Mikä on ongelmakäytös?Sunnuntai 5.6.2011 klo 11.31 - Liisa Pennanen Ongelmakäytös koiralla on yleensä ihmisen määrittelemä. Koiralle haukkuminen tai kodin tuhoaminen ei ole ongelma. Päin vastoin se on mukavaa,itseään vahvistavaa tekemistä.Ongelmakäytökset voivat olla ihan normaalia koiran toimintaa, joka esiintyy "väärässä" (ihmisen määrittelemä) ympäristössä tai ylimitoitetusti. Ongelmakäytökset johtuvat usein myös puutteista hyvinvoinnissa, sopimattomasta ympäristöstä tai sairauksista/kiputiloista.Tällöin yleensä ongelmavyyhti lähtee aukeamaan, kun hyvinvointia parannetaan, ympäristöä vaihdetaan tai sairaus/kipu saadaan poistettua. Monesti ongelmakäytöksen on ensin aikaansaanut esim.jokin edellä mainituista syistä ja loput on opittua käytöstä. Tällöin alkuperäisen syyn poistuminen yhdistettynä uuden toimintamallin opettamiseen on tarpeen. Koiran käytöksille ei ole mitään yleistä standardia. Joillekin hyppivä ja haukkuva koira on ihan normaali, toisille se on ongelmakoira.Tässäkin asiassa vaikuttaa paljon ympäristö, jossa käytös esiintyy. Jos koira toiminnallaan pelottaa muita ihmisiä tai haukkuminen häiritsee tiheästi asutuilla alueilla, se voi muodostua ongelmaksi.Samoin, jos koira saa hysteerisenä sekoilla mielin määrin,jatkuva ylikierroksilla olo aiheuttaa myös koiralle stressiä. Itse olen sitä mieltä, että elettiin missä tahansa, koiran ei tarvitse saada kiipeillä seinille ja käyttäytyä aina mielensä mukaan.Koirat eivät voi tietää luonnostaan, kuinka ihmisten maailmassa kuuluu käyttäytyä.Uskoisin, että koiraakin rauhoittaa se, että tilanteissa on tutut toimintamallit ja tilanteita harjoitellaan etukäteen, jotta koiralla on hyvät edellytykset pärjätä niissä. Esimerkiksi ihmisiä kohdatessa, oli ihminen kuka tahansa, koiralla on sama tuttu käyttäytymiskaava.Vaikka ihminen olisi koirasta vähän pelottava tai todella innostava, se selviää tilanteesta tietäessään, kuinka kuuluu toimia.Myös ihmisen on helpompi selvitä vaikeista tilanteista koiransa kanssa,kun koira ja tilanne on hallinnassa. Ongelmakoirakouluttajan apua kannattaa hakea,jos ei omat rahkeet riitä koiran kanssa.Jos itsellä on paljon kokemusta koirista, ei apua tarvitse niin helposti.Oli oma kokemus mikä tahansa, apua on hyvä hakea liian aikaisin,kuin liian myöhään.Ongelmakäytökset eivät häviä itsestään,jos jokin käytös on olemassa,jokin vahvistaa käytöstä.Toistuessaan, käytös on koko ajan vahvempi.Siitä eroon pääseminen on siis myös pitempi projekti. Koska ihminen määrittelee yleensä ongelmakäytöksen,hän voi myös miettiä pystyykö tämän käytöksen kanssa elämään? Esimerkiksi tilanteessa, jossa koira haukkuu kylään tuleville vieraille (kuten varmaan suurin osa koirista tekee).Jos vieraita käy usein,haukkuminen häiritsee elämää ja pääsee myös usein toistuessaan pahenemaan joka kerta.Jos taas vieraita käy suht harvoin, koiran voi laittaa esimerkiksi toiseen huoneeseen siksi aikaa,että ihmiset pääsevät sisään.Eli jälkimmäisessä tilanteessa ei välttämättä ole tarpeen harjoitella rauhallisempaa käytöstä tilanteeseen, koska siihen menisi paljon aikaa siihen nähden, kuinka usein käytös esiintyy. Koiralle voi myös itselleen olla haittaa omasta käytöksestään.Esimerkiksi hihnassa vetävä koira, jolla on vieläpä huonot talutusvälineet, vahingoittaa itseään vetäessään.Tässä tapauksessa edellä mainittu "live with it"-asenne ei toimi samalla tavalla. Vaikka ihminen oppisi elämään vetämisen kanssa,se ei ole reilua koiralle.Ihminen on vastuussa koiransa hyvinvoinnista. Neuvoa saa aina kysyä.Suosittelen ottamaan rohkeasti yhteyttä eri alojen asiantuntijoihin, jos jokin asia mietityttää.Mikään ongelma ei ole liian suuri tai pieni. |

