Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Hihnakäytöksestä.

Perjantai 11.1.2013 klo 17.10


Käytösongelmien top 3.ssa (kokemukseni mukaan) loistaa yksinolo-ongelmat, käsittelyongelmat ja hihnakäytösongelmat.

Kaikissa ongelmissa on yleensä takana jopa vuosien historia sekä se ajatus, että koirien pitäisi osata kyseiset asiat luonnostaan tai perustuen isäntäväen ja koiran väliseen suhteeseen.

Koirille ei ole lajityypillistä olla pitkiä aikoja erossa perheestään/laumastaan, osata kävellä narun päässä sillä etäisyydellä, että naru pysyy löysällä tai olla käsiteltävänä mitä ihmeellisemmissä toimenpiteissä, milloin kenenkin näpelöitävänä.

Osa koirista oppii olemaan yksin noin vaan, antaa kenen tahansa käsitellä itseään mukisematta ja käyttäytyy hihnassa rauhallisesti.

Suurin osa taas vaatii harjoittelua kyseisten asioiden suhteen. Koiralle on melko sama pitäisikö sen hypätä voltti palavan renkaan läpi vai osata kulkea kauniisti hihnassa taajama-alueella. Kumpaakaan se ei itsenäisesti tekisi.

Hihnakäytökseen vaikuttavat monet muutkin asiat hihnan lisäksi. Olennaista on koiran mielentila ulkoillessa. Jos koira on ulkona ja uloslähtiessä kovin kiihtynyt, se luultavasti kiskoo hihnassa ja ehkä myös rähisee. Nämä ovatkin tyypillisimmät hihnakäytösongelmat.Koira voi kiihtyä nähdessään muita koiria tai jotakin muita ärsykkeitä. Se voi myös kiihtyä muiden koirien tai riistan hajuista. Kiihtyminen taas voi johtua pelosta tai innokkuudesta.

Hajuista kiinnostuminen taas on koiralle lajityypillistä. Toisissa roduissa tätä on jopa lisätty, koska on haluttu jäljestäviä, riistaa noutavia tai vaikka sieniä etsiviä koiria. Näin ollen hajuista kiinnostumista ei oikein saa pois ja toisaalta miksi pitäisi saadakaan? Enemmän tulisikin miettiä minkätyyppisen koiran ottaa ja minkälaiseen ympäristöön. Joko sitten pyrkii koulutuksen avulla hallitsemaan koiransa hajutyöskentelyä tai sitten vain elää asian kanssa. Kaupungeissa on nykyään enenevissä määrin koiria ja siten myös koirien hajuja. Nuorella uroksella onkin varmasti pää pyörällä kun se juoksee hajulta hajulle ulkona. Maaseudulla taas liikkuu enemmän villieläimiä ja ulkoilut tapahtuvat myös paljolti maastossa, jossa kyseinen riista asustelee. Riistan hajuille tottumattomat ovatkin sitten pyörällä päästään mökkireissulla.

Uroskoirien tiedetään olevan enemmän hajujen perään. Oletetaan myös että uroskoirat rähjäävät hihnassa siksi, että ovat uroskoiria. Monesti kyse on kuitenkin pelosta, johon ei kastrointi auta (päinvastoin se laskee uroksen itsetuntoa ja monesti pahentaa olemassaolevia pelkoja). Pelkäävä koira voi rähjätä vastaantulijoille pelkästään kiinni ollessaan, sillä koira toki tietää ettei pääse väistämään tai pakenemaan. Hyökkäys on paras puolustus. Tyypillistä onkin, että remmirähjät tulevat vapaana ollessaan toimeen muiden koirien kanssa. Hälyttäviksi jalostetut koirat saattavat haukkua vähän kaikelle, joten jos haluaa ottaa haukkuherkän koiran kaupunkiin, kannattaa varautua panostamaan erityisen paljon koiran koulutukseen haukkumisen suhteen. Koulutuksella en tarkoita kieltämistä tai rankaisemista. Tarkoitan sitä, että koiraa pitää siedättää ympäristön ärsykkeille ja opettaa toimimaan oikein. Näin koirallakin voi olla hyvä olla vilkkaassa ympäristössä.

Koira voi olla myös yli-innokas ja sen on vaikeaa hillitä itseään. Tämäkin on ehkä enemmän nuorten koirien ongelma. Toki myös ulkoileminen saa ylikorostuneen arvon ja koira pursuaa energiaa, jos se ei saa ulkoilla ja liikkua tarpeeksi. Vastaantulijat tai muut kanssaeläjät eivät  välttämättä pidä päälleen hyppivistä, huutavista koirista. Päin ryntääminen tai muu rehaaminen voi olla myös vastaantulevien koirien mielestä pelottavaa tai provosoivaa, vaikka meuhkaaja tarkoittaisikin hyvää. Siedättäminen auttaa myös parantamaan itsehillintää. Varusteiden olisi oltava turvalliset ja ergonomiset, jotta koiran hallinta on mahdollista, eikä koira vahingoita myöskään itseään.

Olennaista hihnakäytöksen opettamisessa on ettei siihen oikeastaan tarvita hihnaa! Kyse on vuoroaikutuksesta ihmisen ja koiran välillä. Jos koira osaa kulkea ihmisen lähellä ja kokee sen kannattavaksi kontaktin pitämisen lisäksi, on samantekevää onko sillä hihna vai ei. Sama pätee toisinpäin, että usein koirat jotka vapaana ollessaankin huitelevat omilla teillään, eivät muista hihnassakaan ollessaan kuuluvansa johonkin seurueeseen. Epämukavat varusteet tosin voivat aiheuttaa lisää kiskomista tai syöksähtelyä. Pidemmän päälle huonot varusteet voivat aiheuttaa haittaa koiran fysiikalle ja liikkuminen muuttuu ongelmalliseksi jumien ja kipujen vuoksi. Hyvissäkin varusteissa tolkuton meno haittaa sekä taluttajan että koiran fysiikkaa.

Alusta asti olisi hyvä tehdä koiralle selväksi, ettei se tee päätöksiä ulkoillessa vaan ihminen päättää milloin haistellaan,pysähdytään jne. Ihmisen tulee myös vastata koiransa turvallisuudesta, ettei sen tarvitse itse puolustaa itseään koko ajan. Koiran ominaisuuksia on hyvä kehittää pienestä asti niin, että koirasta tulee itsevarma ja kärsivällinen. Passiivinen ei ole näille ominaisuuksille synonyymi. Koiralle pitää tarjota myös paljon kaikkea sitä mitä se kaipaa, muttei välttämättä juuri sillä hetkellä kun koira sattuu haluamaan. Näitä asioita ovat siis esimerkiksi haisteleminen, vapaana juokseminen/oleilu ja muu liikunta, lajitovereiden kanssa seurustelu, laji- ja rotutyypilliset käytökset...

Ei kannata odottaa, että hihnakäytös muuttuu itsestään. Käytös toistuu joka päivä monta kertaa ja vahvistuu koko ajan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini