Uusi vuosi.

Vuoden vaihde on aina muutoksen aikaa. Kenelle se meinaa tipatonta tammikuuta, kenelle kuntosalin kotisivuilla käymistä ja kenelle työpaikan vaihtoa...

Itselleni olen luvannut vähentää töitäni ja tähdätä enemmän siihen työhön, jota haluan tehdä.

Se työ on koirankoulutustyö ( myöhemmin muodenkin eläinten kouluttaminen,toivottavasti ). Siitä ei saa säännöllistä toimeentuloa ja yrittäjyys on muutenkin aina iso riski. Mutta se on työ, jossa konkretisoituu lapsesta saakka haaveilemani epämääräinen "työnkuva", jossa autetaan eläimiä, kommunikoidaan niiden kanssa ja tehdään niiden kanssa yhteistyötä. Lapsena tosin ajattelin olevani intiaani, mutta mistäs minä olisin voinut tietää? Mun koulumenestyksellä se olisi ollut yhtä realistista, kuin eläinlääkärin ammatti, joka myös siinsi haaveissa.

Naksutinkouluttaminen tuntuu usein siltä, kuin kommunikoisi eläimen kanssa. Eläin ymmärtää, mitä minä haluan sen tekevän. Tämä tapahtuu ilman pakottamista ja kokonaan positiivisesti vahvistamalla. Kouluttamisessa mulla on aina sellainen olo, että teemme eläimen kanssa yheistyötä. Katsomme toisiamme ja ymmärrämme toisiamme ( niin minä siis ainakin luulen tai haluan uskoa ). Eläimellähän ei tietenkään ole näin korkealentoiset fiilikset, se toimii haluamallani tavalla, koska saa siitä palkkion. Se toimisi yhtälailla jollain täysin toisella tavalla, jos se olisi sen mielestä kannattavampaa. Koirani tuskin näkee samaa ylevää mielikuvaa, kuin minä.

Parasta on, kun esim.hajutyössä voi antaa koiralle "ohjat". Ihmisen surkealla nenäntyngällä ei löydä sieniä metsästä ( minä tosin tiedän paremmin, mistä sieniä kannattaa etsiä ), kadonneita avaimia tai jäljestettävän ihmisen pudottamia pikkuesineitä. Välillä pimeässä jäljestäessä olen oikeasti kadottanut jonkin pienen esineen nurmikolle, mistä sitä on ihan mahdotonta silmin löytää. Ei tarvitse kun kysyä koiralta "missä?" ja esineet löytyy. Yhden kerran jäljestäessä en itse tiennyt mihin suuntaan jälki lähtee, ajattelin luottaa koiraan ja ihan oikeaan suuntaan mentiin, jopa häntä heiluen ja niin innokkaasti, että luulin koiran olevan riistan perässä. Itse olen ohjannut koiran niin monta kertaa mönkään, että olen vähentänyt ohjaamista huomattavasti ja alkanut luottaa enemmän koiriin. Useammin ne ovat olleet oikeassa, kuin minä.

Toisin päin yritän itse olla koirille avuksi niissä asioissa, joita ne eivät ymmärrä ja osaa. Ne eivät esimerkiksi osaa käytöstapoja tai kaupunkietikettiä. Hienoa on, kun koirat alkavat luottaa siihen, että "kyllä tuo hoitaa nämä asiat ja tietää kuinka toimia". Käytännössä se on opittua toimintaa tietyissä tilanteissa enemmänkin, kuin "luottamusta ja uskoa". Mutta on silti hienoa, kun toisen koirakon tullessa näköpiiriin, oma koira katsoo silmiin ja kävelee vierellä, kuin kysyen "mitä nyt tehdään?"

Asioita voi katsoa niin monelta kantilta ja ihmiset haluavat luoda merkityksiä ja selittää kaiken jollain, vaikka se ihan puutaheinää olisikin. Se on samantekevää, kunhan oikeasti ymmärtää realiteetit, eikä lähde eläinten kanssa elämään siltä pohjalta, mitä kuvittelee niiden ajattelevan tai tuntevan.

Tänä vuonna lupaan: tehdä vähemmän työtä ja enemmän itselleni merkityksellistä työtä, lisätä ymmärrystäni eläimistä ja niiden käytöksestä, auttaa eläimiä ja niiden omistajia parempaan yhteiseloon ja yhteiseen hyvinvointiin ja kyllä, harrastaa enemmän liikuntaa ja syödä terveellisemmin.