Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Sushin hihnakäytös

Maanantai 27.10.2014 klo 14.38


Nyt näyttäisi siltä että Susanna, Suti Jutila, Timo, Judy jne. olisi hieman rauhoittunut ulkoillessaan. Ollaan nyt käyty paljon enemmän eri paikoissa ja alun lievän kiihkeyden jälkeen hän on ihan toimintakykyinen. Jopa ihan pahimmissa sekoilupaikoissa Roihupellossa ja Lintuvaarassa, missä käyn kouluttamassa ja ne olivat varmaan kotiympäristön jälkeen seuraavat paikat missä käytiin.

Lähtötilanne on siis ollut se, että Susanna on koira, joka ei syö ulkona makupaloja ja kulkee pitkälti kahdella jalalla ja pomppien istumasta ilmaan suoraan eteen tai ylöspäin. Täällä maaseudulla vaihtelin hihnan pituuksia n.metrisestä, kolmemetriseen, viisimetriseen ja 10-metriseen. Huolimatta hihnan pituudesta, Sushi juoksi sen päähän repimään ja jos ei päässyt eteenpäin vaihtoi suuntaa ja teki saman.

Tämän hetkinen tilanne on se, että Susanna on koira, jolla on jo kymmeniä lempinimiä ja joka ottaa kontaktia ulkona täysin oma-aloitteisesti, vähäpätöisemmätkin makupalat kelpaavat ja takaperin voltteja yms.ei ole näkynyt enää. Pitkässäkin hihnassa muistaa useimmiten, että narun toisessa päässä on joku.

Riista on se mikä vie järjen, mutta se nyt ei toisaalta ole mikään ihme, jos sattuu olemaan koira. Ja ei kai siitäkään mitään tulisi, jos ei olis mitään treenattavaa.

Olen nyt selkeämmin jakanut lenkkejä eri kategorioihin. Kaupungissa käydään harjoittelemassa hyvin hallittua katukävelyä, samoin täällä landellakin tehdään lyhyitä kävelyitä jolloin treenataan (koira lähellä ohjaajaa, palkitaan myös katsekontakteja). Sitten on kokonaan erikseen liikuntalenkit (liikutaan nopeampaa eteenpäin ja nenä näyttää eteenpäin) ja virikkeistymislenkit (viipotetaan pitkässä narussa miten sattuu, siltikään ei pääse eteenpäin jos kiristää hihnan).

Sushi on kyllä hirveän hauska ja lempeä koira pohjimmiltaan. Ihmisten jännittäminen aluksi on varmaankin hyvän sosiaalistumisen puutetta ja tottumattomuutta esim.käsittelyyn.

Uusin piirre on, että hän on hieman tarkempi resursseistaan kuin ennen. Kerran esim.mentyään meidän sänkyyn, ei tullut sieltä millään kutsusta alas ja alkoi näyttää aika epäluuloiselta, kun menin vanhasta tottumuksesta vaan "ottamaan sen alas sieltä". Siis Kertun tai Emman tapauksessa ottaisin esim.pannasta kevyesti ja näyttäisin kädellä, että tule alas. Käsikosketuksella sain sen sieltä alas ja sitten juostiin vauhdilla keittiöön hakemaan makupala. Juokseminenhan on Sushin mielipuuhaa ja käytän yhdessä juoksemistakin palkkiona sille monesti.

Päästyään sinne toistamiseen joitakin kertoja, olen mennyt laittamaan sille hihnan ja hihnassa se lähtee mielellään mukaan. En tiedä onko sängyssä jumittelu enemmänkin haluttomuutta mennä ulos pihan kautta, mitä se ei haluaisi aina tehdä vai toisinpäin ei halua mennä pihalle, koska haluaa olla sängyssä? Mulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että koira olisi sängyssä, mutta koen sen hieman vaaralliseksi asetelmaksi koirien kanssa, jotka kaikki jossain määrin vahtivat resurssinaan mua tai sänkyä ja sitten ahtauduttaisiin kaikki sinne sänkyyn. Tytöt eivät myöskään saa hyppiä niin korkealle, mutta ne ovat toisaalta tottuneet nukkumaan omilla pedeillään, eivätkä edes yritä tulla yöllä sänkyyn. Näin ollen Sushin pääsy makkariin on estetty portilla, mutta aina kun se sinne pääsee livahtamaan, niin siellähän se on! Varmaan kyseisestä resurssista tekee niin erityisen se, että on harvinaista herkkua.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini