Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Uteliaisuusharjoitukset

Torstai 20.10.2011 klo 19.32


Hajuhommissa on tärkeää, että koira pystyy työskentelemään poispäin ohjaajasta. Tämä ei ole mitenkään itsestäänselvää paimenkoirille, joiden kanssa katsekontaktia on vahvistettu n.5 vuotta....

Mun ei tarvitse kuin liikahtaa vähän, niin koirat keskeyttävät puuhansa ja alkavat tapittaa silmiin. Tämä tietenkin treenitilanteessa, jossa koira odottaa palkkiotaan (ei toimi esim.kakkakasassa pyöriessä tai oravan tuijottamisessa tms.tilanteessa...). Naksutinkoulutuksessa ollaan usein itse mahdollisimman eleettömiä, jotta tilanne olisi selkeä. Näin ollen koirat ottavat suurena häiriönä työskentelyynsä minkä tahansa ohjaajalta tulevan äänen tai eleen.

Ohjaajalta tulee siis vihje ja seuraava ele/ääni on uusi vihje tai mahdollinen palkkiovihje tms.signaali.

Etsimisessä ja jäljestämisessä meidän on täytynyt erikseen harjoitella sitä, että voin kehua, hölpöttää ja liikkua koirien edelleen jatkaessa työtään. Olen siis siedättänyt koiria siihen. Tätä sitten taas on helpottanut se, että palkkiosignaali on aina sama (naksutin tai suullinen ehdollinen vahviste).

Toinen "ongelma" siinä, että olen päättänyt valita etsintöihin ja jäljestämiseen hajut, jotka eivät koiria itsessään kiinnosta (avaimet, tietyt sienet ja ihmisen ominaishajun) on se, että saisin koirat jotenkin kiinnostumaan hajuista, jotta pääsen vahvistamaan niiden haistelua.

Tähän olen saanut neuvoksi Mervi Niemeltä uteliaisuusharjoitukset. Uteliaisuusharjoituksia ovat olleet meidän yhdessä konttaaminen paikoissa, joissa näkyy ihmisten jälkiä. Yleensä siis paksussa mudassa tai mullassa. Olen itse mennyt jäljelle kovaan ääneen ihmettelemään ja nuuhkimaan (siksi konttausasento). Koirat ovat uteliaita ja kun niitä vielä kannustaa tunkemaan itseään jokapaikkaan ja antaa niiden osallistua asioihin, ne tulevat heti katsomaan mistä on kyse. Sitten naksutellaan ja palkitaan haistelusta.

Tänään koirat olivat jälleen mukana töissä ja käytin lounastauon lenkkeilyyn lähimetsässä. Onneksi! on satanut kauheasti ja metsässä oli märkää. Kaikissa kuraisimmissa kohdissa oli kengän painaumia. Aloitin jälkien osoittelemisen puolessa välissä lenkkiä (osittain myös siksi, että siinä kohtaa Emma on kerran havainnut jäniksen ja muistaa sen varmaan hamaan hautaan asti..). Koska jälkien haistelusta on tullut niin kivaa, lähti Emma parin toiston jälkeen yhtäjaksoisesti posottamaan jälkeä. Itse hölpötin samalla kuinka mahtavaa se oli ja Emma seurasi jälkiä pelkällä kehulla.

Tutkimme kaikki kurakuopat polulta ja kaikilla oli hyvä mieli (yhteishenki). Emma ei huomannutkaan "jäniskohtaa", kun se vedätteli niin fiiliksissään jälkiä.

Emma tosiaan sattui kokeilemaan jäljestämistä, kun Kerttu oli mielestään juuri synnyttänyt pentuja ja hänen kaikki keskittymiskykynsä meni valitettavasti siihen. Ajattelin vaan kokeilla ja Emma osoittautui ensimmäisellä kerralla innokkaamaksi jäljestäjäksi kuin Kerttu.

En halua sanoa, että Emma olisi parempi jäljestämään. Hauskaa oli huomata, että mun koirat ovat myös jäljestämisessä kuin yö ja päivä. Kertun tyyli jäljestää on hyvin naisellinen. Hän on kuin sunnuntaikävelyllä hypellessään eteenpäin jäljellä. Häntä heiluu koko ajan ja huolellisesti hän haahuilee jäljen päällä risteillen. Kerttu fiilistelee hajua silmät puoliummessa ja esineiden löytäminen on parasta ikinä (jopa tärkeämpää kuin jäljen seuraaminen). Kuono käy maassa vain välillä ja taas jatkuu tämän kukkaislapsen matka kuono ylhäällä.

Emman tyyli jäljestää on palveluskoiramainen ja todella kiihtynyt. Emma ei malttaisi millään ottaa alkuhajua ja vetää jäljelle päin. Esineet ovat välttämätön paha matkalla, jotka pysäyttävät ihanan vedättelyn jälkeä pitkin. Emma menee kuono maassa imuttaen ja kiskoo eteenpäin. Liinan käyttö signaalina sen mukaan, onko se vähän kireällä vai löysällä, on ollut mulle todella vaikeaa Kertun kanssa, joka ei ikinä kiristä hihnaa (koska hänellä ei ole mikään kiire!). Emma ei malttaisi lopettaakaan, vaan lähtisi jatkamaan vielä loppuesineeltäkin. Emman kanssa täytyy varmaankin tehdä esine-etsintää ja "nostaa esineiden arvoa" mahtavalla (ehkä rauhoittavalla?) palkkiolla.

Emma oli kesällä hajuleirillä treenaamassa hajutunnistusta ja ohjaaja kysyi "onko Corgien jalostukseen käytetty Saksanpaimenkoiraa?".

Jee, sataispa lisää ja tulis jo talvi!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini