Kuin kissat ja koirat.Keskiviikko 2.1.2013 klo 14.28 Meillä on ollut henkilökohtainen koulutusprojekti, kun 18-vuotiaat kissani muuttivat takaisin meille oltuaan 3 vuotta "hoidossa" (koska olin niin paljon poissa kotoa, että kissojen oli parempi asustella muualla). Oletus oli että kissat viettävät viimeiset vuotensa hoitokodissaan. Nyt ne täyttävät tänä vuonna 19-vuotta ja hoitokodin elämäntilanne on vuorostaan muuttunut, samoin omani. Nykyiset koirani ovat tulleet meille pentuina, kissojen jo täällä asuessa ja ovat aina tulleet hyvin toimeen. Oletuksena oli siis että pienen totuttelun jälkeen tilanne olisi sama. Eläinkoulutskeskuksesta ehkä tärkein mieleeni jäänyt lause on "älä oleta". Ja jälleen kerran lause tykyttää takaraivossa. Kissat tosiaan edelleen porskuttavat, mutta ovat tietysti huonompikuntoisia ja niiden aistit ovat heikentyneet. Pupillit eivät reagoi valoon, joten näkö ainakin on huono. Näin ollen ne suhtautuvat varovaisemmin ympäristöönsä, kuin aiemmin. Ne tekevät selvästi surkeita arviointeja siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, arvioidessaan hyppymatkaa yms. Valmistelut: Laitoin Feliway-haihduttimen seinään viikkoa ennen kissojen tuloa. Koirat alkoivat syödä zylkene-valmistetta. Järjestin kissoille paljon paikkoja yläilmoista, jonne ne pääsevät kiipeilytelineeltään. Asensin koiraportin, etteivät paimenkoirat pääsisi paimentamaan kissoja. Hankin kuonokopan, johon totutin koiria. Kun kissat muuttivat, ne lähtivät reippaasti tutkimaan ympäristöään. Näin löytyi ruokapaikka, vessapaikka, lämpimin nukkumapaikka patterin vierestä ja kylppärin lattialta. Pekka-kissa viihtyi ensimmäiset päivät lähinnä kylpyhuoneessa. Maija-kissa otti koko asunnon haltuunsa. Kissat eivät oikeastaan varoneet koiria ollenkaan, olivathan tottuneet siihen, että koirat kunnioittavat niitä. Koirille tämä ei ollut niin itsestäänselvää. Ne olisivat mielellään jahdanneet kissoja. Olemme joka päivä harjoitelleet yksi koira kerrallaan rauhallista oleilua kissojen lähellä ja muistelleet perustottelevaisuusliikkeitä ja hallintaa (paikka, istuminen, makaaminen, pedillemeno). On harjoiteltu kohdentamista ja rauhoittumista. Koirilla on koko ajan pannat ja siinä ohut nauha, josta estän viime kädessä jahtaamisen. Nyt koirat ovat saaneet jo oleillakin samassa tilassa kissojen kanssa yhdessä (hihnoineen edelleen). Tämä sujuu ihan hyvin. Aluksi kissojen liikkuminen laukaisi välittömästi koirien sähläämisen. Nyt koirat eivät enää reagoi rauhalliseen liikkumiseen. Kissat voivat myös mennä makaavan koiran ohi aiheuttamatta juuri korvan lotkautusta tai nenän heilutusta kummempaa. Jos kissat leikkivät, juoksevat, ääntelevät (niillä on todella kova ääni, kun kuulokin on luultavasti aika surkea) tai repivät huonekasveja, aiheuttaa se edelleen koirien kiihtymisen. Meidän on siis kärsivällisesti jatkettava harjoituksia. Kissat ovat olleet täällä kohta 2 viikkoa. Selvästi siedättymistä on tapahtunut. Mutta mummo-kissa on myös pelästynyt kahdesti, kun se menee hyppimään koirien päälle ihan väärään aikaan ja on tullut ahdistetuksi nurkkaan kahden pistävästi tuijottavan paimenen toimesta. Viime yönä Maija päätti tehdä tutkimusretken portin takana nukkuvien koirien huoneeseen. Yllättäen "taivaasta tippuva" kissa sai koirat pomppaamaan ylös ja kissan pelästymään.... Me jatkamme harjoituksia. |

