Taivaskissa.Keskiviikko 30.1.2013 klo 19.04 Enpä saanut kauaa nauttia toisen kissavanhuksen seurasta. Eilen jouduimme lopettamaan Pekan, jossa ei vielä viime viikolla havaittu mitään hälyttävää. Munuaisarvot tosin olivat korkeat. Parissa päivässä kissa meni todella huonoon kuntoon ja olin jo aiemmin päättänyt, ettei kissaa ruveta ns. "ylihoitamaan". 18-vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä kissalle ja elämän mielekkyys on mielestäni tärkeintä. Mieleen tulee kysymyksiä: teinkö liian hätiköidyn päätöksen? Olisiko kissa voinut vielä toipua? Toisaalta: kauanko olisi pitänyt katsoa eläimen kärsimyksiä? En ole vielä joutunut lopetuttamaan omia eläimiäni. Lapsena/nuorena perheemme koiria jouduttiin lopettamaan, mutta vain kerran menin mukaan lääkäriin asti. Tosin ehkä vielä hirveämpää on saattaa koira autoon ja katsoa koiraa silmiin auton ajaessa pihasta. Lemmikin kuolemaan ei pysty valmistautumaan mitenkään. Olin hyvin rationaalinen ja järkevä kunnes todella tuli se hetki, että piti alkaa valmistella lähtöä eläinlääkäriin. Elänlääkärillä tuskin sain sanaa suustani. Pöydällä maatessaan kissa näytti niin hauraalta, mutta myös levolliselta. Pekka-kissa nukkui ikuiseen uneen 29.1.2013.,18,5-vuotiaana. En olisi arvannut tämän ottavan näin koville. Pekkahan on asunut viimeiset kolme vuotta ystävälläni ja tuli nyt ns.saattohoitoon tänne. Mutta ei erossa oleminen tuntunut pahalta ja Pekka asuikin melkein naapurissa, jossa sain häntä tavata. Tämä takasi myös sen, ettei se koskaan poistunut elämästäni. Pekka oli hieno persoona ja hänet tunteneena olen melko varma siitä, että minulla tulee jatkossakin olemaan myös kissoja lemmikkeinä. Yritän nyt huolehtia Pekan siskosta Maijasta parhaani mukaan. Maija jäi ilman veljeään, jonka kanssa on elänyt koko elämänsä. Toivottavasti mummo pärjää. Meillä on kova ikävä. Sattumalta eläinlääkärin papereissa oli tämä ihana runo. Kaarina Helakisa. (Pekan lempinimi oli Kaarina Pekakisa) |

