Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Nosework

Maanantai 29.6.2015 klo 15.22


Nosework on nyt kovasti huulilla. Toissa Canis-lehden numerossa oli kaksikin juttua Noseworkista. Nosework Finland-yhdistys on perustettu ja siellä tehdään kovasti työtä lajin tuomiseksi Suomeen.

Itse pidän ensimmäisen Nosework-nimellä kulkevan kurssin nyt kesällä. Kieltämättä lajin säännöissä riittää pänttäämistä itselläkin. Koulutustekniikka on sinänsä tuttua, sillä olen jo vuosia kouluttanut hyvinkin Noseworkiin sopivalla tavalla "kotikoirien aktivoimiseksi" hajutunnistusta. Kurssilla on aiemmin tehty lähinnä sisäetsintää, mutta nyt siis kiva että tavoitteita riittää pidemmällekin, jos haluaa.

Meidän omat treenit menee tyttöjen osalta mainiosti. Kun tekniikan jo osaa, on uusia hajuja todella helppo ja nopea "ajaa sisään". Tämä vaatii siis peruskaavan osaamista sekä koiralta että ohjaajalta.

Ulkona etsiminenkään ei ole tytöille vierasta, kun ovat jäljestäneet kuitenkin jo vuosia. Uutena haasteena otamme julkisilla paikoilla tehtävän etsinnän ja sitä kautta erilaisia häiriöitä, kuin aiemmin. Kilpailutilanteen kaltainen tilanne on varmasti myöskin hankalaa, mutta siihen nyt aletaan tähtäämään.

Lisäksi, onhan meillä Sushi. Sushi oli ilmiömäinen aluksi, yllättävän innokas ja omatoiminen ja tunnistaa varmasti hajun. Jostain ihmeen syystä, en ole kuitenkaan noudattanut sen kanssa samaa systeemiä, mitä esim.kursseilla opetan (ja mikä on hyväksi havaittu).

Olen kiirehtinyt ja pomppinut kriteeristä toiseen. En kannata tällaisen koiran tapauksessa ilmaisun opettamista heti kärkeen. No sitäkin piti kokeilla! Lisäksi alla oli ehkä 5 sisätreeniä, kun halusin kokeilla myös ulkona, samalla kuin tytötkin harjoittelivat.Olin ajatellut, että lähinnä siis ehdollistan hajua, en odottanut että Sushi osaisi sitä etsiä ulkona/pystyisi keskittymään ulkona. No eihän se tosiaan pystynyt keskittyä ulkona, eikä edes reagoinut hajuun mitenkään, vaikka sisällä reagoi no öh....hyvinkin voimakkaasti! (Yritän saada videokuvaa siitä, kun hän melkein lentää selälleen haistettuaan tutun hajun ja kuullessaan vielä lisäksi naksauksen!)

Kummallista miten vaikeaa on elää kuten opettaa..

Aion nyt alkaa suunnittelemaan ja videoimaan joka ikisen treenin Sushin kanssa. Lisäksi lupaan jakaa kaikki videot tänne! Luulisi, että edes ammattiylpeys (tai vaikka henk.koht.ylpeys) saisi skarppaamaan vähän.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini