Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Miksi osallistua koirakurssille?

Tiistai 31.1.2012 klo 16.15


Miksi osallistuisin koirani kanssa kurssille, vaikka olen itse kouluttaja, tunnen koiraihmisiä, joiden kanssa voisin treenata jne.?

Moni varmaan miettii samaa, vaikkei olekaan kouluttaja. "Osaanhan minä varmasti kouluttaa arkisia asioita koiralleni, olen ennenkin osannut."

Syitä, miksi minä osallistun muiden kursseille koirineni:

-saan treenata häiriössä, joka on kontrolloitua toisin kuin "ulkomaailmassa".

-joku katsoo suoritustani ulkopuolisen silmin ja kommentoi.Omaa suoritustaan voi vaikka videoida, mutta kommentointi ja toisen ihmisen näkemys siitä puuttuu.

-kaikilla kouluttajillakin on oma persoonallinen näkemyksensä asioista, vaikka jopa samassa opinahjossa olisi opiskellut. Kouluttajalla on ollut erilaisia koiria itsellään ja koulutuksissaan, joten hän on tarkastellut asioita toiselta kantilta myös sen vuoksi. Oman koiransa rotutyyppillisiä käytöksiä keksii helposti lisää tai on vahvistanut koiralleen jonkun tietyn statuksen (näitä on vaikea motivoida, nämä elävät niin nenänsä varassa, ettei näille voi opettaa hihnakäytöstä jne.). Toinen kouluttaja voi palauttaa maan pinnalle.

-aina oppii uutta.

-kiireiseen elämänrytmiin on välillä vaikeaa sovittaa treeniaikoja. Kun treeniaika on valmiina, se on helpompi vaan tunkea kalenteriin. Kun maksaa kurssista, se kummasti motivoi myös käymään siellä.

-joku muu suunnittelee kurssisisällön. Myös suunnitteluun täytyy varata aikaa, itse suunnittelen lähinnä muiden koirien kouluttamista ja en tahdo jaksaa suunnitella omilleni treenejä.

-sama ajatus, kuin siinä miksi käyn joskus syömässä ravintolassa. Osaan itsekin tehdä hyvää ruokaa ja halvemmaksihan kotiruoka tulee. On kuitenkin ihanaa varata aika ja mennä valmiille. Joku on jo päättänyt mitä syödään, valmistanut sen ja tuo sen eteeni.


Yksityiseltä koirakoululta kannattaa edellyttää, että siellä pidetään ryhmäkoot pieninä, jotta kaikki saavat yksilöllistä opastusta ja koirien on helpompi siedättyä pieneen ryhmään, joka mahdollistaa paremmin myös koiran oppimisen. Kouluttajat ovat ammattitaitoisia (tai sitä kannattaa ainakin vaatia!) ja ovat ajan hermolla viimeisimpien koirien ja niiden käyttäytymiseen liittyvien asioiden suhteen. Kouluttajilla on verkostot ja ammattitaito pitää yllä hyvin laajaa tietämystä koirien kouluttamisesta, terveydenhoidosta, hyvinvointiasioista yms.Kouluttajien tulisi opiskella koko ajan uutta ja tarkistaa tietämystään.

Hyvät koulutukset vaativat suunnittelutyötä myös ryhmien vetämisen lisäksi. Pienet ryhmät voidaan räätälöidä osallistujien yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Mahdollisimman henkilökohtainen palvelu mahdollistaa etukäteen neuvottelemisen omista tarpeista ja toivomuksista.

Talvella on kivempi treenata sisällä!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini