Viikko takana!Perjantai 1.8.2014 klo 15.41 Sushin on oletettu syntyneen elokuussa 2010. Eli hän täyttää 4 vuotta tässä kuussa! Meillä on nyt viikko takana Sushin kanssa ja kaikki on mennyt oletettua paremmin. Sushi vaikuttaa kotiutuvan, mikä näkyy esim.mölyämisen lisääntymisenä ja tiettyjen rutiinien oppimisena. Meillä tosin on hyvin epäsäännölliset rutiinit, mutta yleensä aamu-aamupäivä menee aika samalla kaavalla. Tänä aamuna en ole varma oliko "Susan" sitä mieltä, että voisin jo nousta ylös, kun hän haukahteli ja murisi olohuoneessa. Sushi nukkuu yksin olohuoneessa ja ainakin tähän mennessä se on nukkunut rauhallisesti siiheksi, kunnes suvaitsen nousta ylös. Ensin lähden kukonlaulun aikaan Sushin kanssa lenkille (kun on viileää ja rauhallista) ja sitten Sushi jää kotiin syömään, kun me lähdetään tyttöjen kanssa aamu-uinnille/kahlaamaan. Isäntä on välillä noussut Sushin kanssa hengaamaan ja laittelemaan aamiaista, välillä ovat jääneet nukkumaan. Yksi aamu Sushi oli kömpinyt meidän sänkyyn Tommin viereen nokosille. Mun puolesta koirat voisivat nukkua vaikka sängyssäkin, mutta tytöt eivät saa hypätä niin korkealle ja koska tytöt nukkuvat makkarissa, Sushin täytyy nukkua muualla...Ikävä kyllä. Kunhan koirien välille alkaa syntyä luottamusta, saavat kaikki koirat nukkua muualla, kuin makuuhuoneessa. Siihen nyt tosin menee aikaa, ainakin Kertun tapauksessa. Eilen illalla oltiin ensimmäistä kertaa koko poppoo yhdessä iltalenkillä lähipuistossa. Sushin mielestä se oli niin hauskaa (en keksi muuta syytä), että se sai ensimmäistä kertaa riemu-hepulit ulkona! Riehuminen jatkui vielä sisälläkin, niin että koko olohuone oli ihan hyrskyn myrskyn. Eilen tapahtui myös sellainen ikävä asia, että Sushi pelästyi skeittavaa ihmistä/skeittiä ja sai ensimmäistä kertaa ulkona paniikin. Se kiskoi takaisin kotiin, eikä suostunut enää lähtemään ulos. Annoin sen huilata kotona ja kun Tommi tuli kotiin, pyysin sitä odottamaan pihalla. Minä avasin oven ja kun Sushi kuuli Tommin olevan pihalla, se tuli epäröimättä ulos! Käveltiin sitten lenkki yhdessä ja tultiin pelottavan paikan ohi toisesta suunnasta. Tänään vasta käveltiin samasta kohdasta uudestaan ja kyllä Sushi oli hermostunut, mutta ei kuitenkaan paniikissa. |

