Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

3.4.2015

Perjantai 3.4.2015 klo 21.34


Meillä on ollut ihan normaali meno kotona. Nyt ollaan koirien kanssa kyläilemässä ja hoitamassa kolmea koiraa heidän kotonaan.

Sushi on siis ensimmäistä kertaa poissa kotoa vähän pidemmän aikaa. Ensimmäinen päivä oli kaikkien koirien osalta hirveää sekoilua. Toisena päivänä oltiin jo ihan hyvin asetuttu. Sushi tapasi talon koirat läheisellä pellolla, kun isäntä oli vielä avustamassa. Pellolla tilanne ei ollut niin jännittynyt kuin talon koirien omalla pihalla.

Mulla on "lomaa" pääsiäisen yli, mutta kyllä kuuden koiran hoitaminen käy ihan työstä. Onneksi vanhin koirista on jo niin vanha, ettei sitä juuri lenkitetä. Loput viisi tarvitsevat kaikki ihan kohtuullisesti lenkkiä. Eli kaksi aamulenkkiä, kaksi päivälenkkiä (kaksi eri porukkaa) ja sitten oleilua pihalla. Piha on hirveää mutavelliä suurimmaksi osaksi ja koirien huuhtelu ja kuivaus käy ihan lisätyöstä.
Tänään en ole ehtinyt tehdä mitään muuta, kuin lenkittää, treenata, pestä, kuivata, harjata, aktivoida...Kävin tosin kuuntelemassa yhden luennon.

Luento oli aloitus Simonen (Sushin) käsittely-workshopille. Huomenna ja ylihuomenna mennään harjoittelemaan käsittelyä. Lähinnä kaivataan treeniä vieraiden käsittelyyn. Jatketaan sitten,toivottavasti workshopista innostuneena, omalla porukalla treenailua.

Sushilla on mennyt täällä kylässä oikein hyvin. Se on tavannut toisia koiria. Mummo-Iineksen kanssa Sushi oli heti kaveri. Rotikat Brenda ja Meri olivat yhdessä vähän uhkaavia Sushia kohtaan, joten otin sitten vaan nuoremman Merin Sushin kanssa pihalle. Niillä oli ihan leppoisa meininki. Leikitin molempia vielä erikseen lelulla ja molemmat leikkivät.

Lisäksi Sushi on osannut odottaa täälläkin nätisti portin takana, mun koirat ovat hengailleet myös täällä pihalla ja sisällä nätisti, Sushi on ollut tuossa pihalla irti ja luoksetulo toimii. Eli hyvin on mennyt.

Ennen tänne tuloa Kerttu ja Emma kävivät neurologilla ihan tarkistettavana ja tohtori sanoi, että koirat ovat hyvässä kunnossa, eivätkä vaikuta kipeiltä mistään kohtaa.

Cartrophen-kuurit laitetaan ihan tavan vuoksi (corgit 8-ja 9-vuotta) ja opettelin itse laittamaan pistokset.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini