klo 14.55

On taas aika vetää yhteen mennyttä vuotta, joka kääntyikin meidän osalta aika rankaksi loppua kohden.

Emmalle nimittäin pamahti välilevytyrä ja se leikattiin. Leikkauksen aikana tapahtui neurologin mukaan "mystinen" juttu ja toinenkin välilevy tyräytyi nukutuksesta johtuen.Emma jouduttiin leikkaamaan uudestaan kahden päivän päästä edellisestä leikkauksesta. Vaikka Emmalla ei halvausoireita ehtinyt tullakaan, menivät takajalat huonoon kuntoon massiivisten operaatioiden johdosta.

Samana päivänä Kertulla oli sterilisaatioleikkaus, jossa poistettiin myös nisäkasvaimia (syy miksi leikkausta ei olisi voinut siirtää seuraavien juoksujen jälkeen tehtäväksi). Leikkaushaava ulottui etujalkojen välistä takajalkojen väliin asti.

Jouduttiin järjestämään kodistamme toipilaskoti ja siitä asti kaikki päivät on mennyt haavojen hoitoon ja koirien kuntouttamiseen. Nyt haavat on parantuneet ja Emmaa on saanut alusta asti lähinnä himmailla, kun hän ei ole mielestään lainkaan sairas. Kuntouttaminen jatkuu, mutta kohta saamme jo luvan alkaa liikkumaan normaalisti. Viime ajat päiväni ovat kuluneet koirien aktivoimiseen muun kuin liikunnan kautta,sillä liikunta on ollut vielä melko rajoitettua.

Olen nyt todella nähnyt mille corgin rakenne sen altistaa, sen lisäksi etteivät kasvattajat vaivaudu kuvaamaan koirien lonkkia (koska ne on jokatapauksessa huonot) ja kiinnittämään muutenkaan riittävästi huomiota rodun terveystilanteeseen. Aina tulee tietysti uusia ostajia söpöille corgeille, vaikka monet siirtyvät terveempiin rotuihin. Vaikka koiran ostajien/rodun harrastajien tulisi osata vaatia "parempaa laatua" ja myöskin osaltaan toimia asian hyväksi rotujärjestössä yms., mielestäni asia on viime kädessä kuitenkin kasvattajien käsissä.

Valitettavasti tässäkin asiassa oppiminen tapahtuu kantapään kautta. Vaikka on kiire saada koiranpentu ja tietysti se halutaan mahdolisimman halvalla, silti pitkässä juoksussa säästää niin paljon mm.lääkäri- ja koulutuskuluja, omista ja koiran hermoista puhumattakaan, mikäli ottaa pennun hyvältä kasvattajalta, hyvistä oloista ja hyvistä vanhemmista. Ja vielä lisäksi selvittää itse mm.mikä on rodun terveystilanne ja kyselee vielä ylikin rodun minimivaatimusten.

Toivotaan terveempää ensi vuotta kaikille! Erityisesti eläimille, joilla ei itsellään ole mitään sanomista siihen, mitä me ihmiset niille teemme...

Harjoittelusta on aina hyötyä!

Perjantai 15.11.2013 klo 17.04

Meillä oli tänään tulikoe Emman kanssa. Emmalle on aikuisiällä kehittynyt kammo eläinlääkäreihin. Se kulminoitui n.vuosi sitten vuosittaisella rokotusreissulla, jolloin mukana oli myös toinen koira ja kaksi kissaa. Annoin Emman isännän pideltäväksi, koska ajattelin ottaa itse vaikeamman koiran ja kissat hoidettavakseni. Emma oli aivan paniikissa ja pyrki vain pakenemaan koko ajan. Käsittelyn aikana ei huolinut edes nameja, niin järkyttynyt hän oli.

Mielestäni on tärkeää, että pakolliset käsittelyt ja toimenpiteet sujuvat mahdollisimman vähällä stressillä koiralle sekä mahdollisimman helposti itselleni. Käsittely ei sinänsä ole enää ongelma. Osteopaatin käsittely ja hieronta onnistuu hyvin. Ongelma on nimenomaan eläinlääkäriin meno. Mitään erityistä traumaa Emmalla ei ole, se on vaan jäänyt lääkärireissuilla vähemmälle huomiolle, kuin vaikeammat eläimet ja luultavasti on vain jäänyt huomaamatta sen huono fiilis. Viime keväänä aloimme harjoitella eläinlääkäriin menoa käymällä pari kertaa viikossa lähieläinlääkärin pihalla ja eteisessä pyörimässä.

Aluksi en saanut Emmaa edes ovelle asti, sitten ovelle nopeasti käymään, sitten sisään ovesta ja heti takaisin ulos. Lopulta pääsimme jo piipahtamaan odotushuoneessa. Halusin pitää treenin tason sellaisena, että koira tulee vapaaehtoisesti siihen asti mihin uskaltaa ja pystyy syödä makupaloja siinä, sitten pääsee pois. Samaa vaihetta toistettiin aina muutaman kerran, yhden harjoituksen kestäessä ehkä 5 minuuttia. Sisälle asti pääsimme ehkä alle kymmenennellä harjoituksella.

Tarkoituksena oli että seuraaviin rokotuksiin mennään vähän toisenlaisella mielellä. Olemme siis päässeet harjoituksissa käymään odotushuoneen puolella ja vaaalla. Tarkoitus oli päästä harjoittelemaan myös hoitohenkilökunnan tapaamista  ja mahdollisesti heidän taholtaan koiran lähestymistä ja koskemista. Tähän asti emme koskaan päässeet, sillä meille tulikin pikaisempi tarve mennä lääkärille.

Tänään menin makkaranpalasäkillä varustautuneena eläinlääkärille. Onneksi paikka oli eri ja Emma ei varsinaisesti tajunnut että tulimme lääkärille. Lääkäri tervehdittiin iloisesti, jonka jälkeen oltiin hieman levottomia, mutta namit maistuivat. Pöydällä joutui aluksi hieman jäykistelemään, mutta tärinää ei esiintynyt ja syöminen keskeytyi ainoastaan silloin, kun lääkärin tutkimukset aiheuttivat kipua. Emma jaksoi hienosti seistä akupunktiossa puoli tuntia, vaikka kyseessä oli ensimmäinen kerta kyseistä hoitoa!

Vaikka harjoittelu tuntui olevan vielä kesken, siitä on ollut valtavasti hyötyä!

Suosittelen asioiden harjoittelemista varastoon.

Epäreilua?

Keskiviikko 6.11.2013 klo 14.08

Arjessa näkee varsin paljon tilanteita, joissa lemmikkikoiria kohdellaan mielestäni varsin epäreilusti. Tässä viimeisimmät havaintoni, joita olen pohtinut.

Koirien vaaditaan esimerkiksi luonnostaan osaavan käyttäytyä erilaisissa tilanteissa ihmisen haluamalla tavalla. Esimerkkinä pentukoira, joka tuodaan eläinläkärin vastaanotolle ensimmäistä kertaa ja sille huudetaan ja sitä revitään hihnasta, kun se pöhkii odotustilassa oleville muille koirille. Pentu on siis epävarma ja on tuotu pieneen tilaan hihnassa, eikä se saa haluamaansa etäisyyttä muihin koiriin. Myöskään isäntäväestä ei juuri ole turvan tuojaksi, kun nekin kääntyvät pentua vastaan.

Minkäköhänlainen on pennun seuraava eläinlääkärireissu?

Kaksi todella suurikokoista koiraa on otettu samaan perheeseen ja niitä ulkoilutetaan vilkkaalla pientaloalueella päivittäin. Koirille ei ole selkeästi opetettu MITEN NIIDEN HALUTTAISIIN KULKEVAN HIHNASSA. Välillä ne saavat omatoimisesti haistella, välillä se on ehdottomasti kielletty. Koirien omistajat, molemmat noin kokoa s-m, ovat selvästi päättäneet ohjata koiriaan fyysisesti hihnalla ja kertomalla koirilleen tyytymättömyytensä niiden käytökseen esim.huutamalla ja repimällä hihnaa. Koirat ovat selvästi passiivisia, sillä saavat koko ajan negatiivista palautetta, mutta niillä ei ole hajuakaan siitä mitä niiden sitten pitäisi tehdä. Parempi möllöttää passiivisena ja yrittää olla välittämättä huutoraivoavasta kiusankappaleesta hihnan päässä. Ulkoilut näyttävät kärsimysnäytelmiltä kaikkien osapuolten puolesta.

Missäköhän vaiheessa koirat oppivat kulkemaan kauniisti hihnassa?

Epäreilua on se, ettei eläimille anneta mahdollisuutta ymmärtää oikean toiminnan kannattavuutta. Ne eivät voi valita oikean ja väärän käytöksen väliltä, koska eivät tiedä oikeaa käytöstä.

Ylimmässä esimerkissä pentua olisi voinut esimerkiksi palkita muiden koirien rauhallista katsomista, kun se ei vielä pöhki. Samalla muihin koiriin yhdistyisi positiivinen tunnetila, kun samalla saa syödä herkkuja. Seuraavalla kerralla pentu tulisi ehkä reippaasti lääkäriin, sillä sieltä jäi hyvä fiilis.

Alemmassa esimerkissä jättikokoisen koiran hankkimista suunnittelevan kannattaisi miettiä, onkohan fyysinen ohjaus paras mahdollinen vaihtoehto, jos yksikin koirista painaa ainakin saman verran kun omistaja itse? Kannattaako hankkia vielä toinenkin jättikokoinen koira ja ulkoiluttaa niitä samanaikaisesti vilkkaalla paikalla, kun on muutenkin jo kiire töihin tai väsynyt töiden jälkeen? Ja vaikka ensimmäinenkään ei osaa kulkea hihnassa, kuten haluttaisiin...

Voisiko koirille opettaa muutaman hihnakäytökseen liittyvän asian, mitä niiden olisi toivottavaa tehdä, jotta eläin voisi joskus onnistuakin?

Virikejälkikurssi.

Maanantai 4.11.2013 klo 16.42

Pitkästä aikaa pidin kurssin, jollaista en ennen ole pitänyt ja jossa tunsin päästäväni oman osaamiseni valloilleen. En ole koskaan itse käynyt virikejälkikurssilla tms., olen ainoastaan tehnyt jälkiä omille koirilleni. Jossain määrin kaikki meni myös kokeilun piikkiin, mutta siitä huolimatta kaikki sujui erittäin hyvin!

Parasta antia kurssilla oli ehdottomasti osallistujien aito innostus hajutyöhön koiransa kanssa ja ylpeys ja ilo oman koiran osaamisesta. Täytyy sanoa, että opin itsekin paljon seuraamalla erilaisten koirien hajutyöskentelyä. Sekarotuisten koirien kanssa puuhatessa pidän myös siitä, etteivät ihmiset aseta niin suuria odotuksia koiransa rodun suhteen, vaikka koirassa olevat rodut tiedettäisiinkin. Koiriin suhtaudutaan enemmän yksilöinä ja niiden ominaisuuksia katsellaan objektiivisemmin.

Ensimmäinen käytännön päivä oli verijälki maastossa ja toisena päivänä teimme ruokajälkiä kaupunkiolosuhteissa.

Ns.demona toteutettu kurssi jää ehdottomasti kurssivalikoimaan ja jäljestämistä jatketaan viimeistään keväällä!

Koirien kohtelu koiratapahtumissa.

Tiistai 20.8.2013 klo 15.26

Kesä on koiratapahtumien aikaa. Kisoja, näyttelyitä ja mätsäreitä kolunneenna edelleen pistää silmään koirien kohtelu tapahtumissa. Varmasti suurin osa kohtelee koiriaan hyvin ja ymmärtää reilun pelin hengen.Mukaan mahtuu aina myös porukkaa jotka yrittävät huijata, kohtelevat koiriaan huonosti ja kärsimättömästi tai joille muuten asiallinen ja aikuismainen käyttäytyminen on ilmeisen vierasta. Koiratapahtumiin ei myöskään kuulu alkoholi, kuten muutenkaan koirien kanssa toimimiseen. Harvoimpa niissä kalja-alueita onkaan, mutta Suomalaiseen tapaan mukaan voi ottaa omat eväät tai tulla paikalle runsaasti pohjia nauttineena. Kammottavin esimerkki oli humalainen nainen taaperoikäisen lapsen kanssa koiranäyttelyssä!

Mielestäni tapahtumajärjestäjien tulisi tehdä selväksi jo etukäteen, mitkä on tapahtuman säännöt ja kuinka tapahtumapaikalla käyttäydytään. Yleensä ohjeet ympäristön siistinä pitämisestä ja kilpailupaikalla toimimisesta muuten selvitetään, mutta harvemmin on muuta eettistä ohjeistusta. Sen lisäksi myös paikanpäällä voisi olla ohjeistus, vaikka kisaohjelman kanssa samassa tai miksei ihan infotauluna.Kuten muutenkin mielestäni olisi toivottavaa pitää myös sosiaalista kontrollia asian tiimoilta, sillä aina epäkohtia ilmetessä paikalle ei ehdi henkilökuntaa. Monesti myös tapahtuman työntekijät voivat olla paikallista talkooväkeä, joilla on vähemmän rahkeita puuttua epäkohtiin kuin toisella tapahtuman kävijällä. Asiakkaat eli tapahtuman kävijät ovat osaltaan vastuussa tapahtumien fiiliksestä ja kuvasta jonka se antaa ulkopuolisille.

Koiranäyttelyissä näkee valitettavan paljon täysin kouluttamattomia koiria, joita ei ole myöskään totutettu erilaisiin ympäristöihin ja isoihin häiriöihin. Tällainen koira tuskin osaa/jaksaa käyttäytyä kovin hyvin monta tuntia kestävässä tapahtumassa, jossa ympärillä on koko ajan hirveä hulina. Koirille huutaminen ja koiran repiminen tuntuu olevan aivan normaali käytäntö. Pahimmillaan olen nähnyt koiraa lyötävän ja koiran sulkemisen häkkiin ja häkkiä potkittavan keskellä koiranäyttelyä! Kukaan ei myöskään puuttunut tähän, paitsi minä tietenkin, koska en osaa pitää huolta vain omista asioistani. Omien koirieni näyttelyuran päätyttyä (mahdollisimman pian!) ei ole tullut mieleenkään mennä näyttelyihin. Tietysti nämä ikävät tapaukset jäävät aina päälimmäisenä mieleen ja kuten mainitsin suurin osa näyttelykävijöistä on varmasti asiallista porukkaa.

Kilpailuissa kärjistyy aina myös ihmisten stressi ja kilpailuvietti. Koirien lääkitseminen, värjääminen ja milloin mitkäkin huijausyritykset kielivät tästä näyttelypuolella. Samoin kaikissa kilpailuissa ohjaajan turhautumisen tuntee usein nahoissaan koira, vaikka ohjaajassahan se vika on jos homma ei toimi!

Kyllä koira kotona osaa, joten se on vain uppiniskainen ja ansaitsee opetuksen! Tosiasiassa käytöksiä ei ole ehkä yleistetty tarpeeksi erilaisiin häiriöihin, koulutus on tehty sinnepäin hutiloiden, koira voi jopa olla väsynyt tai sairas!

Suomalainen Rally-Tokoyhdistys Ry on julkaissut sivuillaan tiedotteen asian tiimoilta: http://www.rally-toko.fi/sivusto/index/tiedotteet/koirienkasittely.html .Moni muukin kisajärjestäjä/liitto voisi ryhtyä vastaavaan.

Samoin sellainen käytäntö olisi hyvä yleissääntö koiratapahtumiin, että kisoista diskataan, jos jää kiinni eläinsuojelurikoksista (kuten koiran kurittaminen). Muistaakseni jossakin näyttelyssä tehtiin niin, että jatkuvasti kuulutettiin kovaäänisistä tiedote: jos jättää koiran kuumaan autoon, diskataan kisoista. Ja näin tosiaan tehtiin, sillä kuulutuksista huolimatta autoista löytyi jatkuvasti koiria. Tällainen nollatoleranssi varmasti pistää ajattelemaan enemmän kuin varoittelut, jotka eivät johda mihinkään.

Eläinsuojelulain valvomisessa yleensäkin ongelmana on sen tulkinnanvaraisuus. Laissa on paljon kohtia, joissa käytetään esimerkiksi termejä liiallinen tai tarpeeton. Missä menee raja liiallisen kurittamisen suhteen? Omasta mielestäni koiraa ei ole tarpeen satuttaa tai pelotella missään tilanteessa. Tarkoitus ei pyhitä keinoja ja koska koiria voidaan todistetusti kouluttaa ilman pelottelua ja satuttamista, se on aina tarpeetonta. Mielestäni koiratapahtumissa voisi olla sääntö, ettei sinne ylipäätään voi viedä koiraa joka ei osaa käyttäytyä vastaavissa tilanteissa. Joten minkäänlainen kurinpito ei olisi hyväksyttyä, vaan kaikkien tulisi kouluttaa koiransa ennen niiden tuomista kisoihin. Sopivista varusteista ja muusta turvallisesta kanssakäymisestä voisi myöskin ohjeistaa.

Lapsellista kiukuttelua olen todistanut jopa tapahtumissa, joissa kisailu ei ole virallista ja koko tapahtuman nimi on leikkimielinen kilpailu, joka järjestetään hyväntekeväisyydeksi.

Voi kumpa uudet lajit, kuten Rally-toko, voimalajit ja vaikkapa koirafrisbee säilyisivät hyvän mielen harrastuksina, vaikka niissä kilpaillaankin. Me tapahtumakävijät voimme vaikuttaa kisojen henkeen ja pitää kilpailut ja koiratapahtumat kaikille mukavina, turvallisina ja eettisinä.

Näin voimme näyttää myös ulkopuolisille, että koiraharrastus voi olla mukavaa puuhaa!

Voiko pelkoa vahvistaa palkitsemalla?

Tiistai 30.4.2013 klo 17.17

http://thebark.com/content/reducing-fear-your-dog

Artikkkelissa kirjoitetaan siitä, kuinka pelkäämistä ei voi vahvistaa palkitsemalla eläintä.

Aggressionkin taustalla on useimmiten epävarmuus tai pelko oman turvallisuuden tai jonkin tärkeän asian menettämisestä.

Johtajuusasioita.

Perjantai 26.4.2013 klo 21.01

Tässäpä tämä suomeksi ja sopivan tiiviisti. Toivoisin että ihmiset päivittäisivät tietojaan.

http://www.sey.fi/elaintietoa/lemmikkielaimet/koira/koirien_ja_susien_johtajuudesta

Kuulumisia.

Lauantai 20.4.2013 klo 23.05

Nyt alkaa näyttää siltä, että olemme asettuneet aloillemme tänne uuteen paikkaan. Koirat ovat tottuneet talon ääniin ja selvästi rentoutuneet. Myöskään ulkoa tulevat äänet eivät tunnu vaivaavan. Se kenen tässä piti ensin vähän rentoutua olin minä itse. Onneksi toiset ihmiset palauttavat maan pinnalle ja kertovat kun rupeaa menemään vähän yli. Palasin taas taaksepäin ohitustreeneissä ja muissa arjen taidoissa. Hyväksyin sen, että koirilla ja mullakin on iso muutos meneillään. Eipä siinä mennyt kuin noin viikko ja täytyy sanoa, että ollaan rauhallisempia ja hyvinvoivempia. Koirat eivät tunnu olevan hälytystilassa koko aikaa.

Muitakin hyviä uutisia olisi tarjolla. Töitä tuntuu riittävän ja kesällä aloitan koulutushommat myös koirakoulu Kontaktilla Espoossa. Edelleen jatkan myös Masseterilla ja sen lisäksi tätä omaa firmaani pyöritän.

Kertun selkä meni noin vuosi sitten (välilevynpullistuma), mutta ties kuinka monennen tarkastuksen tulos oli tällä viikolla, että selkä se vaan paranee. Koira on reipas ja liikkuu aivan kuin ennenkin.Lääkäri jopa kysyi, että mitä ihmettä mä olen sille oikein tehnyt? Ollaan tehty samaa kuin ennenkin eli uitu, jumpattu, lenkkeilty koirien ehdoilla, syöty laadukasta ravintoa, käyty hierojalla aika ajoin ja viimeksi ollaan myös harjoiteltu hitaita askellajeja juoksumatolla (eli kävelymatolla). Akuutin tilan hoito käsitti kipulääkettä, lepoa ja akupunktiota seurantakäyntien yhteydessä.

Toivotaan, että edelleenkin päästään eteenpäin. Kertulla on kohta 7-vuotissyntymäpäivät.

Muutto.

Lauantai 6.4.2013 klo 21.03

Tässä on pitänyt kiirettä,nähtävästi viime blogikirjoituksestakin on vierähtänyt vaivaiset 2 kuukautta. Kuulumiset: molemmat vanhuskissat jouduttiin lopettamaan n. kahden viikon välein. Terveys vaan molemmilla petti. Valitettavasti varmaan toisen kissan terveydentilan äkilliseen huononemiseen vaikutti stressi kaverin kuolemasta, muutosta meille yms. No, siinä mielessä onneksi, ettei mummelin tarvinnut kärsiä vielä toisesta muutostakin ja lähes sokeana yrittämisestä tottua uuteen kotiin.

Kiire on johtunut lähinnä muuttamisesta ja vanhan asunnon pintaremontoimisesta. Täällä uudessa kodissahan ei ole mitään ehditty tehdä. Ikkunat on peitetty kankailla  miten sattuu, koska asuisimme muuten akvaariossa. Onneksi kasvillisuus ulkona suojaa meitä kesällä kaikkien katseilta. Verhotkin on aiottu ikkunoihin laittaa. Nukumme patjoilla, koska ei ole sänkyä. Olohuoneessa ei ole sohvaa. Työhuone on ahdistava tavaraläjä, missä ei viitsi tehdä töitä. Olen siis kasannut kaikki työkansiot, kirjat, lehdet yms.keittiö pöydälle.... Ajatuksen tasolla asuntoakin on sisustettu vaikka kuinka. Saas nähdä milloin ehtii myös käytännössä.

Koirat tuntuivat aluksi suhtautuvan rennosti uuteen paikkaan. Ensimmäisinä päivinä ne hakeutuivat jo nukkumaan toiseen huoneeseen, kuin missä itse oleskelin. Pahemmin eivät myöskään seurailleet ympäriinsä. Ulkonakin olivat suht normaaleita, ehkä hieman varautuneempia. Koirilla oli D.A.P-pannat ja haihdutin uudessa kodissa. Viikon ehdimme olla täällä, kunnes koirat menivät hoitoon opiskeluviikonloppuni ajaksi ja sitten olimme viikon toisaalla hoitamassa muita koiria. Tämän jälkeen kotona oleminen onkin ollut vähän rauhattomampaa. Pahiten koiria rassaa ulkoa kantautuvat äänet, sillä asumme nyt ensimmäisessä kerroksessa pienkerrostalossa. Kolmanteen kerrokseen eivät niinkään ulkoa tulevat äänet kuulukaan.Myös yläkerrasta kuuluvat äänet huolestuttavat, ennen meillä ei ollut yläkertalaisia kun olimme ylimmässä kerroksessa.

Koiraparat ovat myös asuneet samassa paikassa koko elämänsä ja muutto on ymmärrettävästi horjuttanut niiden turvallisuuden tunnetta. Varmuudeksi videoin myös ensimmäiset yksinolot, mutta niistä tuli melko tylsiä videoita. Kerran toinen koira nosti hieman päätään....

Selvästi koiristani on tullut iän myötä ääniherkempiä, johtuuko tämä siitä, että ovat siis pitempään altistuneet äänille? Epäilen. Suoraan sanottuna väittäisin, että ikä tuo kipuja, jumituksia ja kolotuksia. Niiden epäilen vaikuttavan ääniin reagoimiseen. Hyvä syy kuunnella vielä enemmän musiikkia koko ajan, että peittyy häiritsevä äänimaisema tasaisen mölymaton alle. Jälleen kerran jatkamme harjoituksia. Ajattelin ehdottaa joillekin tutuille ja kavereille, että hankin tai leivon leivonnaisia sitä vastaan, että täällä alkaa käydä säännöllisesti vieraita. Myöskään vieraiden saapuminen ei koirien mielestä ole ollenkaan sama asia, kuin vanhassa kodissa. Jos se sielläkin oli hiukan huolestuttavaa, oli meillä kuitenkin toimiva rutiini siihen. Täällä ei ole rutiinista tietoakaan ja vieraiden saapuminen on valtava järkytys...Kai kaikkeen tottuu.Yritän olla kärsivällinen ja tukea koirani vaikean ajan yli.

Kapulatreeni.

Keskiviikko 13.2.2013 klo 13.15

Tunnistuskapulan opettaminen on kuulemma vaikea osio tottelevaisuuskoulutuksessa. Itse olen enemmän arkitottelevaisuuden harrastaja ja varsinaisiin ToKo-kokeisiin tähtäävä harjoittelu on tuntunut lähinnä turhalta pilkunviilaamiselta. Nyt tosin olen varovaisen kiinnostunut lajista, sillä tarkat ohjeet tietyn liikkeen oikein suorittamisesta ovat hyviä tavoitteita koulutuksessa. Ei tarvitse itse miettiä mitä haluaa, sillä ohjeissa ei ole mitään soveltamisvaraa. Se miten niitä asioita sitten koulutetaan, onkin eri asia.

Koska olen kiinnostunut hajutyöskentelystä, valitsin sen vuoksi ja muitakin tavoitteitani varten tunnistuskapulan työn alle. Koiran pitää siis tunnistaa puisista, samanlaisista kapuloista se johon sen oma ohjaaja on koskenut.

Aloitimme harjoittelun oikealla kapulalla. Paketista otettu,puinen palikka, jota olen pitänyt kädessäni. Koska koirat osaa esine-etsintää yms. ne menevät heti uuden esineen luo, kun se on maassa.Vahvistetaan esineelle menemistä.

Koirat osaavat noutaa, joten noutaminen tulee itsestään. (kuinka helppoa!)

Palikkaa aletaan laittaa pidemmälle ja pidemmälle. Koira lähetetään aina samalla tavalla, jotta lähettäminen muodostuu rutiiniksi/vihjeeksi.

Palikan päälle laitetaan jokin (muovinen pöytätabletti, kokeilin myös pieniä ämpäreitä, mutta ne olivat vähän hankalia), ettei esinettä näy. Samanlaisia läpysköitä laitetaan pari muutakin esille (koira ei siis voi nähdä esinettä, eikä tiedä minkä läpyskän alla se on).

Koira alkaa etsiä nenällään.

Kun tämä sujui, laitettiin myös toinen kapula piiloon.Siihen ei kukaan ole koskenut, se on siis "hajuton".

Jos koira toi väärän, ei tapahdu mitään vaan yritetään uudestaan. Emma ei ole mokannut kertaakaan. Kerttu pari kertaa (Kerttu aloitti myös harjoittelun Emman jälkeen, mutta aloin tehdä samantasoista treeniä. Siinä se taas nähdään kannattaako oikoa?).

Viimeksi kokeiltiin laittaa ensimmäistä kertaa toisen ihmisen hajuinen kapula, "hajuton"kapula ja oikea-eli mun hajuinen. Kapulat on numeroitu tussilla. Emma kaivoi ensin esiin hajuttoman-totesi vääräksi, väärän ihmisen kapulan-totesi vääräksi ja oikean hän toi! Voi sitä riemua. Koirasta näki, ettei se epäröinyt yhtään! Tästä on hyvä jatkaa....

Taivaskissa.

Keskiviikko 30.1.2013 klo 19.04

Enpä saanut kauaa nauttia toisen kissavanhuksen seurasta. Eilen jouduimme lopettamaan Pekan, jossa ei vielä viime viikolla havaittu mitään hälyttävää. Munuaisarvot tosin olivat korkeat. Parissa päivässä kissa meni todella huonoon kuntoon ja olin jo aiemmin päättänyt, ettei kissaa ruveta ns. "ylihoitamaan". 18-vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä kissalle ja elämän mielekkyys on mielestäni tärkeintä.

Mieleen tulee kysymyksiä: teinkö liian hätiköidyn päätöksen? Olisiko kissa voinut vielä toipua? Toisaalta: kauanko olisi pitänyt katsoa eläimen kärsimyksiä?

En ole vielä joutunut lopetuttamaan omia eläimiäni. Lapsena/nuorena perheemme koiria jouduttiin lopettamaan, mutta vain kerran menin mukaan lääkäriin asti. Tosin ehkä vielä hirveämpää on saattaa koira autoon ja katsoa koiraa silmiin auton ajaessa pihasta.

Lemmikin kuolemaan ei pysty valmistautumaan mitenkään. Olin hyvin rationaalinen ja järkevä kunnes todella tuli se hetki, että piti alkaa valmistella lähtöä eläinlääkäriin. Elänlääkärillä tuskin sain sanaa suustani. Pöydällä maatessaan kissa näytti niin hauraalta, mutta myös levolliselta. Pekka-kissa nukkui ikuiseen uneen 29.1.2013.,18,5-vuotiaana.

En olisi arvannut tämän ottavan näin koville. Pekkahan on asunut viimeiset kolme vuotta ystävälläni ja tuli nyt ns.saattohoitoon tänne. Mutta ei erossa oleminen tuntunut pahalta ja Pekka asuikin melkein naapurissa, jossa sain häntä tavata. Tämä takasi myös sen, ettei se koskaan poistunut elämästäni.

Pekka oli hieno persoona ja hänet tunteneena olen melko varma siitä, että minulla tulee jatkossakin olemaan myös kissoja lemmikkeinä. Yritän nyt huolehtia Pekan siskosta Maijasta parhaani mukaan. Maija jäi ilman veljeään, jonka kanssa on elänyt koko elämänsä. Toivottavasti mummo pärjää.

Meillä on kova ikävä.

Sattumalta eläinlääkärin papereissa oli tämä ihana runo.

Taivaskissa.

Olen avaruuksien kissa,olen kissa ihmeellinen.

Olen unien, tähtien kissa, tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille talon, jossa paljon rakastetaan.

Nyt takaisin lähden, mutta palaan uniinne toisinaan.

Kaarina Helakisa. (Pekan lempinimi oli Kaarina Pekakisa)

Hihnakäytöksestä.

Perjantai 11.1.2013 klo 17.10

Käytösongelmien top 3.ssa (kokemukseni mukaan) loistaa yksinolo-ongelmat, käsittelyongelmat ja hihnakäytösongelmat.

Kaikissa ongelmissa on yleensä takana jopa vuosien historia sekä se ajatus, että koirien pitäisi osata kyseiset asiat luonnostaan tai perustuen isäntäväen ja koiran väliseen suhteeseen.

Koirille ei ole lajityypillistä olla pitkiä aikoja erossa perheestään/laumastaan, osata kävellä narun päässä sillä etäisyydellä, että naru pysyy löysällä tai olla käsiteltävänä mitä ihmeellisemmissä toimenpiteissä, milloin kenenkin näpelöitävänä.

Osa koirista oppii olemaan yksin noin vaan, antaa kenen tahansa käsitellä itseään mukisematta ja käyttäytyy hihnassa rauhallisesti.

Suurin osa taas vaatii harjoittelua kyseisten asioiden suhteen. Koiralle on melko sama pitäisikö sen hypätä voltti palavan renkaan läpi vai osata kulkea kauniisti hihnassa taajama-alueella. Kumpaakaan se ei itsenäisesti tekisi.

Hihnakäytökseen vaikuttavat monet muutkin asiat hihnan lisäksi. Olennaista on koiran mielentila ulkoillessa. Jos koira on ulkona ja uloslähtiessä kovin kiihtynyt, se luultavasti kiskoo hihnassa ja ehkä myös rähisee. Nämä ovatkin tyypillisimmät hihnakäytösongelmat.Koira voi kiihtyä nähdessään muita koiria tai jotakin muita ärsykkeitä. Se voi myös kiihtyä muiden koirien tai riistan hajuista. Kiihtyminen taas voi johtua pelosta tai innokkuudesta.

Hajuista kiinnostuminen taas on koiralle lajityypillistä. Toisissa roduissa tätä on jopa lisätty, koska on haluttu jäljestäviä, riistaa noutavia tai vaikka sieniä etsiviä koiria. Näin ollen hajuista kiinnostumista ei oikein saa pois ja toisaalta miksi pitäisi saadakaan? Enemmän tulisikin miettiä minkätyyppisen koiran ottaa ja minkälaiseen ympäristöön. Joko sitten pyrkii koulutuksen avulla hallitsemaan koiransa hajutyöskentelyä tai sitten vain elää asian kanssa. Kaupungeissa on nykyään enenevissä määrin koiria ja siten myös koirien hajuja. Nuorella uroksella onkin varmasti pää pyörällä kun se juoksee hajulta hajulle ulkona. Maaseudulla taas liikkuu enemmän villieläimiä ja ulkoilut tapahtuvat myös paljolti maastossa, jossa kyseinen riista asustelee. Riistan hajuille tottumattomat ovatkin sitten pyörällä päästään mökkireissulla.

Uroskoirien tiedetään olevan enemmän hajujen perään. Oletetaan myös että uroskoirat rähjäävät hihnassa siksi, että ovat uroskoiria. Monesti kyse on kuitenkin pelosta, johon ei kastrointi auta (päinvastoin se laskee uroksen itsetuntoa ja monesti pahentaa olemassaolevia pelkoja). Pelkäävä koira voi rähjätä vastaantulijoille pelkästään kiinni ollessaan, sillä koira toki tietää ettei pääse väistämään tai pakenemaan. Hyökkäys on paras puolustus. Tyypillistä onkin, että remmirähjät tulevat vapaana ollessaan toimeen muiden koirien kanssa. Hälyttäviksi jalostetut koirat saattavat haukkua vähän kaikelle, joten jos haluaa ottaa haukkuherkän koiran kaupunkiin, kannattaa varautua panostamaan erityisen paljon koiran koulutukseen haukkumisen suhteen. Koulutuksella en tarkoita kieltämistä tai rankaisemista. Tarkoitan sitä, että koiraa pitää siedättää ympäristön ärsykkeille ja opettaa toimimaan oikein. Näin koirallakin voi olla hyvä olla vilkkaassa ympäristössä.

Koira voi olla myös yli-innokas ja sen on vaikeaa hillitä itseään. Tämäkin on ehkä enemmän nuorten koirien ongelma. Toki myös ulkoileminen saa ylikorostuneen arvon ja koira pursuaa energiaa, jos se ei saa ulkoilla ja liikkua tarpeeksi. Vastaantulijat tai muut kanssaeläjät eivät  välttämättä pidä päälleen hyppivistä, huutavista koirista. Päin ryntääminen tai muu rehaaminen voi olla myös vastaantulevien koirien mielestä pelottavaa tai provosoivaa, vaikka meuhkaaja tarkoittaisikin hyvää. Siedättäminen auttaa myös parantamaan itsehillintää. Varusteiden olisi oltava turvalliset ja ergonomiset, jotta koiran hallinta on mahdollista, eikä koira vahingoita myöskään itseään.

Olennaista hihnakäytöksen opettamisessa on ettei siihen oikeastaan tarvita hihnaa! Kyse on vuoroaikutuksesta ihmisen ja koiran välillä. Jos koira osaa kulkea ihmisen lähellä ja kokee sen kannattavaksi kontaktin pitämisen lisäksi, on samantekevää onko sillä hihna vai ei. Sama pätee toisinpäin, että usein koirat jotka vapaana ollessaankin huitelevat omilla teillään, eivät muista hihnassakaan ollessaan kuuluvansa johonkin seurueeseen. Epämukavat varusteet tosin voivat aiheuttaa lisää kiskomista tai syöksähtelyä. Pidemmän päälle huonot varusteet voivat aiheuttaa haittaa koiran fysiikalle ja liikkuminen muuttuu ongelmalliseksi jumien ja kipujen vuoksi. Hyvissäkin varusteissa tolkuton meno haittaa sekä taluttajan että koiran fysiikkaa.

Alusta asti olisi hyvä tehdä koiralle selväksi, ettei se tee päätöksiä ulkoillessa vaan ihminen päättää milloin haistellaan,pysähdytään jne. Ihmisen tulee myös vastata koiransa turvallisuudesta, ettei sen tarvitse itse puolustaa itseään koko ajan. Koiran ominaisuuksia on hyvä kehittää pienestä asti niin, että koirasta tulee itsevarma ja kärsivällinen. Passiivinen ei ole näille ominaisuuksille synonyymi. Koiralle pitää tarjota myös paljon kaikkea sitä mitä se kaipaa, muttei välttämättä juuri sillä hetkellä kun koira sattuu haluamaan. Näitä asioita ovat siis esimerkiksi haisteleminen, vapaana juokseminen/oleilu ja muu liikunta, lajitovereiden kanssa seurustelu, laji- ja rotutyypilliset käytökset...

Ei kannata odottaa, että hihnakäytös muuttuu itsestään. Käytös toistuu joka päivä monta kertaa ja vahvistuu koko ajan.

..jatkamme harjoituksia.

Keskiviikko 9.1.2013 klo 19.55

Harjoitukset ovat todellakin jatkuneet.

Koirat saavat edelleen oleilla kissojen kanssa vain valvotusti, nykyään kuitenkin jo molemmat voivat olla "harjoituksessa" samaan aikaan. Minä kuljen namit taskussa kotona ja olen sijoitellut palkkiopurkkeja myös eri huoneisiin. Yritän olla mahdollisimman normaalisti ja palkita koirien hyvää käytöstä aina kun mahdollista.

Koirat syövät vain yhden aterian päivässä, sillä toisen ne syövät palkkioina koulutuksessa. Kuonokoppaa emme ole vielä tarvinneet, mutta jos koirat reagoivat kissojen riehumiseen, reaktio on edelleen voimakas. Lähinnä kyse on ryntäämisestä suinpäin keskelle actionia, mutta kahden koiran näin toimiessa ne kiihdyttävät aina myös toinen toistaan. Paimenkoirilla, jotka paimentavat näykkimällä nautoja nilkoista, tämä rotutyypillinen käytös tulee helposti kiihtymisen seurauksena. Rotutyypilliset käytökset ovat koirienkin mielestä erittäin kivoja ja niiden toteuttaminen aiheuttaa mielihyvää. Ei siis tarvita mitään muuta vahvistetta (koiran mielestä toivottavaa seurausta) vaan koira tulee toistamaan kyseistä käytöstä entistä varmemmin. Tästä johtuen haluan ennaltaehkäistä jahtaamisen ja kohti syöksymisen.

Koirat voivat jo rentoutuakin kissojen läsnäollessa. Olen opettanut koirat tulemaan "köpölleen" (kyljelleen) eteeni ja rentoutumaan esimerkiksi kynsien leikkuun tai treenitauon ajaksi. Tästä on ollut paljon hyötyä.

Tänään teimme taas hajupurkkitreenin, kun sain tänään koulukavereilta hajulappuja. Emman alkusähläyksen jälkeen 100% harjoituksista meni oikein. Palasin harjoittelussa siihen, että meillä on oikea ihmisen hajulappu, 2 ihan muuta häiriöhajua (tänään laakerin lehti ja mustapippuri) ja hajuton lappu. Kokeilin Emman kanssa myös niin, että olin selin koiraan ja purkkilautaan. Aluksi Emma häiriintyi tästä, mutta sitten se jopa ilmaisi pitempään kuin tavallisesti, että ehdin kääntyä katsomaan.

Kerttukin osasi hyvin. Kertun onnistumisprosentti oli noin 80, mikä on hyvin sillä Kertun kanssa on vähemmän treenattu lähiaikoina.

Kertun kanssa on treenattu lähinnä fysiikkaa, sillä Kertulla oli keväällä välilevyn pullistuma. Selvittiin levolla, kipulääkityksellä ja akupunktiolla. Sittemmin uimisella, hieronnoilla, seurannalla ja akupunktiolla. Edelleen seuraillaan kuntoutumista, eikä tässä vieläkään voi mitenkään huokaista. Erityisesti olen kauhuissani siitä, että rappusten kulkeminen päivittäin on mahdollisesti altistanut tähän. Corgien rakenteessa ei suoraan sanottuna ole hurraamista ja vaikkei kukaan sitä ole suoraan sanonutkaan, pitäisi niiden kanssa kiinnittää paljon enemmän huomiota fysiikan kunnossapidon suhteen. Näinhän olen tehnytkin, mutta oikeastaan vasta välilevynpullistuman jälkeen olen puhunut mm.osteopaatin kanssa portaiden kulkemisen vaarallisuudesta. Sen olen tiennyt, ettei niiden ole hyvä mennä vauhdilla portaissa, liukkaalla rapun lattialla. Mutta luultavasti ylöspäin pomppiminen aiheuttaa liikaa paikallista kuormitusta. Varsinkin voimalliset nykäisyt (sama esim.sählyn pelaajilla). Onneksi koirani painavat "vaan" 15 kiloa, että jaksan ne portaissa kantaa. Noh, on myös aika katsella uutta asuntoa.

Kuin kissat ja koirat.

Keskiviikko 2.1.2013 klo 14.28

Meillä on ollut henkilökohtainen koulutusprojekti, kun 18-vuotiaat kissani muuttivat takaisin meille oltuaan 3 vuotta "hoidossa" (koska olin niin paljon poissa kotoa, että kissojen oli parempi asustella muualla).

Oletus oli että kissat viettävät viimeiset vuotensa hoitokodissaan. Nyt ne täyttävät tänä vuonna 19-vuotta ja hoitokodin elämäntilanne on vuorostaan muuttunut, samoin omani.

Nykyiset koirani ovat tulleet meille pentuina, kissojen jo täällä asuessa ja ovat aina tulleet hyvin toimeen. Oletuksena oli siis että pienen totuttelun jälkeen tilanne olisi sama.

Eläinkoulutskeskuksesta ehkä tärkein mieleeni jäänyt lause on "älä oleta". Ja jälleen kerran lause tykyttää takaraivossa.

Kissat tosiaan edelleen porskuttavat, mutta ovat tietysti huonompikuntoisia ja niiden aistit ovat heikentyneet. Pupillit eivät reagoi valoon, joten näkö ainakin on huono. Näin ollen ne suhtautuvat varovaisemmin ympäristöönsä, kuin aiemmin. Ne tekevät selvästi surkeita arviointeja siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, arvioidessaan hyppymatkaa yms.

Valmistelut:

Laitoin Feliway-haihduttimen seinään viikkoa ennen kissojen tuloa.

Koirat alkoivat syödä zylkene-valmistetta.

Järjestin kissoille paljon paikkoja yläilmoista, jonne ne pääsevät kiipeilytelineeltään.

Asensin koiraportin, etteivät paimenkoirat pääsisi paimentamaan kissoja.

Hankin kuonokopan, johon totutin koiria.

Kun kissat muuttivat, ne lähtivät reippaasti tutkimaan ympäristöään. Näin löytyi ruokapaikka, vessapaikka, lämpimin nukkumapaikka patterin vierestä ja kylppärin lattialta.

Pekka-kissa viihtyi ensimmäiset päivät lähinnä kylpyhuoneessa. Maija-kissa otti koko asunnon haltuunsa. Kissat eivät oikeastaan varoneet koiria ollenkaan, olivathan tottuneet siihen, että koirat kunnioittavat niitä. Koirille tämä ei ollut niin itsestäänselvää. Ne olisivat mielellään jahdanneet kissoja.

Olemme joka päivä harjoitelleet yksi koira kerrallaan rauhallista oleilua kissojen lähellä ja muistelleet perustottelevaisuusliikkeitä ja hallintaa (paikka, istuminen, makaaminen, pedillemeno). On harjoiteltu kohdentamista ja rauhoittumista.

Koirilla on koko ajan pannat ja siinä ohut nauha, josta estän viime kädessä jahtaamisen. Nyt koirat ovat saaneet jo oleillakin samassa tilassa kissojen kanssa yhdessä (hihnoineen edelleen). Tämä sujuu ihan hyvin.

Aluksi kissojen liikkuminen laukaisi välittömästi koirien sähläämisen. Nyt koirat eivät enää reagoi rauhalliseen liikkumiseen. Kissat voivat myös mennä makaavan koiran ohi aiheuttamatta juuri korvan lotkautusta tai nenän heilutusta kummempaa.

Jos kissat leikkivät, juoksevat, ääntelevät (niillä on todella kova ääni, kun kuulokin on luultavasti aika surkea) tai repivät huonekasveja, aiheuttaa se edelleen koirien kiihtymisen. Meidän on siis kärsivällisesti jatkettava harjoituksia.

Kissat ovat olleet täällä kohta 2 viikkoa. Selvästi siedättymistä on tapahtunut. Mutta mummo-kissa on myös pelästynyt kahdesti, kun se menee hyppimään koirien päälle ihan väärään aikaan ja on tullut ahdistetuksi nurkkaan kahden pistävästi tuijottavan paimenen toimesta. Viime yönä Maija päätti tehdä tutkimusretken portin takana nukkuvien koirien huoneeseen. Yllättäen "taivaasta tippuva" kissa sai koirat pomppaamaan ylös ja kissan pelästymään....

Me jatkamme harjoituksia.

Televisiodebyytti.

Perjantai 28.12.2012 klo 21.51

Esiinnyimme aiemmin tänä vuonna Emman kanssa televisiossa esine-etsinnän tiimoilta. Jakso nro.5.

http://www.showhau.fi/3

http://vimeo.com/52399968

Stressitön käsittely-artikkeli Etelä-suomen seropien jäsenlehdessä.

Perjantai 28.12.2012 klo 19.10 - Liisa Pennanen.

Stressitön käsittely.

Koirat joutuvat sietämään monenlaisia hoitotoimenpiteitä ja käsittelyä elämänsä aikana. Terveenäkin koiraa täytyy välillä pestä, sen turkkia täytyy harjata, korvia ja silmiä täytyy puhdistaa, kynsiä pitää leikata ja koira täytyy tutkia aika ajoin tunnustelemalla. Hampaiden katsominen ja peseminen on myös tarpeen.

Jotkut koirat käyttävät vaatteita, toisten koirien turkki vaatii päivittäistä hoitoa ja joidenkin ajoittaista nyppimistä/trimmaamista.

Tervekin koira käy yleensä rokotuksilla ja terveystarkastuksissa n.kerran vuodessa. Jos käyttää koiraansa myös esim.hierojalla tai koiranäyttelyissä, joutuu koira sielläkin vieraan ihmisen käsiteltäväksi.

Ihanteellista olisi, että jo pikkupentua totutetaan lyhyitä hetkiä ja varovasti käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin. Käsittelyyn liittyy pitelyä ja erilaisten tuntemuksien aiheuttamista, kuten erilaista valoa, lämpötiloja, liikettä ja koskettelua.

Näin hoidetut pennut kehittyvät tasapainoisemmiksi ja ne kykenevät aikuisinakin paremmin kontrolloimaan tunteitaan, ovat oppivaisempia ja parempia ongelmanratkaisukyvyltään, kuin täysin emänsä hoitamat pennut.

Valitettavasti edelleen monesti ainoa käsittely jota pennut saavat pieninä kokea on erilaiset epämellyttävät hoitotoimenpiteet, jotka tehdään väkisin.

Vähän vanhempaa pentua olisi hyvä opettaa rentoutumaan sylissä pelkästään pitelemällä sitä ja päästämällä pois, kun se rentoutuu.

Kun se osaa olla rennosti sylissä, voidaan yhdistää sylissä oloon esim.jalasta kevyesti kiinni pitäminen.

Kun se sujuu, otetaan mukaan myös vaikkapa harja tai kynsileikkurit.

Eikä sittenkään vielä leikata kynsiä tai harjata koiraa, vaan toistetaan tilannetta pennun pysyessä rentona.

On kaikkien etu, jos koiran mielestä hoitotoimenpiteet ovat jopa hauskoja. Silloin ei haittaa vaikka joskus jokin menisi hiukan pieleen (leikataan esim.liian pitkälle kynteen tai nipistetään koiraa sen turkkia selviteltäessä). Suurin osa koirista oppii jotenkin sietämään käsittelyä ja toimenpiteitä ilman sen kummempaa järjestelmällistä harjoitteluakaan (kaikki eivät), mutta oppivat myös nopeasti pelkäämään, jos joskus kuormittuvatkin enemmän kuin tavallisesti. Toiset taas suhtautuvat joka kerta nihkeämmin käsittelyyn ja siitä tulee vaikeaa vasta vuosien päästä.

Miksi hoitotoimenpiteet ovat koirasta epämiellyttäviä? Jos koira ei osaa asettua rauhallisesti sopivaan asentoon hoitotoimenpiteen ajaksi, se yleensä pakotetaan siihen fyysiesti. Tämä on eläimen mielestä epämiellyttävää. Kaikki koirat eivät muutenkaan välitä olla aivan kiinni ihmisessä, edes omassa omistajassaan saati sitten vieraassa. Ne eivät pidä siitä, että niiden päälle kumarrutaan tai niitä puristetaan/pidetään kiinni tiukassa otteessa.

Tarpeeksi epämiellyttävää tilannetta toistettaessa muutkin siihen liittyvät asiat yhdistyvät epämukavaan tunnetilaan. Esimerkiksi kynsisaksien naksahdus yhdistettynä ihmisen jännittymiseen. Jonkin aineen haju tai vaikka koiratarvikelaatikolle meneminen voi jo aloittaa epämiellyttävien tuntemuksien sarjan. Koira saattaa alkaa vältellä jo aiempia ja aiempia rutiineja, jotka toimenpiteisiin liittyvät.

Korvien putsaaminen voi olla ihan ok, kunnes joskus korvat ovatkin tulehtuneet ja niihin laitetaan tippoja. Pelkoehdollistuma jää, vaikka korvat ovat jo parantuneet.

Kuinka tehdä hoitotoimenpiteistä koiralle mukavampia? Mielestäni kaiken a ja o on harjoitella silloin, kun toimenpiteitä ei ole tarpeen tehdä. Ihmisellä ei ole stressiä siitä, että toimenpide jää tekemättä ja voidaan harjoitella vaiheittain, jolloin ei ylitetä koiran sietokykyä.

Jos turkin harjaamista harjoitellaan vain silloin kun turkki on takussa, se on varmasti epämiellyttävää joka kerta. Koiraa olisi siis hyvä harjata vaikka päivittäin vähän aikaa, vaikkei se olisi tarpeenkaan.

Kaikkiin toimenpiteisiin voi yhdistää myös jotain muuta mukavaa, kuten syömisen.Jos koira ei syö toimenpiteiden aikana kertoo se jo siitä, että eläin on liian stressaantunut ja muistaa tilannetta jatkossa pahalla.

Eläinlääkärissä naureskeltiin koiraani, joka ultraäänessä selällään maatessaan mussutti nameja samalla. Naurajat olivat kuitenkin ylimääräiset hoitajat, jotka kutsuttiin pitelemään koiraani paikoillaan. Kenekään ei kuitenkaan tarvinnut pidellä koiraani, kun sen mielestä selällään oli mukava köllötellä ja ultraus sujui vaivatta.

Sama koira seisoi puolitoista tuntia käsiteltävänä ja akupunktiossa potiessaan välilevynpullistumaa. Vaikka koira ei pidä vieraista ja oli todella kivulias, se pysyi silti paikoillaan ja antoi käsitellä itseään (vaikka välillä huusi kivusta). Tämäkin lääkäri nauroi, kun sanoin koiran syövän päivittäisiä ruokiaan samalla. Kuitenkin sama ”kidutus” on onnistunut vaivatta jo useita kertoja, eikä koira pelkää lääkäriin menoa. Eiköhän tämä lääkärikin voisi olla siihen tyytyväinen, että saa hoitaa työnsä rauhassa ilman käteensä pureutuneita hampaita.

Kaikkeen ei tietenkään pysty etukäteen varautua harjoittelemalla, mutta mitä enemmän asioita on harjoiteltu sitä paremmin koira suhtautuu myös uusiin hoitotoimenpiteisiin tai uusiin käsittelijöihin.

Sellaisiin tilanteisiin ja hoitotoimenpiteisiin jotka on vain pakko tehdä juuri silloin, voi opettaa erillisen vihjesanan, jolloin koira tietää etukäteen mitä tuleman pitää. Silloin sen ei tarvitse alkaa peläten ennakoida tilanteeseen liittyviä rutiineja ja välttelemään ihmisiä tms.

Vihjesanat ovat tärkeitä myös ennakkoon harjoitelluissa hoitotoimenpiteissä, sillä on reilua kertoa koiralle mitä tulee tapahtumaan. Kun on harjoiteltu palkiten, koiralle voi tulla jopa iloinen mieli kuullessaan kynsien leikkuun alkavan.

Koiralle voi opettaa myös jonkin toiminnon, jonka voi yhdistää erilaisiin toimenpiteisiin ja käsittelytilanteisiin. Koira voi esimerkiksi nojata leukaansa ihmisensä käteen, jolloin se pysyy paikoillaan. Korvaavassa toiminnossa on myös se etu, että ”suorittaessaan” positiivisesti koulutettua tehtäväänsä, se keskittyy siihen (eikä pelkästään esimerkiksi pelkäämiseen) ja sillä on hyvä mieli, koska se odottaa tulevaa palkkiotaan.

Toimenpiteet, joita sen ympärillä tehdään ovat hieman vähempiarvoisia ja oikeastaan vain häiriöitä muiden joukossa.

Tärkeää on opettaa koira myös menemään maahan ja esimerkiksi kellahtamaan kyljelleen vihjeestä, ettei sitä tarvitse väännellä ja pakottaa.

Pelkkää lähellä olemista ja käsin tunnustelua kannattaa myös harjoitella erikseen, jotta koira oppii rentoutumaan tilanteessa, jossa se pyydetään lähelle ja kyljelleen ja jonka se tietää johtavan hoitotoimenpiteeseen (tilanne ei siis aina johda hoitotoimenpiteeseen).

Välineisiin voi totuttaa vaikka siten, että koira käy ensin itse koskettamassa maassa olevaa välinettä ja sitä palkitaan siitä.

Sitten välinettä voidaan tuoda lähemmäs koiraa ja se koskettaa sitä taas kuonollaan.

Aina kun väline lähestyy, koiraa palkitaan.

Näin välineeseen ehdollistuu miellyttävä tunnetila.

Jos välineeseen liittyy jokin ääni tai tuntemus, yhdistetään sekin vasta kun koira on ensin oppinut sietämään välineen näkemisen ja tuomisen lähemmäs.

Esimerkiksi fööniä ensin katsotaan ja syödään nameja. Sitten vaikka kosketetaan ja syödään nameja. Fööniä tuodaan lähemmäs ja syödään nameja. Sitten fööni laitetaan hetkeksi päälle (niin ettei ilmavirta osu koiraan) ja syödään nameja. Sitten vasta föönataan koiraa kauempaa pienen hetken ajan ja syötetään samalla nameja. Nämäkin harjoitukset voidaan jakaa usealle päivälle, sillä ei ole hyvä kuormittaa koiraa liikaa, jos halutaan sen oppivan pitämään toimenpiteestä ja hoitovälineestä.

Kun koira rauhoittuu syliin tai lähelle ja sietää välinettä, voidaan lähteä suorittamaan toimenpidettä.

Hoitovälineen lähestyessä aletaan samalla syöttää koiraa yhtäjaksoisesti (esimerkiksi avustaja syöttää) ja kun esim.kynsi on leikattu ja väline viedään kauemmas, lopetetaan myös ruuan tarjoaminen.

Jos on tarpeen, koira päästetään jaloittelemaan välillä ja toistetaan tilanne samanlaisena vähän myöhemmin. Ei kannata odottaa niin kauaa, että koira alkaa rimpuilemaan. Toimitaan koiran sietokyvyn rajoissa, jotta tilanteet onnistuvat. Silloin sekä ihmisellä että koiralla on seuraavalla kerralla helpompaa.

Jos koiralla on tapana hypätä ylös kesken kaiken, voidaan tämä estää esimerkiksi pitämällä koiralla hihnaa. Koiraa ei kuitenkaan pidellä paikoillaan,vaan hihnan on tarkoitus estää koiraa häipymästä milloin sitä huvittaa. Jos koira ei pysty olla paikoillaan hetkeäkään, ollaan harjoittelussa edetty liian nopeasti ja palataan paikallaoloharjoitteluun.

Pikkuhiljaa harjoitellaan pidempiä aikoja ja vähennetään palkkioita jos halutaan. Itse olen kuitenkin palannut palkitsemaan koiria hoitotoimenpiteiden aikoja, koska en ymmärrä miksi toimenpiteet eivät voi olla koirallekin joka kerta mukavia. Palkitsen koiran kun se asettuu kyljelleen makaamaan eteeni ja rentoutuu. Palkitsen epäsäännöllisesti, ensin vaikka yhden jalan kynnet leikattuani teen palkkiomerkin (tietty sana tai naksutus) ja palkkaan heti. Sitten leikkaan vain pari kynttä ja palkitsen jne. Koira saa palkkion aina ollessaan rauhallinen ja se ei pysty ennakoida milloin saa palkkion. Sen kannattaa siis olla koko ajan rauhallinen.

Jotkut koirat kuitenkin rentoutuvat paremmin, kun palkkiot eivät ole läsnä. Palkkio tulee kuitenkin liian myöhään, jos perinteiseen tapaan ”annetaan kiitospala koiralle” sen jälkeen kun toimenpide on loppunut ja on noustu ylös jne. Sehän vain korostaa toimenpiteen loppumisen hauskuutta, eikä suinkaan opeta koiralle itse toimenpiteeseen liittyvää positiivisempaa mielleyhtymää.

Palkkion suunnalla on paljonkin väliä. Jos haluan koiran makaavan kyljellään, palkitsen sitä esimerkiksi lattiatasosta sen pään takaa. Silloin sen ei kannata liikuttaa päätään, kun se tietää palkkion tulevan tietystä suunnasta. Jos palkitsisin sitä jostain ylhäältä käsin, se alkaisi luultavasti kurkotella palkkioiden suuntaan.

Jos koira on jo oppinut pelkäämään tiettyä toimenpidettä, kannattaa yrittää muuttaa tilanteen rutiineja ja jos mahdollista,vaihtaa myös väline toiseen. Sitten aletaan uudestaan harjoitella alusta asti.

Lähteitä:

Dr. Sophia Yin- Low Stress Handling, Restraint and behaviour Modification of Dogs&Cats. Kirja ja dvd.

drsophiayin.com -videoita löytyy myös ”you tubesta”.

Karen McCarthy-Learning about dogs.Click for grooming, handling and treatment. Level 2.

Vicki Ronchette-Positive training for Show Dogs -Building a relationship for success.

Muistiinpanot luennoilta:Eva Bertilsson ja Emelie Johnson Vegh- eläinten käyttäytyminen seminaari 5.

Dr.Sophia Yin-eläinten käyttäytyminen seminaari 4.

Hajutunnistus.

Tiistai 3.4.2012 klo 21.20

Tänään olimme tyttöjen (Kerttu ja Emma) kanssa treenailemassa.

Aika mielenkiintoinen yhdistelmä treenit olivatkin. Ohjelmaan kuului pallojumppaa, tasapainotyynylle peruuttamista, peruuttamista (Emmalla hiuslenksu oikean takajalan ympärillä), seuraamista ja puolenvaihtoa liikkeessä sekä hajutunnistusta.

Hajutunnistuksessa päätin tehdä hajuerottelua ihmisen ominaishajulla, tosin toinen purkki tyhjänä (eli ei varsinaisesti mitään häiriöhajua). Aiemmin meillä on mennyt nimenomaan ihmisten hajulla tehty hajuerottelu jotenkin mönkään purkeilla.Sienet ilmaistaan kyllä myös purkeista ja vaikkapa avaimet. Ihmisten ominaishajut erottuvat kyllä livenä maasta ihan hyvin. Nyt hain k-raudasta lukittavat grillipihdit ja päätin kokeilla ensimmäistä kertaa niin, että en itse koske purkkeihin lainkaan. Tämähän on jotakuinkin itsestäänselvää, mutta aiemmin olen vain jotenkin ajatellut, että jos olen koskenut kaikkiin purkkeihin, se ei haittaa, kun koirien pitäisi siis tunnistaa toisen ihmisen haju.

Annoin lähtöhajun myös purkista, eli hajujen pitäisi olla ihan samat (purkki-jossa sideharsoa-jossa ominaishaju).

Koirien mielestä grillipihdeillä huitomisessa ei ollut mitään ihmeellistä, ainoastaan treenikaverin koira oli erikoisen kiinnostunut grillipihdeistä heti sisään tultuaan ja ne pöydältä bongattuaan. Outoa (ja kivaa!) oli myös se, että Emmakin oikein haisteli lähtöhajua. Luulen ettei Emma oikein tykkää haistella pussia, joita yleensä käytämme...Kerttu taas on opetettu teknisesti hyvin taitavaksi pussin haistelijaksi, mutta hajuerottelu taas ei hänellä aina niin suju tositilanteessa. Kertun jäljestystyylistä kerroin jossain aiemmassa kirjoituksessani.

Molemmille oli selvää kuin pläkki missä purkissa haju on. Yhtään valeilmaisua ei tullut, eikä mitään epäröintiäkään ollut havaittavissa!

Näillä mennään!