Miksi osallistua koirakurssille?

Tiistai 31.1.2012 klo 16.15

Miksi osallistuisin koirani kanssa kurssille, vaikka olen itse kouluttaja, tunnen koiraihmisiä, joiden kanssa voisin treenata jne.?

Moni varmaan miettii samaa, vaikkei olekaan kouluttaja. "Osaanhan minä varmasti kouluttaa arkisia asioita koiralleni, olen ennenkin osannut."

Syitä, miksi minä osallistun muiden kursseille koirineni:

-saan treenata häiriössä, joka on kontrolloitua toisin kuin "ulkomaailmassa".

-joku katsoo suoritustani ulkopuolisen silmin ja kommentoi.Omaa suoritustaan voi vaikka videoida, mutta kommentointi ja toisen ihmisen näkemys siitä puuttuu.

-kaikilla kouluttajillakin on oma persoonallinen näkemyksensä asioista, vaikka jopa samassa opinahjossa olisi opiskellut. Kouluttajalla on ollut erilaisia koiria itsellään ja koulutuksissaan, joten hän on tarkastellut asioita toiselta kantilta myös sen vuoksi. Oman koiransa rotutyyppillisiä käytöksiä keksii helposti lisää tai on vahvistanut koiralleen jonkun tietyn statuksen (näitä on vaikea motivoida, nämä elävät niin nenänsä varassa, ettei näille voi opettaa hihnakäytöstä jne.). Toinen kouluttaja voi palauttaa maan pinnalle.

-aina oppii uutta.

-kiireiseen elämänrytmiin on välillä vaikeaa sovittaa treeniaikoja. Kun treeniaika on valmiina, se on helpompi vaan tunkea kalenteriin. Kun maksaa kurssista, se kummasti motivoi myös käymään siellä.

-joku muu suunnittelee kurssisisällön. Myös suunnitteluun täytyy varata aikaa, itse suunnittelen lähinnä muiden koirien kouluttamista ja en tahdo jaksaa suunnitella omilleni treenejä.

-sama ajatus, kuin siinä miksi käyn joskus syömässä ravintolassa. Osaan itsekin tehdä hyvää ruokaa ja halvemmaksihan kotiruoka tulee. On kuitenkin ihanaa varata aika ja mennä valmiille. Joku on jo päättänyt mitä syödään, valmistanut sen ja tuo sen eteeni.

Yksityiseltä koirakoululta kannattaa edellyttää, että siellä pidetään ryhmäkoot pieninä, jotta kaikki saavat yksilöllistä opastusta ja koirien on helpompi siedättyä pieneen ryhmään, joka mahdollistaa paremmin myös koiran oppimisen. Kouluttajat ovat ammattitaitoisia (tai sitä kannattaa ainakin vaatia!) ja ovat ajan hermolla viimeisimpien koirien ja niiden käyttäytymiseen liittyvien asioiden suhteen. Kouluttajilla on verkostot ja ammattitaito pitää yllä hyvin laajaa tietämystä koirien kouluttamisesta, terveydenhoidosta, hyvinvointiasioista yms.Kouluttajien tulisi opiskella koko ajan uutta ja tarkistaa tietämystään.

Hyvät koulutukset vaativat suunnittelutyötä myös ryhmien vetämisen lisäksi. Pienet ryhmät voidaan räätälöidä osallistujien yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Mahdollisimman henkilökohtainen palvelu mahdollistaa etukäteen neuvottelemisen omista tarpeista ja toivomuksista.

Talvella on kivempi treenata sisällä!

Uusi vuosi.

Keskiviikko 4.1.2012 klo 17.44

Vuoden vaihde on aina muutoksen aikaa. Kenelle se meinaa tipatonta tammikuuta, kenelle kuntosalin kotisivuilla käymistä ja kenelle työpaikan vaihtoa...

Itselleni olen luvannut vähentää töitäni ja tähdätä enemmän siihen työhön, jota haluan tehdä.

Se työ on koirankoulutustyö ( myöhemmin muodenkin eläinten kouluttaminen,toivottavasti ). Siitä ei saa säännöllistä toimeentuloa ja yrittäjyys on muutenkin aina iso riski. Mutta se on työ, jossa konkretisoituu lapsesta saakka haaveilemani epämääräinen "työnkuva", jossa autetaan eläimiä, kommunikoidaan niiden kanssa ja tehdään niiden kanssa yhteistyötä. Lapsena tosin ajattelin olevani intiaani, mutta mistäs minä olisin voinut tietää? Mun koulumenestyksellä se olisi ollut yhtä realistista, kuin eläinlääkärin ammatti, joka myös siinsi haaveissa.

Naksutinkouluttaminen tuntuu usein siltä, kuin kommunikoisi eläimen kanssa. Eläin ymmärtää, mitä minä haluan sen tekevän. Tämä tapahtuu ilman pakottamista ja kokonaan positiivisesti vahvistamalla. Kouluttamisessa mulla on aina sellainen olo, että teemme eläimen kanssa yheistyötä. Katsomme toisiamme ja ymmärrämme toisiamme ( niin minä siis ainakin luulen tai haluan uskoa ). Eläimellähän ei tietenkään ole näin korkealentoiset fiilikset, se toimii haluamallani tavalla, koska saa siitä palkkion. Se toimisi yhtälailla jollain täysin toisella tavalla, jos se olisi sen mielestä kannattavampaa. Koirani tuskin näkee samaa ylevää mielikuvaa, kuin minä.

Parasta on, kun esim.hajutyössä voi antaa koiralle "ohjat". Ihmisen surkealla nenäntyngällä ei löydä sieniä metsästä ( minä tosin tiedän paremmin, mistä sieniä kannattaa etsiä ), kadonneita avaimia tai jäljestettävän ihmisen pudottamia pikkuesineitä. Välillä pimeässä jäljestäessä olen oikeasti kadottanut jonkin pienen esineen nurmikolle, mistä sitä on ihan mahdotonta silmin löytää. Ei tarvitse kun kysyä koiralta "missä?" ja esineet löytyy. Yhden kerran jäljestäessä en itse tiennyt mihin suuntaan jälki lähtee, ajattelin luottaa koiraan ja ihan oikeaan suuntaan mentiin, jopa häntä heiluen ja niin innokkaasti, että luulin koiran olevan riistan perässä. Itse olen ohjannut koiran niin monta kertaa mönkään, että olen vähentänyt ohjaamista huomattavasti ja alkanut luottaa enemmän koiriin. Useammin ne ovat olleet oikeassa, kuin minä.

Toisin päin yritän itse olla koirille avuksi niissä asioissa, joita ne eivät ymmärrä ja osaa. Ne eivät esimerkiksi osaa käytöstapoja tai kaupunkietikettiä. Hienoa on, kun koirat alkavat luottaa siihen, että "kyllä tuo hoitaa nämä asiat ja tietää kuinka toimia". Käytännössä se on opittua toimintaa tietyissä tilanteissa enemmänkin, kuin "luottamusta ja uskoa". Mutta on silti hienoa, kun toisen koirakon tullessa näköpiiriin, oma koira katsoo silmiin ja kävelee vierellä, kuin kysyen "mitä nyt tehdään?"

Asioita voi katsoa niin monelta kantilta ja ihmiset haluavat luoda merkityksiä ja selittää kaiken jollain, vaikka se ihan puutaheinää olisikin. Se on samantekevää, kunhan oikeasti ymmärtää realiteetit, eikä lähde eläinten kanssa elämään siltä pohjalta, mitä kuvittelee niiden ajattelevan tai tuntevan.

Tänä vuonna lupaan: tehdä vähemmän työtä ja enemmän itselleni merkityksellistä työtä, lisätä ymmärrystäni eläimistä ja niiden käytöksestä, auttaa eläimiä ja niiden omistajia parempaan yhteiseloon ja yhteiseen hyvinvointiin ja kyllä, harrastaa enemmän liikuntaa ja syödä terveellisemmin.

Koiraongelma-kysymys nro.2.

Keskiviikko 21.12.2011 klo 21.41

"Minulla on 1,5-vuotias seropi narttu, joka on tullut minulle eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Yksinolo tuottaa koiralleni suuria ongelmia. Yksin olleessaan se haukkuu, järsii huonekaluja ja tekee tarpeitaan sisälle, vaikka käytän koiran aina pitkällä lenkillä ennen kuin se jää yksin. Asun kerrostalossa ja koiran haukkuminen ja ulvominen on jo saanut naapurit hermostumaan. Edistystä ei tunnu tapahtuvan, vaikka kuinka yritän totuttaa koiraa yksinoloon ja väsyttää sen ennen yksin jäämistä lenkkeilyllä ja aktivoinnilla. Koira joutuu aina olemaan työpäivän ajan yksin kotona. Olen ajatellut hankkia koiralle sitruunapannan, että saisin edes naapureita häiritsevän haukkumisen loppumaan. Mikä avuksi?"

Ensinnäkin olisi hyvä selvittää, mikä koiraa todella vaivaa?
Koira voi haukkua jostain syystä tai virtsata sisälle, koska sillä on jokin tulehdus tai koska se ei ole täysin sisäsiisti. Tavaroiden järsiminen voi olla vaan koiran mielestä hyvin  viihdyttävää tekemistä, jota ei kannata tehdä silloin, kun isäntäväki on kotona.
Aluksi pitää selvittää onko koira täysin terve ja sen hyvinvointia olisi muutenkin hyvä kartoittaa.
Isäntäväen haastattelu olisi tarpeen myös ongelmakäytöstä koskien.

Tilanteen kartoittamiseksi koiraa tulisi seurata jo kotoota lähtiessä, yksinolon aikana ja kotiin palattaessa. Paras keino olisi videoida koiraa, kun se on yksin.
Jos mitään erityisiä syitä yksittäisille käytöksille ei löydy, kyseessä voi olla yksinolo-ongelma. Yksinolo-ongelma voi olla sidonnainen tiettyyn paikkaan tai tilanteeseen. Varsinainen eroahdistus on aika harvinaista ja siinä on kyse koiran riippuvuudesta tietyn ihmisen seurasta. Näissä tapauksissa koira ei voi olla minuuttiakaan erossa tästä tietystä henkilöstä ahdistumatta.
Yksinolo-ongelma voi myös olla lievempää turhautumista tai varsinaista yksinolopaniikkia.
Esiintyykö ongelmia vain kotona? Pystyykö koira olla yksin autossa, ulkona jne.?
Hermostuuko koira ainoastaan ollessaan täysin yksin, vai onko se jonkun tietyn ihmisen perään? Auttaako toisen eläimen seura?
Pystyykö koira olla yksin lyhyempiä aikoja?
Millainen koira on kotona muuten? Seuraako se koko ajan, eikä koskaan mene yksin toiseen huoneeseen tms?

Työpäivän aikana:
-Hermostuuko koira rutiineista, joita tehdään ennen lähtöä? Missä vaiheessa koira hermostuu?
-Mitä tapahtuu, kun lähdetään? Mitä tekee koira? Mitä tekee isäntäväki?
-Onko koira ahdistunut tai paniikissa yksinollessaan? Läähättääkö se? Asettuuko se ollenkaan aloilleen? Pystyykö koira syödä yksinollessaan? Mihin koira tekee tarpeensa? Mitä/missä se kaivaa tai jyrsii?
-Minkälainen koira on kun palataan kotiin?
Mitä isäntäväki tekee palatessaan?

Miten koiraa on siedätetty yksinoloon? Mitä tiedetään koiran historiasta?

Rescue-koirilla voi olla traumaattisia yksinolo kokemuksia (ahdistus tarhalla tai hylkääminen päiviksi ilman ruokaa ja vettä tms.) tai sitten ne eivät ole koskaan olleet yksin.
Jos koira on esim. elänyt kadulla, voi sen olla hankalaa ylipäätään olla sisätiloissa vailla mahdollisuutta seurusteluun tai vapaaseen liikkumiseen.
Rescue-koirilla on usein myös olematon ongelmanratkaisukyky ja ne turhautuvat helposti.

Ihminen voi myös tiedostamattaan vahvistaa liiaksi koiran riippuvuutta isäntäväestään. Joskus ihmiset ”ajattelevat koiran parasta” tai säälivät sitä ja tekevät samalla koiralle karhunpalveluksen  antamalla sen olla koko ajan lähellään ja tekemällä kaikesta sille helppoa.
Koiran ominaisuuksia voi tukea ja harjoittaa. Koiran itsetuntoa ja ongelmanratkaisukykyä voi vahvistaa kouluttamalla ja tarjoamalla sille ”pähkinöitä purtavaksi”.

Yksinolo-ongelman hoitoa varten tarvitaan yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa tunnistetaan koiran oireilu eri tilanteissa, mietitään koiran luonnetta ja koiran kanssa olemista muuten, mietitään juuri kyseisen perheen rutiinit lähtemisen suhteen, saatetaan koiran hyvinvointi hyvälle tolalle muuten ja katkaistaan jatkuva stressin kierre ehkä ensin, jos koiran on mahdollista saada ”lomaa” yksinolosta.
Koska prosessi voi olla vaikea, sen seuraaminen on tärkeää. Motivoinninkin vuoksi olisi hyvä pitää päiväkirjaa, josta näkee pienetkin edistysaskeleet. Videointi videokameralla tai nettikameralla on myös hyvä idea. Samoin seurannassa näkee, jos jossakin tilanteessa koiran oli vaikeampaa olla yksin, kuin jossain toisessa (esim. mitä koira oli aiemmin tehnyt?).
Olennaista siedätyksessä on se, ettei koira siedäty, jos se joutuu olla yksin pidemmän aikaa, kuin mihin se pystyy. Jollekin yksilölle voi riittää tavallinen pennuillekin tehtävä totuttaminen yksinoloon, riippuen tapauksen vaikeusasteesta.
Toinen voi tarvita pitkääkin siedätysjaksoa.
Koiran perheen täytyy miettiä pystyvätkö he tähän ja missä tilanteessa? Lomalla?
Voiko koiran ottaa mukaan töihin? Voiko koira mennä koirapäiväkotiin tai sukulaiselle hoitoon? Voiko joku tulla katsomaan koiraa kesken päivän? Voivatko perheenjäsenet vaihtaa työvuorojaan?

Hoidon osa-alueet ovat yleensä nämä:

1.Koiraa siedätetään yksinoloon jossain muissa tilanteissa, kuin siinä, missä ongelma usein esiintyy. Esim. ulkona koira laitetaan hetkeksi kiinni puuhun tai avustaja pitää koiraa ja koiraa pyydetään odottamaan. Koira palkitaan namilla, ei ihmisen huomiolla!
Namin voi heittää jo edellään koiralle tai avustaja antaa sen koiralle.
Namipalkalla seurataan myös sitä, kuinka stressaantunut koira on? Jos koira ei syö, harjoitus on ollut liian vaikea.
Pikkuhiljaa mennään kauemmas, vähän pidemmäksi aikaa ja lopulta hetkeksi pois näkyvistä.

2.Koiraa siedätetään lähtöä edeltäviin rutiineihin. Ahdistus alkaa usein jo siitä, kun mennään eteiseen, otetaan avaimet, puetaan päälle jne.
Kun lähtörutiinit eivät saa enää koiraa ahdistumaan, aletaan mennä ovelle ja palataan takaisin. Sitten tehdään samat rutiinit ja avataan ovi, palataan takaisin. Näin jatketaan joka päivä ja edetään koiran tahtiin. Koira palkataan namilla rauhallisesti odottamisesta. Jos koira syö, se ei ole liian stressaantunut. Harjoittelua ei voi kuitenkaan tehdä tuntikausia. On koirakohtaista, kuinka nopeasti koiran sietokyky kasvaa ja ärsykekynnys asian suhteen nousee.
Luultavasti harjoittelu etenee nopeammin myöhemmässä vaiheessa, kuin heti.

3.Kotioloissa koiralle tehdään normaali olotila siitä, että ihmiset menevät välillä pois näkyvistä ja että koira ei seuraa ihmisiä joka paikkaan. Koiralle annetaan jotain hyvin mielekästä tekemistä, jolloin se ei kiinnitä ihmisiin koko ajan niin paljoa huomiota, sen ruoka annetaan koiraportin takana, tehdään paikallaoloharjoituksia ja mennään pois näkyvistä.
Koiraportti on ikäänkuin suljetun oven ja täysin avoimen tilan välimuoto.
Koiraportilla koiralle voidaan rajata oma turvallinen huone tai alue, minne se laitetaan puuhailemaan kivoja juttuja, kun ollaan kotona. Ensin pysytellään näkyvillä ja sitten poistutaan välillä näkyviltä. Parhaiten tämä onnistuu puuhailemalla ihan normaaleita kodin askareita.
Yksinolossa koiralla voi olla myös turvallisempi olo, kun se on pienemmässä tilassa. Jos se haahuilee yksin isossa tilassa ja kiihdyttää itsensä juoksemalla ovella ja ikkunoissa, sen voi olla helpompi rauhoittua omaan tilaansa, johon se on tottunut jo isäntäväen ollessa kotona.

4.Lähdöstä ja takaisin tulosta ei tehdä suurta numeroa. Koiraa ei huomioida, kunnes se rauhoittuu. Koiran tilaa ei myöskään pahenneta voivottelemalla sille kotoota lähtiessä.

Jos mitään tulosta ei synny, voi harjoittelun tueksi tarvita rauhoittavan lääkityksen.
Muita hoitoa tukevia keinoja voivat olla esim.D.A.P-valmisteet, Zylkene-valmiste, vaihtoehtohoidot, thundershirt/bodywrap, rauhoittavat käsikauppalääkkeet eläimille jne.
Mikään edellämainituista tuskin yksin auttaa ja siedätysprosessi on kuitenkin se olennainen.

Hoitosuunnitelman laatijaksi suosittelen asiantuntijaa (kouluttaja tai käytöstä ymmärtävä lääkäri), jotta hoidolla on mahdollisuudet onnistua.

Haukunestopanta luultavasti vain pahentaa paniikissa olevan eläimen oloa ja vaikka haukkuminen sillä loppuisikin, eläin voi edelleen huonosti. Se voi oireilla muulla tavoin tai jopa sairastua fyysisesti.
Koiraa ei saa myöskään laittaa päiväksi häkkiin.

Toivotan jaksamista ja tsemppiä teille!

Kysymykset koiraongelmista.

Torstai 8.12.2011 klo 17.20

Etelä-suomen seropien jäsenlehdessä lukijan esittämä kysymys ja mun vastaus siihen. Tämä on ensimmäinen osa, jatkossa lisää kysymyksiä.

Minulla on 3-vuotias keskikokoinen leikattu poikakoira, joka tuli minulle 1,5 vuotta sitten. Ongelmana on hihnakäyttäytyminen ohitustilanteessa. Pienille koirille koirani rähjää suorastaan raivokkaasti ja vetää niiden luo. Isoja koirien kohdalla koirani on arka ja hieman pelokas. Ohittavia vieraita ihmisiä taas yritetään mennä tervehtimään liiankin iloisesti ja riehakkaasti. En mielestäni pidä hihnaa näissä tilanteissa kireällä tai käyttäydy muuten uhkaavasti/yllyttävästi vaan koirani kiskoo itse hihnan kireälle. Olen yrittänyt myös opettaa koiralleni, että näissä tilanteissa se istuisi käskystä, ja usein se toimiikin, mutta koirani tuojottaa ohittavaa koiraa edelleen. Usein myös käännyn vain ympäri kulkemaan toiseen suuntaan. Tilanne on hieman parantunut näiden 1,5 vuoden aikana, mutta parantamisen varaa olisi vielä huomattavasti. Kysynkin, miten minun tulisi näissä tilanteissa tehdä? Teenkö jotain väärin? Miksi koirani käyttäytyy tällä tavalla? Haluaisin neuvoja sekä koirien, että ihmisten ohitustilanteisiin. Kiitos etukäteen!

Melkein kaikissa ongelmatapauksissa varmistutaan ensin siitä, ettei käytöksen takana ole kipu tai sairaus. Myös muut hyvinvointiin liittyvät asiat tulee hoitaa kuntoon.

Koirat rähjäävät remmissä monista syistä, mutta yleensä käytöksiä kuitenkin yhdistää kiihtyminen ja turhautuminen.
Pohjalla voi olla vain pienikin tunnetila, joka kuitenkin kasvaa turhautumisen myötä rähjäämiseksi koiran ollessa hihnassa. Tunnetila voi olla pelko tai epävarmuus, mutta myös halu päästä toisen koiran luo.
Leikatuilta uroksilta on loppunut testosteronin tuotanto ja siksi niillä on huonompi "itsetunto". Tämä voi aikaansaada rähjäämistä.
Epävarma koira haluaisi viestittää vastaantulevalle koiralle, ettei sillä ole pahoja aikeita. Jos koirat saisivat valita, ne eivät kävelisi suoraan toisiaan kohti, ne hidastaisivat liikettään ja pysähtyisivät ehkä viestimään toiselle koiralle. Ne lähestyisivät kaartaen toisiaan ja yrittäisivät näyttää pieniltä.
Jos hihna on kireällä, se nostaa koiran uhkaavampaan asentoon toisen koiran silmissä. Hihna estää koiraa kommunikoimasta haluamallaan tavalla ja liikkumasta haluamaansa suuntaan tai pysähtymästä. Koira ei myöskään pysty paeta. Näistä syistä koira turhautuu.
Pelkäävän koiran käytös ei ole aina loogista meidän ihmisten silmissä. Toisaalta koira voi yrittää karkottaa toisen koiran rähjäämällä ja kun koira tulee tarpeeksi lähelle, käytös muuttuukin mielisteleväksi.
Myös yli-innokas tervehtijä voi rähjätä turhautuneisuuttaan.

Jos rähjääminen alkaa yhtäkkiä, eikä koira ole ennen rähjännyt tai rähjääminen pahenee yhtäkkiä, voi kyseessä olla sairaus tai kipu. Koira on herkemmin puolustautuvassa tilassa tai sen pinna on kivun takia kireällä.

Mielestäni et ole tehnyt mitään väärin ja sinulla on hyviä ideoita. Istuminen on hyvä korvaava toiminto haukkumiselle. Hihna pyritään pitämään löysällä, tämä edellyttää sopivaa etäisyyttä kiihdyttäviin kohteisiin. Jos tilanne näyttää liian vaikealta, siitä kannattaa kääntyä pois tai perääntyä turvallisempaan kohtaan.

Kotona kannattaisi aloittaa katsekontaktin ja palkitsemisen harjoittelu. Itse suosittelen naksutinta tai muuta "ehdollista vahvistetta" ( jokin äänimerkki tai sana, joka ehdollistetaan koiralle ja sitä käytetään aina konkreettisen palkkion kanssa ) ja erilaisia makupaloja.
Odotetaan, että koira ottaa katsekontaktin ja palkitaan esim.naksautuksella ja makupalalla.
Sitä toistetaan paljonkin ja eri yhteyksissä. Koiraa voi myös kutsua, jos ei se millään oma-aloitteisesti ota kontaktia.
Kun se sujuu hyvin sisällä, siirrytään ulos harjottelemaan samaa.
Ulkona syömistäkin voi harjoitella erikseen esimerkiksi naminpiilotusleikin avulla, jos se on tarpeen.

Sitten siirrytään katselemaan muita koiria sopivalta etäisyydeltä ( eli sellaiselta, jossa koira pystyy syödä ), jossa koira on vielä suht rauhallinen.
Aluksi voi palkita koiraa siitä, että se katsoo rauhallisesti muita koiria. Jos koira alkaa ottaa kontaktia, palkitaan tietysti myös siitä. Palkitseminen on aluksi tiheämpää, kunnes koira siedättyy paremmin. Helpointa on harjoitella paikoillaan, koiran voi myös pyytää istumaan. Harjoittelua tehdään esim. 15 minuuttia kerrallaan.
Harjoittelussa edetään siten, että yritetään päästä liikkumaan koiran kanssa. Yleensä koira oppii nopeasti, että muiden koirien näkeminen tarkoittaa makupaloja ja se alkaa ottaa kontaktia.
Koiraa palkitaan sekä kontaktista, että muiden koirien katsomisesta rauhallisesti.

Aluksi kannattaisi valita ulkoiluun reittejä, joilla saa helposti etäisyyttä ohitettaviin. Sopiva etäisyys on sellainen, että koira ei ole jo täysin "lukossa". Sopivaa etäisyyttä voi testata syöttämällä koiraa. Kun se vielä pystyy syödä, se ei ole ylikierroksilla ja sen on mahdollista oppia.

Ihmisten ohittamista voi harjoitella samalla tavalla. Aluksi voi olla parempi, ettei kukaan tule silittämään tai tervehtimään koiraa ulkona. Tervehtimistä voi harjoitella avustajien kanssa. Koira esim.istuu ja avustaja lähestyy, jos koira hyppää tai on muuten yli-innokas, avustaja lähtee pois. Kun koira on rauhallinen, avustaja lähestyy uudestaan jne. Koiraa voi palkita ruualla myös tässä harjoituksessa, vaikka suurin palkkio on luultavasti ihmisen huomio.
Myöhemmin koiran voi opettaa esim.koskettamaan ihmisen kättä tervehtiäkseen.

Ihmisten ja koirien tervehtimisen on hyvä tapahtua luvalla, kun on ensin itse varmistunut tilanteen turvallisuudesta ja siitä, ettei se ole omalle koiralle liian stressaavaa.
Kaikkia ei voi, eikä pidäkään tervehtiä.
Kun itse huolehdit ulkona koirasi turvallisuudesta, koira voi luovuttaa "turvallisuusvastuun" sinulle.
Monet koirakoulut järjestävät tervehtimis- ja ohituskursseja, joilla pääsee harjoittelemaan tilanteita turvallisesti, ja juuri itselle sopivassa häiriössä. Tämä voi olla hyvä keino päästä alkuun. Kannattaa ottaa etukäteen selvää minkälaista koulutusta kyseinen paikka tarjoaa, jotta se sopisi juuri teille.

Liisa Pennanen, Raindogs.

Uteliaisuusharjoitukset

Torstai 20.10.2011 klo 19.32

Hajuhommissa on tärkeää, että koira pystyy työskentelemään poispäin ohjaajasta. Tämä ei ole mitenkään itsestäänselvää paimenkoirille, joiden kanssa katsekontaktia on vahvistettu n.5 vuotta....

Mun ei tarvitse kuin liikahtaa vähän, niin koirat keskeyttävät puuhansa ja alkavat tapittaa silmiin. Tämä tietenkin treenitilanteessa, jossa koira odottaa palkkiotaan (ei toimi esim.kakkakasassa pyöriessä tai oravan tuijottamisessa tms.tilanteessa...). Naksutinkoulutuksessa ollaan usein itse mahdollisimman eleettömiä, jotta tilanne olisi selkeä. Näin ollen koirat ottavat suurena häiriönä työskentelyynsä minkä tahansa ohjaajalta tulevan äänen tai eleen.

Ohjaajalta tulee siis vihje ja seuraava ele/ääni on uusi vihje tai mahdollinen palkkiovihje tms.signaali.

Etsimisessä ja jäljestämisessä meidän on täytynyt erikseen harjoitella sitä, että voin kehua, hölpöttää ja liikkua koirien edelleen jatkaessa työtään. Olen siis siedättänyt koiria siihen. Tätä sitten taas on helpottanut se, että palkkiosignaali on aina sama (naksutin tai suullinen ehdollinen vahviste).

Toinen "ongelma" siinä, että olen päättänyt valita etsintöihin ja jäljestämiseen hajut, jotka eivät koiria itsessään kiinnosta (avaimet, tietyt sienet ja ihmisen ominaishajun) on se, että saisin koirat jotenkin kiinnostumaan hajuista, jotta pääsen vahvistamaan niiden haistelua.

Tähän olen saanut neuvoksi Mervi Niemeltä uteliaisuusharjoitukset. Uteliaisuusharjoituksia ovat olleet meidän yhdessä konttaaminen paikoissa, joissa näkyy ihmisten jälkiä. Yleensä siis paksussa mudassa tai mullassa. Olen itse mennyt jäljelle kovaan ääneen ihmettelemään ja nuuhkimaan (siksi konttausasento). Koirat ovat uteliaita ja kun niitä vielä kannustaa tunkemaan itseään jokapaikkaan ja antaa niiden osallistua asioihin, ne tulevat heti katsomaan mistä on kyse. Sitten naksutellaan ja palkitaan haistelusta.

Tänään koirat olivat jälleen mukana töissä ja käytin lounastauon lenkkeilyyn lähimetsässä. Onneksi! on satanut kauheasti ja metsässä oli märkää. Kaikissa kuraisimmissa kohdissa oli kengän painaumia. Aloitin jälkien osoittelemisen puolessa välissä lenkkiä (osittain myös siksi, että siinä kohtaa Emma on kerran havainnut jäniksen ja muistaa sen varmaan hamaan hautaan asti..). Koska jälkien haistelusta on tullut niin kivaa, lähti Emma parin toiston jälkeen yhtäjaksoisesti posottamaan jälkeä. Itse hölpötin samalla kuinka mahtavaa se oli ja Emma seurasi jälkiä pelkällä kehulla.

Tutkimme kaikki kurakuopat polulta ja kaikilla oli hyvä mieli (yhteishenki). Emma ei huomannutkaan "jäniskohtaa", kun se vedätteli niin fiiliksissään jälkiä.

Emma tosiaan sattui kokeilemaan jäljestämistä, kun Kerttu oli mielestään juuri synnyttänyt pentuja ja hänen kaikki keskittymiskykynsä meni valitettavasti siihen. Ajattelin vaan kokeilla ja Emma osoittautui ensimmäisellä kerralla innokkaamaksi jäljestäjäksi kuin Kerttu.

En halua sanoa, että Emma olisi parempi jäljestämään. Hauskaa oli huomata, että mun koirat ovat myös jäljestämisessä kuin yö ja päivä. Kertun tyyli jäljestää on hyvin naisellinen. Hän on kuin sunnuntaikävelyllä hypellessään eteenpäin jäljellä. Häntä heiluu koko ajan ja huolellisesti hän haahuilee jäljen päällä risteillen. Kerttu fiilistelee hajua silmät puoliummessa ja esineiden löytäminen on parasta ikinä (jopa tärkeämpää kuin jäljen seuraaminen). Kuono käy maassa vain välillä ja taas jatkuu tämän kukkaislapsen matka kuono ylhäällä.

Emman tyyli jäljestää on palveluskoiramainen ja todella kiihtynyt. Emma ei malttaisi millään ottaa alkuhajua ja vetää jäljelle päin. Esineet ovat välttämätön paha matkalla, jotka pysäyttävät ihanan vedättelyn jälkeä pitkin. Emma menee kuono maassa imuttaen ja kiskoo eteenpäin. Liinan käyttö signaalina sen mukaan, onko se vähän kireällä vai löysällä, on ollut mulle todella vaikeaa Kertun kanssa, joka ei ikinä kiristä hihnaa (koska hänellä ei ole mikään kiire!). Emma ei malttaisi lopettaakaan, vaan lähtisi jatkamaan vielä loppuesineeltäkin. Emman kanssa täytyy varmaankin tehdä esine-etsintää ja "nostaa esineiden arvoa" mahtavalla (ehkä rauhoittavalla?) palkkiolla.

Emma oli kesällä hajuleirillä treenaamassa hajutunnistusta ja ohjaaja kysyi "onko Corgien jalostukseen käytetty Saksanpaimenkoiraa?".

Jee, sataispa lisää ja tulis jo talvi!

Buhundien vuosikokous.

Perjantai 30.9.2011 klo 19.52

25.9.2011. olin pitämässä Buhundeille hajutunnistusta. Heillä on vuosittain tapaaminen ja siellä tutustutaan aina johonkin uuteen lajiin.

Hienosti kaikki edistyivät, vaikka kyseessä oli tunnin treeni ensimmäistä kertaa.

Ensimmäinen ryhmä väsähti kyllä aika pian, eli töitä oli ilmeisesti tehty (hajutyö todella väsyttää koiraa). Koirat siis väsähtivät, eli kävivät konkreettisesti nukkumaan lattialle!

Toisessa ryhmässä oli yksi niin innokas oppija, että hänen kanssaan päästiin häivyttämään hajupurkkia ja etsimään pelkkää hajua.

Emman kanssa pidimme myös voimistelunäytöksen ja "puheen". Emma hoiti voimistelun ja minä puhumisen. En pysty sanoa sitä luennoksi, koska se kestää demo-osuuksineen n.puoli tuntia.

Yle puheen radiohaastattelu

Perjantai 23.9.2011 klo 11.55

http://areena.yle.fi/audio/1314978621793

Huooooh...

Torstai 15.9.2011 klo 21.06

No niin, nyt on tehty comeback koulunpenkille. Vaikealta tuntui 2 koulupäivää. Kaikenmaailman päivärahojen hakeminen sun muu tuntuu vieraalta ( niin vieraalta, etten edes muistanut ottaa kumpanakaan päivänä kyseistä lomaketta mukaan kouluun! )..

Päivän paras hetki koulussa on mielestäni edelleen ruokailu!

Hauskaa oli myös tutustua kollegoihin ympäri suomen, mutta onneksi mukana oli myös tuttujakin naamoja.

Vielä ei ehditty opiskella kuin yksi päivä, sillä ensimmäinen päivä oli lähinnä briiffaus. Saman päivän illan vietin luonnollisesti koirineni sateisella ja tuulisella parkkipaikalla jäljestämässä. Aamulla taas silmät ristissä kouluun.

No oli se ainakin kaivattua vaihtelua työntekoon.

Emman sieniharjoittelu on edistynyt siihen, että Emma tunnistaa kanttarellin hajun myös metsässä ja reagoi siihen siten, että minäkin sen ymmärrän ( haluamani ilmaisu ei ihan aina toimi vieläkään ). Pidempiä matkoja se ei vielä sieniä etsi, sen pitää tavallaan vahingossa "joutua" hajuun, jonka se sitten tunnistaa.

Kerttu on myös liikuttava, kun hän haluaa myös "päteä", vaikkei sieniä niin hyvin löydäkään, joten hän menee makaamaan Emman viereen ja näyttää siltä, että olisi löytänyt ne. ( Tämähän on tietysti mun "inhimillistävää" tulkintaa, sillä palkkaan aina myös sieniä ilmaisevaa Kerttua ja nauran vielä päälle, joten itse olen vahvistanut kyseisen käytöksen! ).

Jatkamme harjoituksia.

Uudet aluevaltaukset

Torstai 18.8.2011 klo 21.00

Koirakaksikon avajaisissa pääsin ylittämään itseäni. Toimin Kiva koirakansalainen-testissä tuomarina ja pidin pienen luennon koiran kehonhallinnasta.

Eipä siinä mitään ihmeellistä muuten ole, mutta molemmat olivat täysin uusia asioita minulle. Kiva koirakansalainen on sinänsä mulle tuttu käsite, sillä vedän KKK-kursseja, mutta testiä en ole edes nähnyt livenä. Pahaa pelkään, etteivät omatkaan koirat välttämättä läpäisisi testiä....

Myöskään esiintyminen ei ole ollut mulle mitenkään itsestään selvää. Joskus vuosia sitten jopa sain vaikea paniikkihäiriö-diagnoosin. Sieltä on toki tultu pitkä matka tähän päivään ja siihen millainen ihminen tänään olen, mutta eipä siihen pelkäämiseen yms. muukaan auta, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta hankkimaan kokemuksia selviytymisestä vaikeissa tilanteissa.

Emma sitävastoin oli varsin luonteva estraadilla, hän kun on harjoitellut demokoirana oloa jo useammilla luennoilla. Tämän tähden varjossa on hyvä paistatella.

Harrastuksemme tällä hetkellä.

Torstai 18.8.2011 klo 20.48

Kovin on kiire, kun tänä syksynä Rain Dogsin toiminta laajenee omilla kursseilla. Samalla olen edelleen päivätöissä, aloitan eläinten kouluttajan ammattitutkinnon suorittamisen ja teen keikkaa eri koirakouluille.

Ai niin, mulla on omiakin koiria. Koirat reissaavat mukana kurssipaikoilla ja töissä, samalla pääsevät itsekin vähän treenailemaan.

Molemmilla on kuitenkin myös omat harrastuksensa tällä hetkellä. Emman kanssa on päästy hajutunnistuksessa kanttarellien etsimiseen asti.Tilanne on kuitenkin vielä se, että kanttarellien pitää olla n. 100m. säteellä, jotta Emma ne löytää. Tämä on melko kinkkinen vaihe, sillä jos en halua itse levittää omaa hajuani sienten lähelle, täytyisi mun tietää hyviä sienipaikkoja. Toistaiseksi harjoitellaan niin, että heitän sieniä metsässä ( ettei mun askeleet mene niiden luo ), enkä itse koske niihin käsin, jottei niihin tulisi mun hajua.

Kerttu käy kerran pari viikossa harjoittelemassa ominaishajun jäljestämistä.Ollaan mukana treeniryhmässä, joka käy pääkaupunkiseudulla harjoittelemassa milloin milläkin parkkipaikalla.

Kohta varmaan Kertun kanssa täytyy alkaa tehdä myös hajuerottelua ihmisten hajuilla.

Viimeinen kurssipäivä.

Tiistai 2.8.2011 klo 21.55

Viimeinen kurssipäivä.

Tiistai 2.8.2011 klo 21.51

Lisää harjoittelua.

Torstai 14.7.2011 klo 23.50

Harjoittelua kurssipäivien välissä.

Torstai 14.7.2011 klo 23.49

Ilkka Hormila:ominaishajun jäljestäminen kovilla pinnoilla-kurssi.

Keskiviikko 29.6.2011 klo 15.49

Ensi viikolla olemme menossa Kertun kanssa ominaishajun jäljestämis-kurssille.

Kerttu on harjoitellut ennakkotehtävinä ihmisen ominaishajun nuuhkuttelua minigrip-pussista ja ihmisen hajuisten pienten metalliesineiden etsintää ja ilmaisua. Kerttu päätti myös aiheuttaa pientä lisäjännitystä ennen kurssia, aloittamalla juoksut! Onneksi saatiin sovittua, että jos juoksut eivät siiheksi lopu, voidaan osallistua kurssille pienten lisäjärjestelyjen kera.Tähän väliin on siis mahtunut treenattavan koiran vaihtaminen Emmaan, jonka kanssa treenasin niin hädässä, ettei siitä tullut oikein mitään...Kirveen heittäminen kaivoon ja koiran vaihtaminen takaisin Kerttuun, jonka jälkeen myös Emman kanssa treenailu on mennyt paremmin!

Olen havahtunut myös siihen,että mua katsotaan taas hieman oudoksuen.Koska koiralle on hyvä näyttää esimerkkiä ja rohkaista niitä kiinnostumaan ihmisen jäljistä, minut on tavoittanut ryömimästä ja konttailemasta nenä maassa koirieni kanssa. Kaikki lähiaikoina tapaamani ihmiset ovat saaneet pyyhkiä itseään kuitutaitoksilla ja pidellä käsissään, taipeissaan ja rintaliiveissään kolikoita, jotka olen sen jälkeen kerännyt pilttipurkkeihin pinseteillä.

Aiempia havaintoja naapureillani on minusta esimerkiksi vetämässä makkaraa narussa pitkin pihaa...

Kai sitä voisi olla tunnettu ikävämmistäkin asioista.

Mikä on ongelmakäytös?

Sunnuntai 5.6.2011 klo 11.31 - Liisa Pennanen

Ongelmakäytös koiralla on yleensä ihmisen määrittelemä. Koiralle haukkuminen tai kodin tuhoaminen ei ole ongelma. Päin vastoin se on mukavaa,itseään vahvistavaa tekemistä.Ongelmakäytökset voivat olla ihan normaalia koiran toimintaa, joka esiintyy "väärässä" (ihmisen määrittelemä) ympäristössä tai ylimitoitetusti.

Ongelmakäytökset johtuvat usein myös puutteista hyvinvoinnissa, sopimattomasta ympäristöstä tai sairauksista/kiputiloista.Tällöin yleensä ongelmavyyhti lähtee aukeamaan, kun hyvinvointia parannetaan, ympäristöä vaihdetaan tai sairaus/kipu saadaan poistettua.

Monesti ongelmakäytöksen on ensin aikaansaanut esim.jokin edellä mainituista syistä ja loput on opittua käytöstä. Tällöin alkuperäisen syyn poistuminen yhdistettynä uuden toimintamallin opettamiseen on tarpeen.

Koiran käytöksille ei ole mitään yleistä standardia. Joillekin hyppivä ja haukkuva koira on ihan normaali, toisille se on ongelmakoira.Tässäkin asiassa vaikuttaa paljon ympäristö, jossa käytös esiintyy. Jos koira toiminnallaan pelottaa muita ihmisiä tai haukkuminen häiritsee tiheästi asutuilla alueilla, se voi muodostua ongelmaksi.Samoin, jos koira saa hysteerisenä sekoilla mielin määrin,jatkuva ylikierroksilla olo aiheuttaa myös koiralle stressiä.

Itse olen sitä mieltä, että elettiin missä tahansa, koiran ei tarvitse saada kiipeillä seinille ja käyttäytyä aina mielensä mukaan.Koirat eivät voi tietää luonnostaan, kuinka ihmisten maailmassa kuuluu käyttäytyä.Uskoisin, että koiraakin rauhoittaa se, että tilanteissa on tutut toimintamallit ja tilanteita harjoitellaan etukäteen, jotta koiralla on hyvät edellytykset pärjätä niissä. Esimerkiksi ihmisiä kohdatessa, oli ihminen kuka tahansa, koiralla on sama tuttu käyttäytymiskaava.Vaikka ihminen olisi koirasta vähän pelottava tai todella innostava, se selviää tilanteesta tietäessään, kuinka kuuluu toimia.Myös ihmisen on helpompi selvitä vaikeista tilanteista koiransa kanssa,kun koira ja tilanne on hallinnassa.

Ongelmakoirakouluttajan apua kannattaa hakea,jos ei omat rahkeet riitä koiran kanssa.Jos itsellä on paljon kokemusta koirista, ei apua tarvitse niin helposti.Oli oma kokemus mikä tahansa, apua on hyvä hakea liian aikaisin,kuin liian myöhään.Ongelmakäytökset eivät häviä itsestään,jos jokin käytös on olemassa,jokin vahvistaa käytöstä.Toistuessaan, käytös on koko ajan vahvempi.Siitä eroon pääseminen on siis myös pitempi projekti.

Koska ihminen määrittelee yleensä ongelmakäytöksen,hän voi myös miettiä pystyykö tämän käytöksen kanssa elämään? Esimerkiksi tilanteessa, jossa koira haukkuu kylään tuleville vieraille (kuten varmaan suurin osa koirista tekee).Jos vieraita käy usein,haukkuminen häiritsee elämää ja pääsee myös usein toistuessaan pahenemaan joka kerta.Jos taas vieraita käy suht harvoin, koiran voi laittaa esimerkiksi toiseen huoneeseen siksi aikaa,että ihmiset pääsevät sisään.Eli jälkimmäisessä tilanteessa ei välttämättä ole tarpeen harjoitella rauhallisempaa käytöstä tilanteeseen, koska siihen menisi paljon aikaa siihen nähden, kuinka usein käytös esiintyy.

Koiralle voi myös itselleen olla haittaa omasta käytöksestään.Esimerkiksi hihnassa vetävä koira, jolla on vieläpä huonot talutusvälineet, vahingoittaa itseään vetäessään.Tässä tapauksessa edellä mainittu "live with it"-asenne ei toimi samalla tavalla. Vaikka ihminen oppisi elämään vetämisen kanssa,se ei ole reilua koiralle.Ihminen on vastuussa koiransa hyvinvoinnista.

Neuvoa saa aina kysyä.Suosittelen ottamaan rohkeasti yhteyttä eri alojen asiantuntijoihin, jos jokin asia mietityttää.Mikään ongelma ei ole liian suuri tai pieni.

Ensimmäinen kirjoitus

Perjantai 3.6.2011 klo 18.53 - Liisa Pennanen

Tähän pitäisi nyt varmaan saada jotakin todella historiallista.No ainakin ensimmäinen blogikirjoitukseni tämä on.Päiväkirjaa olen pitänyt viimeksi teininä, kun draamaa riitti joka päivälle.

Tässä blogissa ei varmaankaan esiinny mitään suurempia henkilökohtaisuuksia.Keskitytään elämääni eläinten parissa.

Tällä hetkellä vedän kursseja muutamia kertoja viikossa.On hihnakurssia, arkitottista ja näyttelykurssia.Paria yksityisasiakasta yritän myös parhaani mukaan auttaa samalla.Omat koirani Kerttu ja Emma harrastavat kanssani Rally-tokoa parina päivänä viikossa.Yritämme myös tehdä hajutyöskentelyä säännöllisesti.Olemme opiskelleet kahden sienen hajua ja esine-etsintää.Eilen etsiskelimme tyhjiltä tonteilta MINUN tekemiäni jalanjälkiä.Suuntana meillä on heinäkuussa Ilkka Hormilan intensiivikurssi ominaishajun jäljestämisestä kovilla pinnoilla.Siinä meillä on todellinen haaste!

Tänään ei ollut kurssipäivä.Olin vain päivätyössäni, joka ei liity eläinten kouluttamiseen.Kotimatkalla sattui pieni peräänajo, pakettiauto rysäytti pienen Nissan micrani perään.Ihme kyllä pahviloota (micra) säilyi kokonaan vaurioitta.Perääni huolimattomuuttaan ajanut mies tosin esitteli oman pakunsa puskuria, johon hänen mukaansa oli tullut jälki....Ehkä ei sitten kannattaisi ajella ihmisten perään kolmioristeyksessä? Onneksi koirat eivät olleet mukana, sillä ne olisivat voineet säikähtääkin.

Lähdettiin sitten koirien kanssa heti rannalle rauhoittumaan.Meillä on eräs suosikkiranta vähän matkan päässä ihmisten uimarannalta.Kävimme siellä ensimmäistä kertaa lumien lähdön jälkeen tällä viikolla.Eiköhän ranta ollut täynnä nuotiopaikkoja ja hirveä määrä roskaa ja lasinsiruja! Tänään otin mukaan pussin ja hansikkaat.Koirien polskutellessa siivosin rannan rikkinäisistä pulloista ja roskista.Aion mainita siitä joka kerta,kun joku tulee valittamaan koirien uittamisesta siellä (tähän päivään mennessä kukaan ei tosin ole valittanut...).Se ei siis ole yleinen uimaranta, pääasiassa se on epämiellyttävää ryteikköä.

Nyt koirat nakertelevat ydinluita ja minä valmistaudun saunaan lähtöön. Tulossa on pari rauhallisempaa päivää. Ei päivätyötä,vain pari kurssia ja töitä kotona. En tiedä pidänkö tästä kiireestä? Se on vaihtelua aiempaan hyvinkin verkkaiseen elämääni, jolla ei oikein tuntunut olevan tarkoitusta...Ehkä parikymppisenä ei vielä kuulu ollakaan.Tahti on kyllä niistä päivistä kiihtynyt vuosi vuodelta!