Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Stressitön käsittely-artikkeli Etelä-suomen seropien jäsenlehdessä.

Perjantai 28.12.2012 klo 19.10 - Liisa Pennanen.


Stressitön käsittely.

Koirat joutuvat sietämään monenlaisia hoitotoimenpiteitä ja käsittelyä elämänsä aikana. Terveenäkin koiraa täytyy välillä pestä, sen turkkia täytyy harjata, korvia ja silmiä täytyy puhdistaa, kynsiä pitää leikata ja koira täytyy tutkia aika ajoin tunnustelemalla. Hampaiden katsominen ja peseminen on myös tarpeen.

Jotkut koirat käyttävät vaatteita, toisten koirien turkki vaatii päivittäistä hoitoa ja joidenkin ajoittaista nyppimistä/trimmaamista.

Tervekin koira käy yleensä rokotuksilla ja terveystarkastuksissa n.kerran vuodessa. Jos käyttää koiraansa myös esim.hierojalla tai koiranäyttelyissä, joutuu koira sielläkin vieraan ihmisen käsiteltäväksi.

Ihanteellista olisi, että jo pikkupentua totutetaan lyhyitä hetkiä ja varovasti käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin. Käsittelyyn liittyy pitelyä ja erilaisten tuntemuksien aiheuttamista, kuten erilaista valoa, lämpötiloja, liikettä ja koskettelua.

Näin hoidetut pennut kehittyvät tasapainoisemmiksi ja ne kykenevät aikuisinakin paremmin kontrolloimaan tunteitaan, ovat oppivaisempia ja parempia ongelmanratkaisukyvyltään, kuin täysin emänsä hoitamat pennut.

Valitettavasti edelleen monesti ainoa käsittely jota pennut saavat pieninä kokea on erilaiset epämellyttävät hoitotoimenpiteet, jotka tehdään väkisin.

Vähän vanhempaa pentua olisi hyvä opettaa rentoutumaan sylissä pelkästään pitelemällä sitä ja päästämällä pois, kun se rentoutuu.

Kun se osaa olla rennosti sylissä, voidaan yhdistää sylissä oloon esim.jalasta kevyesti kiinni pitäminen.

Kun se sujuu, otetaan mukaan myös vaikkapa harja tai kynsileikkurit.

Eikä sittenkään vielä leikata kynsiä tai harjata koiraa, vaan toistetaan tilannetta pennun pysyessä rentona.

On kaikkien etu, jos koiran mielestä hoitotoimenpiteet ovat jopa hauskoja. Silloin ei haittaa vaikka joskus jokin menisi hiukan pieleen (leikataan esim.liian pitkälle kynteen tai nipistetään koiraa sen turkkia selviteltäessä). Suurin osa koirista oppii jotenkin sietämään käsittelyä ja toimenpiteitä ilman sen kummempaa järjestelmällistä harjoitteluakaan (kaikki eivät), mutta oppivat myös nopeasti pelkäämään, jos joskus kuormittuvatkin enemmän kuin tavallisesti. Toiset taas suhtautuvat joka kerta nihkeämmin käsittelyyn ja siitä tulee vaikeaa vasta vuosien päästä.

Miksi hoitotoimenpiteet ovat koirasta epämiellyttäviä? Jos koira ei osaa asettua rauhallisesti sopivaan asentoon hoitotoimenpiteen ajaksi, se yleensä pakotetaan siihen fyysiesti. Tämä on eläimen mielestä epämiellyttävää. Kaikki koirat eivät muutenkaan välitä olla aivan kiinni ihmisessä, edes omassa omistajassaan saati sitten vieraassa. Ne eivät pidä siitä, että niiden päälle kumarrutaan tai niitä puristetaan/pidetään kiinni tiukassa otteessa.

Tarpeeksi epämiellyttävää tilannetta toistettaessa muutkin siihen liittyvät asiat yhdistyvät epämukavaan tunnetilaan. Esimerkiksi kynsisaksien naksahdus yhdistettynä ihmisen jännittymiseen. Jonkin aineen haju tai vaikka koiratarvikelaatikolle meneminen voi jo aloittaa epämiellyttävien tuntemuksien sarjan. Koira saattaa alkaa vältellä jo aiempia ja aiempia rutiineja, jotka toimenpiteisiin liittyvät.

Korvien putsaaminen voi olla ihan ok, kunnes joskus korvat ovatkin tulehtuneet ja niihin laitetaan tippoja. Pelkoehdollistuma jää, vaikka korvat ovat jo parantuneet.

Kuinka tehdä hoitotoimenpiteistä koiralle mukavampia? Mielestäni kaiken a ja o on harjoitella silloin, kun toimenpiteitä ei ole tarpeen tehdä. Ihmisellä ei ole stressiä siitä, että toimenpide jää tekemättä ja voidaan harjoitella vaiheittain, jolloin ei ylitetä koiran sietokykyä.

Jos turkin harjaamista harjoitellaan vain silloin kun turkki on takussa, se on varmasti epämiellyttävää joka kerta. Koiraa olisi siis hyvä harjata vaikka päivittäin vähän aikaa, vaikkei se olisi tarpeenkaan.

Kaikkiin toimenpiteisiin voi yhdistää myös jotain muuta mukavaa, kuten syömisen.Jos koira ei syö toimenpiteiden aikana kertoo se jo siitä, että eläin on liian stressaantunut ja muistaa tilannetta jatkossa pahalla.

Eläinlääkärissä naureskeltiin koiraani, joka ultraäänessä selällään maatessaan mussutti nameja samalla. Naurajat olivat kuitenkin ylimääräiset hoitajat, jotka kutsuttiin pitelemään koiraani paikoillaan. Kenekään ei kuitenkaan tarvinnut pidellä koiraani, kun sen mielestä selällään oli mukava köllötellä ja ultraus sujui vaivatta.

Sama koira seisoi puolitoista tuntia käsiteltävänä ja akupunktiossa potiessaan välilevynpullistumaa. Vaikka koira ei pidä vieraista ja oli todella kivulias, se pysyi silti paikoillaan ja antoi käsitellä itseään (vaikka välillä huusi kivusta). Tämäkin lääkäri nauroi, kun sanoin koiran syövän päivittäisiä ruokiaan samalla. Kuitenkin sama ”kidutus” on onnistunut vaivatta jo useita kertoja, eikä koira pelkää lääkäriin menoa. Eiköhän tämä lääkärikin voisi olla siihen tyytyväinen, että saa hoitaa työnsä rauhassa ilman käteensä pureutuneita hampaita.

Kaikkeen ei tietenkään pysty etukäteen varautua harjoittelemalla, mutta mitä enemmän asioita on harjoiteltu sitä paremmin koira suhtautuu myös uusiin hoitotoimenpiteisiin tai uusiin käsittelijöihin.

Sellaisiin tilanteisiin ja hoitotoimenpiteisiin jotka on vain pakko tehdä juuri silloin, voi opettaa erillisen vihjesanan, jolloin koira tietää etukäteen mitä tuleman pitää. Silloin sen ei tarvitse alkaa peläten ennakoida tilanteeseen liittyviä rutiineja ja välttelemään ihmisiä tms.

Vihjesanat ovat tärkeitä myös ennakkoon harjoitelluissa hoitotoimenpiteissä, sillä on reilua kertoa koiralle mitä tulee tapahtumaan. Kun on harjoiteltu palkiten, koiralle voi tulla jopa iloinen mieli kuullessaan kynsien leikkuun alkavan.

Koiralle voi opettaa myös jonkin toiminnon, jonka voi yhdistää erilaisiin toimenpiteisiin ja käsittelytilanteisiin. Koira voi esimerkiksi nojata leukaansa ihmisensä käteen, jolloin se pysyy paikoillaan. Korvaavassa toiminnossa on myös se etu, että ”suorittaessaan” positiivisesti koulutettua tehtäväänsä, se keskittyy siihen (eikä pelkästään esimerkiksi pelkäämiseen) ja sillä on hyvä mieli, koska se odottaa tulevaa palkkiotaan.

Toimenpiteet, joita sen ympärillä tehdään ovat hieman vähempiarvoisia ja oikeastaan vain häiriöitä muiden joukossa.

Tärkeää on opettaa koira myös menemään maahan ja esimerkiksi kellahtamaan kyljelleen vihjeestä, ettei sitä tarvitse väännellä ja pakottaa.

Pelkkää lähellä olemista ja käsin tunnustelua kannattaa myös harjoitella erikseen, jotta koira oppii rentoutumaan tilanteessa, jossa se pyydetään lähelle ja kyljelleen ja jonka se tietää johtavan hoitotoimenpiteeseen (tilanne ei siis aina johda hoitotoimenpiteeseen).

Välineisiin voi totuttaa vaikka siten, että koira käy ensin itse koskettamassa maassa olevaa välinettä ja sitä palkitaan siitä.

Sitten välinettä voidaan tuoda lähemmäs koiraa ja se koskettaa sitä taas kuonollaan.

Aina kun väline lähestyy, koiraa palkitaan.

Näin välineeseen ehdollistuu miellyttävä tunnetila.

Jos välineeseen liittyy jokin ääni tai tuntemus, yhdistetään sekin vasta kun koira on ensin oppinut sietämään välineen näkemisen ja tuomisen lähemmäs.

Esimerkiksi fööniä ensin katsotaan ja syödään nameja. Sitten vaikka kosketetaan ja syödään nameja. Fööniä tuodaan lähemmäs ja syödään nameja. Sitten fööni laitetaan hetkeksi päälle (niin ettei ilmavirta osu koiraan) ja syödään nameja. Sitten vasta föönataan koiraa kauempaa pienen hetken ajan ja syötetään samalla nameja. Nämäkin harjoitukset voidaan jakaa usealle päivälle, sillä ei ole hyvä kuormittaa koiraa liikaa, jos halutaan sen oppivan pitämään toimenpiteestä ja hoitovälineestä.

Kun koira rauhoittuu syliin tai lähelle ja sietää välinettä, voidaan lähteä suorittamaan toimenpidettä.

Hoitovälineen lähestyessä aletaan samalla syöttää koiraa yhtäjaksoisesti (esimerkiksi avustaja syöttää) ja kun esim.kynsi on leikattu ja väline viedään kauemmas, lopetetaan myös ruuan tarjoaminen.

Jos on tarpeen, koira päästetään jaloittelemaan välillä ja toistetaan tilanne samanlaisena vähän myöhemmin. Ei kannata odottaa niin kauaa, että koira alkaa rimpuilemaan. Toimitaan koiran sietokyvyn rajoissa, jotta tilanteet onnistuvat. Silloin sekä ihmisellä että koiralla on seuraavalla kerralla helpompaa.

Jos koiralla on tapana hypätä ylös kesken kaiken, voidaan tämä estää esimerkiksi pitämällä koiralla hihnaa. Koiraa ei kuitenkaan pidellä paikoillaan,vaan hihnan on tarkoitus estää koiraa häipymästä milloin sitä huvittaa. Jos koira ei pysty olla paikoillaan hetkeäkään, ollaan harjoittelussa edetty liian nopeasti ja palataan paikallaoloharjoitteluun.

Pikkuhiljaa harjoitellaan pidempiä aikoja ja vähennetään palkkioita jos halutaan. Itse olen kuitenkin palannut palkitsemaan koiria hoitotoimenpiteiden aikoja, koska en ymmärrä miksi toimenpiteet eivät voi olla koirallekin joka kerta mukavia. Palkitsen koiran kun se asettuu kyljelleen makaamaan eteeni ja rentoutuu. Palkitsen epäsäännöllisesti, ensin vaikka yhden jalan kynnet leikattuani teen palkkiomerkin (tietty sana tai naksutus) ja palkkaan heti. Sitten leikkaan vain pari kynttä ja palkitsen jne. Koira saa palkkion aina ollessaan rauhallinen ja se ei pysty ennakoida milloin saa palkkion. Sen kannattaa siis olla koko ajan rauhallinen.

Jotkut koirat kuitenkin rentoutuvat paremmin, kun palkkiot eivät ole läsnä. Palkkio tulee kuitenkin liian myöhään, jos perinteiseen tapaan ”annetaan kiitospala koiralle” sen jälkeen kun toimenpide on loppunut ja on noustu ylös jne. Sehän vain korostaa toimenpiteen loppumisen hauskuutta, eikä suinkaan opeta koiralle itse toimenpiteeseen liittyvää positiivisempaa mielleyhtymää.

Palkkion suunnalla on paljonkin väliä. Jos haluan koiran makaavan kyljellään, palkitsen sitä esimerkiksi lattiatasosta sen pään takaa. Silloin sen ei kannata liikuttaa päätään, kun se tietää palkkion tulevan tietystä suunnasta. Jos palkitsisin sitä jostain ylhäältä käsin, se alkaisi luultavasti kurkotella palkkioiden suuntaan.

Jos koira on jo oppinut pelkäämään tiettyä toimenpidettä, kannattaa yrittää muuttaa tilanteen rutiineja ja jos mahdollista,vaihtaa myös väline toiseen. Sitten aletaan uudestaan harjoitella alusta asti.

Lähteitä:

Dr. Sophia Yin- Low Stress Handling, Restraint and behaviour Modification of Dogs&Cats. Kirja ja dvd.

drsophiayin.com -videoita löytyy myös ”you tubesta”.

Karen McCarthy-Learning about dogs.Click for grooming, handling and treatment. Level 2.

Vicki Ronchette-Positive training for Show Dogs -Building a relationship for success.

Muistiinpanot luennoilta:Eva Bertilsson ja Emelie Johnson Vegh- eläinten käyttäytyminen seminaari 5.

Dr.Sophia Yin-eläinten käyttäytyminen seminaari 4.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini