Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tilannekatsaus.

Sunnuntai 10.8.2014 klo 14.02


Ollaan edelleen yhteislenkkeilty koirien kanssa n.kerran päivässä ja sama viileän kohtelias meno jatkuu. Nyt ei ole ollut murinoita, paitsi Kertun uusi bravuuri mennä murisemaan Sushille portin takaa siten, että ensin tuijottaa ja murisee ja sitten murina venyy haukotteluksi ja jäykkä asento venytykseen ja leikkiinkutsu-kumarrukseen, josta liike jatkuu usein vielä pingviini-liu'un kautta selällään köllöttelyyn. Mitäköhän siitäkin sitten pitäisi ajatella?

Eilen tytöt olivat aamulla kahlaamassa ja päivälläkin/illan suussa innostuin viemään ne läheiseen joenrantapuistoon, missä saivat olla irti ja kahlailla vielä uudestaan. Siellä tuli käveltyäkin aika paljon ja se taisi olla Kertulle vähän liikaa. Tänään pidetään lepopäivää, onhan Kermit-rouva antibioottikuurillakin.Tommi sanoi, että Kerttu ränsistyy ja se valitettavasti taitaa pitää paikkansa. Kaikki ihmettelevät sen ikää, kun ei se ole missään näkynyt, mutta nyt alkaa kaikenlaista kremppaa olemaan. Kertulla on kyllä ollut kova vuosi (jos vuosi aloitetaan viime syksystä). Syksyllä se sterkattiin, poistettiin nisäkasvaimia ja hampaat putsattiin (ja yksi poistettiin). Talvella jalka alkoi oireilla ja olkanivel leikattiin keväällä. Kaikenlaista kipua ja toipumista on riittänyt. Sen olen päättänyt, ettei sille mitään isoja korjausleikkauksia enää tehdä. 8-vuotias koira ei enää toivu sellaisista kuten nuorempana. Nyt se on kuitenkin taas kovin reipas ja aktiivinen, joten yritetään ylläpitää sitä tilaa.

Emman korva näyttää parantuneen hyvin. Ainakaan se ei ole enää turvonnut ja punainen.

Sushi syö yhä paremmin. Se on siirtynyt myös raakaruualle ja vatsa pelaa mainiosti. Aamulla olin sen kanssa koirapuistossa käymässä, kun tehtiin aika pitkä hihnalenkki ja tarvittiin vähän vilvoittelu/rentoilutaukoa. Viereisessä puistossa (isojen puolella) oli 2 staffia isäntineen ja juttelin hänen kanssaan meidän koirista. Sushi murisi aluksi miehelle, kun hän yritti saada Sushia luokseen. Onneksi aita oli välissä, niin Sushi sai ottaa etäisyyttä mieheen ja lopulta se kaartoi miehen luokse ja haisteli tämän kättä. Sen jälkeen se oli ihan ok. Se haisteli myös vähän aidan takana olevia staffeja, mutta lähinnä keskittyi märehtimään ruohoa vähän kauempana. Luoksetulot onnistuivat hienosti ja hetken siellä istuskeltuamme Sushi tuli itsekin istumaan mun luokse siliteltäväksi. Siinä me katselimme aidan takaa muiden koirien touhuja ja juttelimme miehen kanssa. Tilanne meni mukavasti ja rauhallisesti. Sushi selvästi jännittää vieraita ihmisiä, joten kohta puoleen täytynee aloittaa käsittelyharjoitukset avustajien kanssa. Meidän kanssa käsittelyssä kun ei ole mitään ongelmaa, mutta eiköhän koira tarvitse esim.lääkärin palveluksia jonakin päivänä.

Eilen laitoin Sushille tyttöjen ulkoilun ajaksi helppoja aktivointileluja ja lähti heti niiden kanssa pelaamaan. Pelattiin myös yksi helppo aktivointipeli yhdessä, kun tytöilläkin oli peli-ilta. Sushin tekniikka oli kaivaa peliä tassulla, mutta se on niin heiveröinen etteivät palikat liikkuneet mihinkään! Aika kauan meni, että peli oli pelattu, mutta peliin piiloteltu broilerin kivipiira piti motivaatiota yllä. Siitä olen iloinen, että Sushi on aika yritteliäs eikä luovuta kovin helposti. Ulkona huomio tosin herpaantuu milloin mistäkin syystä, joten meidän tämän hetkinen projekti eli hihnakäytöksen opettelu on vielä melko katkonaista. Ulkoilut hoidetaan ns.kaksipistekiinnitys-valjaiden kanssa, jolloin Sushi ei pääse rempomalla haluamaansa suuntaan. En edes yritä treenata kävellessä, sillä jokainen uusi haju, vastaantulija, ääni, pikkulintu-mikä tahansa vie sen huomion. Olemme harjoitelleet ulkona siten, että pysähdytään vähäksi aikaa samaan paikkaan treenaamaan. Kun ärsykkeet ympärillä ei koko ajan vaihdu, koira pystyy keskittymään.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini