Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Päivä nro.6.

Tiistai 29.7.2014 klo 22.16


Päivän uutiset ovat moninaiset ja vaihtelevat. Aamulla Sushi söi hyvin ja söi ulkona myös juustonpaloja. Toisaalta rempoi myös pitkässä liinassa ollessaan harakan perään-riista kiinnostaa.

Käsikosketus-kohdennusharjoitus sujui sisällä hyvin. Otin naksuttimen käyttöön ja juustonpalat tekivät kauppansa jo toistamiseen.

Nyt on maistunut sama ruoka jo monta kertaa putkeen.

Paha ukkonen ei onneksi tullut ihan tähän päälle, joten ei tullut mitään kauhunhetkiä siitä.

Tuijottelu ja puhina alkaa muuttua haukkumiseksi, kuten epäilinkin. Emman kanssa yhteislenkillä Sushi haukkui ihmisen nähtyään kahdesti. Muuten Emman kanssa oli kiva lenkki ja koirilla ei tullut jännittyneitä ilmeitä, kuten viimeksi jos toinen esim.tunki liian nopeasti, liian lähelle.Sisällä Sushi käy aina tarkistamassa ovatko tytöt oman porttinsa takana. Kerttu ei enää suivaannu tästä, joten ei tarvita väliverhoa. Palkitsen edelleen Kerttua rauhallisesta suhtautumisesta.

Kerttu ja Sushi kävivät myös yhteislenkillä eilen illalla ja nyt puolessa välissä matkaa Kerttu alkoi vähän relaamaan. Sushia tuntui Kärtty-Kerttu kovasti kiinnostavan, Kerttu sai myös hyviä ja huonoja uutisia käytyään näyttämässä itseään ortopedille. Jalka on parantunut hyvin ja siirrytään normaaliin liikuntaan pikkuhiljaa. Huonot koskivat sen alkavaa nivelrikkoa, joka aiheuttaa kipua aika ajoin ja siksi pitkäaikaiskipulääkettä suositeltiin nyt jatkettavan.

Sushi on liikuttavan iloinen kun tulee kotiin.

Tein ulkona myös kokeiluluontoisen luoksetuloharjoituksen. Kokeilin palkita Sushia juoksemalla sen kanssa. Kutsun sitä ja kun se lähtee kääntymään,kehun ja lähden juoksemaan. Siitä se selvästi nauttii!

Yritän saada tuolla harjoituksella sen myös kääntymään nopeasti poispäin tuijottamistaan asioista ja samalla toivon, että etäisyys pelottavista kohteista toimisi myös palkkiona. Voisin siis palkita sitä etäisyydellä ennen kuin se reagoi esim.haukkumalla.

Tässä saa heittäytyä luovaksi erilaisten palkitsemistapojen kanssa, kun juustonpalat kelpaavat melko vaihtelevasti ja mikään muu ei. Tänään kyllä innostui tennispallosta hetkeksi myös ulkona, mutta sitten joku alkoi rimputtaa pyörän kelloa ja se vei kaiken keskittymiskyvyn.

Täytyy myös muokata sen valjaista ns.2pistekiinnitys valjaat, jotta saa sitä niilläkin ohjattua vähän paremmin. Kaulapannan paine on sille selvästi jännittyneisyyttä aiheuttava asia, joten nykyinen yhteiskiinnitys valjaat ja panta ei natsaa, jos tavoitteena on saada koira rentoutumaan.

Sushilla on myös jo usempia lempinimiä: Susi, susi-koira, koira espanjan, Suski ja Susanna.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini