Hihnakäytöstä jälleen.

Viime ajat täällä kotipuolessa on lenkkeilty niin, että tytöt on irti tai flekseissä mun talutusvyössä ja Sushilla on 5-metrinen hihna vaihdellen etu-tai selkäkiinnityksessä. Pelloilla, metsässä,poluilla yms.koirat on "vapaalla". Ei tarvitse ottaa kontaktia tai suorittaa mitään. Teitä pitkin kävellessä, koirat on lyhyemmillä hihnoilla ja pitää pysyä mun lähellä. Käytännössä siis hihnat on lyhyemmät ja jotta ne olisivat löysällä, täytyy olla mua lähempänä. Jos hihna kiristyy, ei pääse eteenpäin. Jos pysyy lähellä, saa aika usein palkkioita multa. Tytöt saa kylläkin hyvin satunnaisesti palkkioita, Sushi varsin runsaasti. Kaikilla lenkeillä on sekä "vapaalla"-osuuksia, että tienvarsien kävelyä.

Kävely on ollut töksähtelevää, hermoja kiristävää, jatkuvaa palkitsemista/pysähtymistä/peruuttamista, mekaanista, suorittavaa.... Sitten olen tietoisesti pyrkinyt palkitsemaan nenä eteenpäin kulkemista ja sekin on ollut suorittavaa.

Tänään kävikin sillä tavalla, että päivälenkillä huomasin kävelleeni metsästä tulon jälkeen pitkän tienpätkän rennosti, nenät samaan suuntaan, hihnat löysällä ja palkitsematta ollenkaan. Siinä se nyt on! Kovan työn tulos, rento yhteislenkkeily kolmen koiran kanssa.

Tulipa tuossa yksi päivä testattua myös tyttöjen lähellä pysymistaidot, kun lähdimme jo aamulla Keravalle ja Espooseen. Reissussa oltiin iltaan asti. En ottanut hihnoja ollenkaan mukaan! (vahingossa toki). Pärjättiin koko päivä ilman hihnoja. Tehtiin kolme lenkkiäkin.

Taputan itseäni olalle.